suuria kysymyksiä

Enpä tiedä auttaako tai onko hieman vierestä mutta sinne päin..;)

Olen 21 v. ja mulla on tällä hetkellä 4kk vanha tytär. Seurustelen kyllä yhä hänen isänsä kanssa, mutta asumme eri asunnoissa (lähinnä taloudellisista syistä ja että poikaystäväni saa opiskelurauhan). Poikaystäväni käy kyllä hyvinkin usein, melkein päivittäin ja viikonloput on aina meillä, mutta hän ei pahemmin lastenhoitoon osallistu johtuen kulttuuritaustastaan, joten tunnen olevani lähinnä yksinhuoltaja. Hän on kotoisin Marokosta ja aika tummaihoinenkin, joten tyttäremme on ' ' normaalia' ' suomalaisvauvaa tummempi, hänellä on ruskeat silmät, pitkät ripset ja musta tukka. Itse olen sinisilmäinen ja vaaleaihoinen. Minulla on (oikeasti) vaaleanruskeat hiukset.



Tulin raskaaksi kun oltiin seurusteltu n. 2kk ja MINÄ päätin pitää lapsen joten poikaystävä ' ' tuli siinä mukana' ' ja on yrittänyt kasvaa isäksi. Saatiin paljonkin ikäviä kommentteja, tai siis lähinnä minä sain siitä että miksi en tee aborttia ja pilaan poikaystäväni elämän jne. joten alku oli aika vaikeaa. Nyt olemme molemmat ylpeitä vanhempia!:)



Koska poikaystäväni ei pahemmin osallistu tunnen itseni välillä aika tavalla yksinhuoltajaksi. Itse saan tehdä lähes kaiken. Mutta hyvin me pärjätään kun on hyvä tukiverkosto!:) On isovanhempia, tätejä ja enoja ja muita sukulaisia, myös ystäviä. Ja nämä sivustot olen kokenut hyväksi vertaistueksi! Myös yhteiskunta auttaa. Kelalta ja sosiaalitoimistosta tulee tällä hetkellä toimeentulo sillä olen opiskelija, joten äitiyspäivärahani on se minimi kun en ollut töissä ennen raskaaksi tuloa vaan koulussa. Kyllä sitä kommenttiakin tulee että voi sua kun olet elämäs tuolla pilannut ja miksi en pakota miestä tekemään enemmän. Eihän toista voi pakottaa jos ei se halua. Ja itsehän olen päättänyt elää näin. Toivon kyllä kovasti että mies osallistuu enemmän, mutta miehet on miehiä eikä oikein uskalla lähteä touhuun mukaan ennen kuin lapsi osaa vuorovaikuttaa ja jokellella takaisin ym. Lastenhoito on aina kovaa puuhaa.



Ulkonäöllisesti eroan tosiaan aika paljonkin tyttärestäni kun hän on puoliksi marokkolainen. Yhtään ainutta negatiivista kommenttia en ole saanut. Päin vastoin! Saan paljon kehuja että kuinka kaunis ja hymyilevä pikku neiti minulla on!:)

Eräillä tutuillani oli toinen lapsi vaalea ja toinen tumma eivätkä he saaneet siitä paljoakaan erityisiä kommentteja. Nykypäivänä se ei ole kovinkaan erikoista kun ollaan niin paljon kansainvälistytty.



Olen tosiaan saanut niitä ikäviäkin kommentteja ja tietysti ne tuntuivat pahalta, mutta päätin etten anna niiden itseäni vaivata. Tämä on minun elämäni, minun päätökseni ja minun vastuuni. Sanoivat muut mitä tahansa niin tiedän että minulla on aivan ihana lapsi josta olen suunnattoman onnellinen. Uskon myös että kyllä elämä kantaa ja kyllä me pärjätään! (Vaikka ollaan nuoria niin me ollaan ne parhaat vanhemmat lapsillemme)

Minä kertoisin miehelle lapsesta ja antaisin hänen tehdä päätöksensä ollakko mukana vai ei. Tämän mahdollisuuden annoin myös poikaystävälleni että olisi hyvä jos pysyisi mukana mutta jos ei halua niin ei ole pakko. Ainakin tietää että hänellä on lapsi ja saa elää omantuntonsa kanssa. Näin siis minä tekisin.



