Onko miehet aina itsekkäämpiä kuin naiset?
Kaikki minun tuntemani miehet ainakin ovat. Tyypillinen esimerkki on se, että televisiota pidetään täysillä vaikka vaimo yrittäisi nukuttaa lasta joka häiriintyy metelistä. " Mutta kun tulee Urheiluruutu, mun pitää kuulla joka ainoa sana mitä sieltä kuuluu!" Naiset vastaavassa tilanteessa yleensä automaattisesti laittavat hiljemmälle.
Tai sekin tapaus, kun vaimo sai keskenmenon ja itki sitä sairaalassa, mutta mies ei jäänyt häntä sinne tukemaan vaan lähti veljelleen kahville, koska ei tykkää sairaaloista.
Myös autoillessa monet miehet ovat MinäMinä-asenteella, mummot saavat juosta pois alta kun miehillä on kiire.
Mistä miesten suurempi itsekkyys johtuu? Kasvatuksesta vai aivojen rakenteesta?
isäni on hyvä esimerkki, hoitaa sairasta ja kiukkuttelevaa äitiäni ja aina jaksaa kantaa huolta meistä aikuisista lapsistaan, kun hänellä ei koskaan ole ollut antaa meille mielestään tarpeeksi RAHAA, rakkautta olemme saaneet sitäkin enemmän, mutta ilmeisesti miehinen asenne ei sitä pidä minään.