Mihin rahat menivät? SAK:n taskuihin?
" Kysyin kansanedustaja TOIMI KANKAANNIEMELTÄ, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ¿Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan¿. Onkohan tässä kysymys ns. ¿hyvä-veli -järjestelmästä¿, johon on päässyt osalliseksi yksi ¿sisarkin¿eli SUVI-ANNE SIIMES? Kalajoen kaupunginvaltuutetun ERKKI AHON kysymys on edelleen vailla vastausta.
Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta.
Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla.
Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä. Helsingin Sanomien 1.4.200 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa v.2000: n. 1000 tarkastetusta reklamaatiosta n. 100 todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.
Kauppasopimukseen sisältyi tiettävästi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi.
Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu?
Näin Siimes vastasi turkulaisen KALEVI KANNUKSEN kyselyyn: " Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999.
Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas." [Valiokunnan kokouksessa 29.11. olivat PAAVO LIPPONEN, OLLI-PEKKA HEINONEN, SUVI-ANNE SIIMES ja EVA BIAUDET; 8.12. SAULI NIINISTÖ, Heinonen, SINIKKA MÖNKÄRE, KALEVI HEMILÄ, Siimes ja ERKKI TUOMIOJA]
Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76.000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena.
Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat.
Kauppaehtoihin sisältyvää sitoumusta pidättäytyä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta.
Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.
Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat runsaan kahden vuoden ajan perineet saatavia noin 57 000 velalliselta.
Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille.
Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.
" Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija PAULI MATTILALLE ja tutkinnanjohtaja SIMO KOLEHMAISELLE sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle TAPIO KALLIOKOSKELLE. Teen tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.
On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa -kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76.000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille."
" Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty. Katson, että nykytilanteessa eräs vaihtoehto ratkaista ylivelkaantuneiden ongelma on tekemäni rikostutkintapyyntö, sillä Suomessa laillisuusvalvonta ei toimi ja tiedostusvälineet on vaiennettu."
Kalajoella 18.3.2004 Erkki Aho, Kalajoen kaupunginvaltuutettu"
- Hyvä kirjoitus. Rohkea mies!