No, tässä tosiaan oli jotain sinne päin omasta elämästäni. En tiedä auttoiko mitään mutta kuitenkin. Voimia!:)



Iida-Ilona ja Amira 4kk

Minä nyt kirjoitan myös, vaikka ei sinänsä ole tuosta yksinhuoltajuudesta kokemusta. Olen 21v ja mulla on siis myös puoliksi tumma lapsi, ja olemme lapsen isän kanssa naimisissa. Lähinnä siitä haluan kirjoittaa, että ei poikaani tai minua mitenkään pahalla katsota, kun kahdestaan kaupungilla kuljemme. Ihmiset pikemminkin aina ihailevat poikani tummia silmiä ja kikkaraa tukkaa. Koskaan ei ole kukaan pahasti sanonut, paitsi kerran ollessamme koko perhe yhdessä tavaratalossa. Silloinkin kyseessä oli vanha mummo, joka ei luultavasti ikinä eläissään ollut nähnyt mustaa miestä, kommentti oli nimittäin että " herranjumala...." ja mummeli kiersi meitä varmaan 5 minuuttia. Joskus ovat ihmiset kysyneet, onko poikani omani vai olenko adoptoinut :) Ylpeänä olen sanonut että omani on. Ja siitä että tyttösi on vaalea, niin minä kyllä olen nähnyt (uusio)perheitä, joissa on joku lapsista puoliksi tumma vaikka vanhemmat olisivatkin vaaleita.



Mutta mitä sinun vanhempasi ja ystävät ajattelisivat, kun asia paljastuisi? Varsinkin, jos eivät tiedä vauvan isästä? En nyt tiedä, millainen suhteenne mieheen oli tai että olisiko siitä hyötyä vai haittaa, jos hänelle kertoisit olevasi raskaana... Jos haluat kirjoitella kanssani privasti, niin mailaa mulle mmpumpin@yahoo.com.

Täällä yleisellä palstalla kun ei voi ihan mitä sattuu kirjoitella. ;)



Iya-Ibeji

Olen ollut tavallaan samassa tilanteessa.. Olen 25 v 3 v tytön yksinhuoltaja, erosin isästä n 1,5 v sitten. Muutama kuukausi eromme jälkeen " ajauduimme" hetkeksi uudestaan yhteen, molemmat varmaan tiesi ettei suhde enää toimi mutta vanhasta tottumuksesta ja kaipuusta oli hyvä olla välillä jonkun kainalossa. Tulin raskaaksi (ehkäisystä huolimatta) ja jo ennen kun kerroin miehelle olin tehnyt ratkaisuni raskauden keskeytyksestä. Sovimme miehen kanssa että raskaus keskeytetään ja me eroamme lopullisesti, ja näin teimme. Tiesin itse etten missään tapauksessa olisi pärjännyt siinä tilanteessa kahden lapsen yhna, takana vaikea ero, muutto omaan vuokra-asuntoon, työttömyys yms. Päätöstäni en ole katunut, miettinyt kyllä mutten katunut, olen saanut oppia elämään kaksin tyttäreni kanssa, löytänyt töitä, oppinut tuntemaan itseni ja myös elämään itseni kanssa. Mieti päätöstäsi tarkkaan, mielestäni sinun olisi hyvä kertoa myös isälle mutta mieti ensin mitä itse haluaisit tehdä ja keskustele sitten hänen kanssaan.

Kerro ihmeessä lapsen isälle jos pidät lapsen, isä on lapselle tärkeä.

Eikä sitä tiedä kuinka hyvä isä exäsi on!