Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita raskautta yrittäviä, joita ajatus vauvasta kuitenkin ahdistaa?
20.01.2006 |
Taidan olla hullu kun jätin ehkäisyn pois. Kaikki perusasiat ovat kunnossa, ihana avioliitto, vakityöpaikat, omakotitalo jne. Koskaan minulla ei ole ollut vauvakuumetta enkä usko että tuleekaan. Tein kylmän päätöksen, että se on nyt tai ei koskaan, lapsi saa tulla jos on tullakseen.
Sitten kuitenkin pompin riemusta aina kun menkat alkaa, vaikka tässä muka " yritetään vauvaa" . Onko muilla samoja kokemuksia?
Kommentit (13)
Vapauden menetys ahdisti, synnytys hirvitti. Mies halusi lapsia. No, aikani itkin, kun huomasin heti tulleeni ensimmäisestä kierrosta raskaaksi. Ei minullakaan ollut mitään vauvakuumetta, se on ihan myytti koko juttu. Mutta päätös kannatti. Nyt meillä on kolme taaperoa, samaan syssyyn saivat tulla sitten kaikki! Lapsettomat eivät voi kuvitella, miten ihanalta tuntuu rakastaa jotain niin täydellisen pyyteettömästi ja valtavasti. Lapsi tuo elämään niin paljon uusia kokemuksia ja syvyyttä, että paljosta jää paitsi, jos ei hanki lapsia. Mutta ymmärrän hyvin tunteen, ettei ajatus ensin kiehdo lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perusasiat on kyllä kunnossa ja ei mitään suurta estettä pitäisi olla.
Ei ole mullakaan ikinä mitään vauvakuumetta ollut.Nyt olen kyllä huomannut jotain siihen viittavaa ja kaikki siihen liittyvä kiinnostaa.Hankin kamalasti tietoa ja yritän vaan " valmistautua" .Olen muutenkin sellainen ihminen,joka tarkkaan harkitsee tekemisiään.Toisaalta ois kiva jos sattuis
" vahinko" ,me ollaan jo useaan kertaan otettu " riskejä" .Joskus tulee sellaisia oloja että nyt ihan varmasti aletaan yrittämään ja mieskin lämmennyt.Mutta silloin iskee paniikki.
Mä olen toisaalta aivan varma että haluan lapsen.Mutta menen aivan paniikkiin kun pitäis touhuun ryhtyä.Onko se vain normaalia pelkoa,onhan kyse isosta asiasta vai jokin sisäinen varoittava vaisto ettei ole vielä valmis?Toisaalta taas kun tuntuu että olisin valmis ja haluan.Mutta jokin asia siinä vain pelottaa..Mitä jos raskausaika on aivan kamalaa tai vauva olisi koliikkinen sairastuisin synnytyksenjälkeiseen masennukseen.Mielessäni käy tälläisiä kauhuskenaarioita että minulla menisi kaikki huonosti.Ottaisin kyllä heti jos saisin ostettua pienen lapsen kaupan hyllyltä:-)
Ei kyllä ollut kaikki valmista, eikä ole vieläkään, opiskelijoita ollaan yhä. Haluttiin kuitenkin lapsi nyt, kun sille on aikaa. Oli vauvakuume, mutta toisaalta ahdisti. Kun tulin raskaaksi, iski mieletön paniikki. Teki mieli peruttaa kaikki. Tunne hälveni kuitenkin kuukausien myötä.
En halua mitenkään pelotella, mut mulle iski se ahdistus kunnolla synnytyksen jälkeen. Luulen, että kyse ei kuitenkaan ollut siitä, etten rakastaisi lastani, vaan omasta ylisuorittamisesta ja stressistä, josta olin kärsinyt vuosien ajan. Näihin kun lisää väsymyksen, niin vot, soppa on valmis.
Rakastan lastani, mutta oman pään kanssa ei ole ollut aina helppoa. Kuitenkin nämä kokemukset sai mut ymmärtämään, ettei suorituskeskeinen elämäntapa ole hintansa väärtti. Lapseni on avannut silmäni ja osaan arvostaa ja luottaa elämään aiempaa enemmän.
Saa kyllä nähdä, uskallanko ikinä enää tulla uudelleen raskaaksi. Mullakin tämä kaikki pyöritys oli pitkälti hormonitoiminnasta kiinni. Nyt aion nauttia lapsestani ja opiskella, yrittää ottaa rennosti. Ei toista burn outia minulle, kiitos!
Ne ovat ärsyttäviä ja pelottavia.
Nyt kuitenkin raskaana ja vieläpä suunnitellusti.
Apua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli kova vauvakuume ja olin tosi onnellinen kun raskaus lähti käyntiiin. Mutta sitten kun la lähestyi, niin ahdistus kasvoi... Toisaalta halusin sen jo syntyvän, toisaalta hirvitti, että mitä ihmettä oikein ajattelimme. Miksi ihmeessä halusimme vauvan? No, esikoisen vauva-aika ei ollut kovin ihanaa... Mutta ekan puolen vuoden jälkeen helpotti ja nyt meillä asuu aivan ihana ja täydellinen taapero, jota rakastan koko sydämestäni! Jaksan kiukuttelutkin todella hyvin, olen oikein yllättynyt omasta maltistani.
Nyt sitten kuumeilen toista... Nyt jo tohdin tunnustaa itselleni, että pääasiassa toivon saavani olla vielä raskaana ja synnyttää ja sitten saada sen taaperon. Vauvaa en niinkään toivo, toivon sitä vähän isompaa lasta... Vitsailinkin juuri jollekin, että voin olla raskaana ja synnyttää ja antaa vauvan jollekin vuodeksi hoitoon ;) Ja käydä sitten sen hakemassa itselleni.
Minä en siis enää odotakaan, että se vauva-aika olisi ihanaa, se on vain pakollinen paha ennen sitä ihanaa vaihetta, jossa lapsen kanssa voi puhua, touhuta höpsötellä jne.
Mäkään en uskaltanut edes pitää vauvaa, vanhempien lasten kanssa olen kyllä pärjänny. Oman kanssa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia..
T:6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta oma lapsi on oma lapsi. Aivan eri juttu kuin naapurin kakara.
Vapaudesta pitää kumminkin olla valmis luopumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö sitten enää pelännyt vai miten?
T:4
Ei välttämättä tunnu erilaiselta myöhemminkään. Toiset ihmiset ahdistuu tai masentuu vaan helpommin uusissa tilanteissa. Musta on rohkeaa, jos uskaltaa, vaikka pelottaiskin. Jos todella haluaa lapsen niin täytyy kohdata pelkonsa ja kohdata vastoinkäymisiäkin. Mä en ainakaan ole kokenut tätä perhe-elämää minkäänlaisena vapauden menettämisenä. Lasta voi hoitaa monella tapaa, mulla on osallistuva mies ja suku -ja omakin elämä.
T:6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan se vaikutti tilanteeseen, että raskaus alkoi samantien. Tosiaan en ehtinyt jännittelemään, raskaana olin heti täysillä, ei pelottanut eikä kaduttanut enää. Toinenkin lapsi tuli melko pian perään. Raskaus oli mukavaa aikaa, vaikka fyysisesti rankkaa. Kuulostele itseäsi, annatko mennä vaan vai annatko ajan vähän kulua. Mielestäni normaalia pohdintaa ison elämänmuutoksen edessä, onnea jatkoon!
aikaisemmin.