Naimisiin meno ja nimen muuttaminen.
On päätetty mennä maistraatissa vihille piakkoin ja pitää itse juhlat sitten vasta vuotta myöhemmin kesällä. Silloin myös kävellään kirkon käytävällä ja käydään siunauttamassa liittomme.
En haluaisi paljastaa vielä kaikille liittoamme vaan pidettäisiin se salassa sukulaisilta vielä jonkin aikaa, siis voiko nimen muuttaa vasta silloin reilun vuoden päästä?
Kommentit (65)
En ymmärrä. Selittäkää ihan oikeesti. Isyydentunnustukset ei mulle kelpaa syyksi. Se ei oikeasti ole mikään vaiva, eikä kiusallinen kuulustelutilaisuus.
Jos kaverini kertoisi raskausaikana menevänsä naimiin, tulisi ekana mieleen, ettei lapsi ole sulhasen. Ja että naimisiin menolla yritään välttää isyydentutkinta. Lähipiirissäni on kaksi tälläistä tapausta.
Omat lapseni on tunnustettu ja avoliittoon syntyneet. Naimisiin mentiin muista syistä myöhemmin.
Ihme pelleilyltä kuullostaa..
" salaa" naimisiin..
HÖH!
Voithan tietysti pitää tyttönimesi ja anoa sitten nimenvaihtoa kun pidät " ne oikeat juhlat" (vaikka kyllähän se oikea juhla on se hetki kun menee naimisiin, pippalot on sitten erikseen minun mielestä)
Kyllä siten osataan tehdä ongelmia asioista joissa niitä ei edes pitäisi olla.
Meistä tämä oli loistava idea. Haluaisimme pitää nyt jo itse juhlat, mutta rahat ei millään riitä, eikä haluta häitämme juhlia mitenkään pienimuotoisina kahvitushäinä. Toisaalta itse naimisiinmenoakaan ei haluttaisi siirtää. AP
at.. kutsukaa nyt siis VAIN lähimmät..
ÄLKÄÄ TEHKÖ NOIN TYPERÄSTI.. ikää 15?
itse tuntisin vieraana itseni huijatuksi..
Vierailija:
On päätetty mennä maistraatissa vihille piakkoin ja pitää itse juhlat sitten vasta vuotta myöhemmin kesällä.
Nyt piakkoin -> vuotta myöhemmin = talvi (tammi-helmikuu)
Ja *wiuuuuuuhhh* ap katoaa keskustelusta..
?
Haluamme olla virallisesti naimisissa ennen lapsen syntymää. Sukulaisille haluamme pitää asian salassa, koska nimenomaan haluamme ne isot hääjuhlat kaikkine hienouksineen. Jos kertoisimme että mentiinkin jo naimisiin, menisi hääpäivästä se viehätys. Monet kaverini ovat menneet ensin maistraatissa vihille ja sitten kirkossa siunattu pari päivää myöhemmin.
31-vuotias AP
Minä tekisin niin, että nyt pienesti naimisiin ja ilmottaisin asian suvulle ja ystäville (vaikka tekstarilla tai soitolla) tähän tyyliin:
" Olemme avioituneet x.x.2006. Tahdomme juhlia avioliittoamme kanssanne vasta kesällä 2007(?), joten toivomme mahdollisten muistamisten (tms.) odottavan siihen saakka :) Terveisin Matti ja Maija Meikäläinen" .
Näin saisitte asian selvitettyä, eli olette naimisissa mutta juhlat on myöhemmin. Ei avioliittoa voi " salata" , ettehän te silloin siunaustilaisuudessa enää uudestaan naimisiin mene! Kyllä ne vieraat tuntee itsensä huijatuiksi jos silloin selviää, että olette jo vuoden olleet aviossa!
Ap, VALEHTELISITTEKO kaikille siitä ettete ole naimisissa???
Ihan älytöntä, muuta ei voi sanoa!
Onhan se nyt tietenkin tarkastiottaen 1v 3kk ja pari päivää. Eli ei vuotta. Olet aivan oikeassa. =)
Kyllä tosiaan vieraana tuntisin itseni huijatuksi ja koko juhlasta menisi maku.
AP; MITÄ SANOT?
Ei valehtelua ja salailua, vai onko se teillä muissakin asioissa tapana?
Romantikkona minäkin varmasti haluaisin olla virallisesti naimisissa lapseni syntyessä ja tietenkin ne ihanat isot kesähäät. Jos siihen ei nyt ole varaa, mikäpäs siinä sitten isot juhlat tulee myöhemmin perässä.
En tiedä onnistuuko tuo salailu, mutta luulen ymmärtäväni AP:n pointin. Haluatte häistänne ilmeisesti tälläkin tavalla unohtumattomat ja ainutlaatuiset. Vanhemmat ihmiset varmaan olisivat enemmän shokissa, mutta jos itse vieraana kuulisin häissä että olettekin jo vihittäytyneet aiemmin, olisin varmaan vain iloisesti yllättynyt.
Tuskin ne näkevät missään sun henkkareita tai tutkivat postilaatikostasi posteja yms.Puhelimeen voit vastata pelkällä etunimelläsi.Uskoisin että sen saa aika hyvin pidettyä salassa.Ulko-oviin ja postilaatikoihin turha vaihtaa sitä yhteistä nimeä,otatte sun tyttönimen sieltäkin vasta pois kesällä 2007.
Ja vastaus myös siihen miksemme voisi mennä kastetilaisuuden yhteydessä naimisiin: haluamme ne isot hienot häät ja hiukan romantiikkaa. Hääyön viettäisimme mieluiten kaksin jossain hotellin/kartanon sviitissä ilman lasta. Ei oikein onnistuisi alle 2kk lapsen kanssa mikään noista. Järjesteleminenkin voisi olla aika kauheaa ihan pienen lapsen kanssa. Isoihin häihin ei nyt sen asunnon vaihdon takia tänä kesänä ole varaa.
Mies sitä paitsi on kypsytellyt jo ajatusta siitä, että menisimme maistraatissa naimisiin " ihan kahden" ja hän pitää siitä. Ihanaa mennä ensin vihille näin intiimisti ja ilman hösellystä, kuten tuossa joku mainitsi ja sitten kun lapsikin jo ehkä osaa kävellä kanssamme alttarille mennä siunattavaksi. Näen mielessäni jo pikkuisen morsiusneitomme/sulhaspojan taapertamassa äidin ja isin käsistä kiinni pitäen alttarille. Minusta se jos mikä on romanttista ja kaunista. Ihanaa että oma lapsemme pääsee todistamaan äidin ja isin siunausta.
Vierailija: