*~*~*HELMET 2009*~*~* VKO 26 ma-to

Oli pakko tulla vähän nostamaan pinoa, meinattiin tippua toiselle sivulle...



Omaan napaan ei mitään uutta, etovan olon ja ruokailun välistä taistelua sekä väsymystä. Oikeastaan en voi valittaa, olo on ollut loistava aiempiin raskauksiin verrattuna.



Vauvanvaatteista: Ostelin lähinnä valkoisia bodeja ja vähän ruskeaa ja vihreää. Nimenomaan sellaisia perusvaatteita, joita tarvitsee jatkuvasti, ei mitään hienostelujuttuja. Niitä sitten, kun tietää sukupuolen - ja niitä toisaalta on jonkin verran tallessakin. Kaikki arkijutut pistin aikoinaan kiertoon, joten niitä nyt sitten vähän hankin.



Minut on vallannut soitin-villitys. Olen nyt saanut päähäni, että meidän lapsukaiset on saatava jonkin musiikkiharrastuksen pariin, kun musiikista ovat kovasti kiinnostuneita, varsinkin kuopus. Pianoa olen vähän harkinnut, mutta kovin ovat hinnakkaita. Mietinkin, että voisiko Huutonetistä ostaa, mutta ei varmaan voi ilman, että käy kokeilemassa... Sieltä saisi nimittäin edullisemmin. Ja hirveän hintaisia ovat myös musiikkiopistojen lukukausimaksut: 200-500 euroa lukukausi!! Että jos molemmat lapset pistäisi, niin se olisi 400-1000 euroa vuodessa... Onneksi yksityistäkin soitonopetusta saa.



Hilpsu rv 8+1

Äh, kauppatieteilijä ei taas osaa laskea, eli jos molemmat lapset pistäisi soitonopetukseen, niin se olisi 800 - 2000 eur per vuosi...



Hilpsu

Jatkan yksinpuhelua...



Voi itku, tänä aamuna huomasin, että varsinkin kuopuksella oli selvästi punoittavat posket ja molemmilla lapsilla on ollut viikon verran kröhäisyyttä. Heti tuli mieleen parvorokko. Ja netin selaaminen ei yhtään ainakaan helpottanut oloa, iski paniikki. Ei ole tietoa olenko joskus itse sairastanut. Sitä vaan mietin, kun kaikkialla sanottiin, että se on lopputalven ja kevään tauti, että voisiko olla enää, kun ollaan melkein heinäkuussa jo? Täytynee soittaa neuvolaan huomenna ja kysellä verikokeista. Onko kellään kokemusta parvosta?



Huolestunut Hilpsu

Tervehdys kaikille helmikuisille.

Hiivin tänne vaivihkaa, vaikka raskaus tosi alussa (6+3). Mulla samanlaisia fiiliksiä kuin yhdellä toisella kirjoittajalla, että olevinaan liian helposti lähti tämä raskaus alkuun, ja nyt mietin, onko kaikki ok. Kaikki tuulimunaraskaudet ja kohdunulkopuoliset guuglattu... ;--)

Mutta amandan sanoin yritän olla positiivisena, että hyvin tässä käy ja se on vain elämää jos jotain menee pieleen.

Ultra olis tarkoitus käydä rv 7+4, joten silloin varmasti sitten tietää, onko kaikki lähtenyt normaalisti alkuun. LA netin mukaan 19.2., mutta ekassa raskaudessa kärsin hepatoosista, joka 50% todennäköisyydellä (ja ilmeisesti vieläkin todennäköisemmin) uusiutuu, joten käynnistystä odotellaan varmaan helmikuun alussa.

olo on todella väsynyt ja olen aivan turvoksissa, vaikka vettä yritän kovasti juoda. Pientä etovaa oloa silloin tällöin, mutta muuten olo tosi hyvä.



Riksu ja masu rv 6+3

Nyt on soiteltu teratologiseen tietopalveluun, neuvolaan ja käyty pojan kanssa lääkärissä. Kaikkien keskustelujen valitettava tulema on, että parvorokosta on mitä todennäköisemmin kyse.



Teratologisessa palvelussa suolsivat tietoa enemmän kuin pystyin omaksumaan, itse olin jo netissä seikkaillut, joten jotain jo tiesinkin. Mutta että vaarallisilla viikoilla mennään, mikäli en itse ole sairastanut parvorokkoa aikoinaan. Neuvolasta sain lähetteen verikokeeseen, johon pitäisi huomenna jossain välissä ehtiä. Ja lastenlääkäri sanoi, että vaikuttaa parvolta, mutta mahdoton sanoa, kun tuollainen lehahtelu nyt voi merkitä monta muutakin asiaa. Mutta käski tulla viikon kuluttua pojan kanssa verikokeeseen, jos oireet ei nyt allergialääkkeillä lähde muutamassa päivässä.



Aika alakuloinen on tunnelma ollut tänään. Onneksi olen tämän viikon töissä, niin tekemistä riittää enkä vain vatvo tätä asiaa. Mutta jotenkin tosi surullinen olo ja masentaa. Pahimmassa tapauksessa eletään seuraavat 12 vkoa jännityksessä ja sittenkin voi käydä huonosti. Tällaista tämä on. Mutta yritän olla heittämättä kirvestä kaivoon, ainakin ennen kuin saan vasta-ainekokeiden tulokset.



Hilpsu rv 8+3

Olen lukenut tätä teidän helmivauva keskustelua ja päätin itsekkin kirjoittaa, vaikka en tiedä kuinka usein ehdin, joskus ainakin.

Meille on tulossa viides lapsi. Ikähaarukka on 17-8 vuotta. Yhdyn jonkun muiden ajatusiin siitä miten pelkää käyvän; keskenmeno tai jotain. Eihän sille voi mitään mutta kuitenkin pelkää. Koitan nauttia kuitenkin tästä raskaudesta koska tämä on meidän viimeinen.

Mietinkin koska sitä uskaltaa oikein alkaa hankkimaan jotain vauvan juttuja. Kyllähän minä olen niitä hypistellyt kaupassa mutta vielä en ole uskaltanut ostaa mitään.

Pientä pahaa oloa on ollut mutta ei mitään oksentelua. Ja hirveää väsymystä. Tunnen huonoa omaatuntoa kun otan päiväunet ja mies käy töissä. Ja maha on jo kuin yli puolenvälin. Mulle on aina tullut aikaisessa vaiheessa iso maha joka alkaa rintojen alta heti. Eipä tätä kauaa pysty peitteleen. Ja onko sen sitten niin väliä, antaa "kummun" näkyä. :)

Hyviä öitä teille kaikille.

Arkuli rv 10+ jotain

Terveisiä neuvolasta! Mulla on tosi ihana terkka (on myös kätilö), oli laittanut ultran päälle ja käytiin tosi pikaisesti kurkkaamassa ultralla (oli vähän ukkosta eikä laitetta saa käyttää ukkosella). Kaikki kuitenkin ok ultrassa, syke näkyi, mutta pikaisesti mitattuna vauva näytti viikon nuoremmalta.



Hb oli tosi hyvä (136), pissa puhdas ja verenpaineet matalat (ne on normaalistikin mulla tosi matalat). Lääkärineuvola onkin jo 14.7 ja lääkäri ultraa silloin. Ja kunnan niskapoimu-ultraan laittoi lähetteen, odotellaan kutsua sinne.



Oireet ennallaan: väsyttää, närästää, turvottaa, mahaa nipistelee välillä ja rinnat on arat.



Terkuin, Saara ja mahavauva rv 8+4

KIva kuulla hyviä uutisia jotka olette käynyt ultrassa.

Meillä täällä ei ole neuvolassa ultra mahdollisuuutta eli aina täytyy päästä sairaalan äitipolille että näkee ultran. Ja olenkin meittinyt että täytyiskö mennä yksityiselle ultraan niin näkisi mitä siellä masussa on. Ekan neuvolan ja seuraavan kerran välissä on 6 vk. Minun mielestä aika pitkä aika. Alan jo huolestumaan että kasvaako siellä joku muu kuin läskiä. :)

Hiukan on ollut houno vointisuutta ei oksentelua.

Onko teillä muilla turvotusta ja miten saatte sen pois tai ehkäistyä? Mulla on sormet ja varpaat aika turvoksissa välillä.

Arkuli rv 10

http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=1&p_p…



Laitoin tähän nyt viime viikon keskustelut. Ja Hilpsu, kopioin koko tuon rimpsun osoiteriviltä. Muistaakseni viimeksikin kun laitoin sen, ilmestyi alaviiva sitten vasta kun olin lähettänyt viestin. Toivotaan että niin käy nytkin:)



Lueskelin juhannuksena käydyt jutustelut. EmmaElisabetille minunkin puolestani tervetuloa joukkoon!



Mustista ajatuksista. Psyykkaan itseäni, että ne kuuluu raskauteen ja äidiksi kasvamiseen. Muuten ei jaksaisi. Tuntuu meinaan tosi kurjalta, ja on hankala selittää miehellekin, että haluan kyllä kovasti tämän lapsen, nyt vaan liikkuu päässä vaikka minkälaisia ajatuksia.



Amandan tavoin mullakin on huomenna eka neuvola. Hieman se jännittää, mutta enemmän intoilin siitä silloin aikaa varatessani. Nyt odotan oikeastaan vaan seuraavaa ultraa. Ja niiden kriittisten viikkojen täyttymistä. Toisaalta neuvolaan meno on siitä kiva, että siellä pääsee ainakin juttelemaan tuntemuksistaan ja toivon mukaan neuvolna täti kuuntelee ja on ymmärtäväinen.



Mun osalta juhannus meni kivasti, ja salaisuus pysyi omanamme:) Keksin, että mulla on antibioottikuuri, enka siksi saa juoda. Pieniä valkoisia valheita on pakko keksiä, muuten ihmettelisivät. Maalla oli helpompi ollakin. Raitis ilma taitaa tehdä ihmeitä, kun tuntui että ruokakin maistui paremmin kuin kahteen viimeiseen viikkoon. Nyt taas kotona on vaikeuksia syödä. Mut vähän kerrallaan ja usein.



Kuulumisia lisää myöhemmin, jolloin toivottavasti omakin olo on vähän positiivisempi:)



tikru ja pikku rv 8+0

että ihanaa, kun täällä jutellaan KAIKISTA raskauden herättämistä tuntemuksista, eikä vaan siitä onnellisesta odotuksesta. Sitä mä en ainakaan ole vielä kokenut... Tuntuu tosi tärkeältä purkaa tunteita ja kokea ne normaaleiksi. Kaikki vaan aina puhuvat odotuksen autuudesta, eikä kukaan koskaan varoita, että voit tuntea ikäviäkin tunteita ja ne on silti normaaleja. Olo helpottuu kun näkee asioiden todellisen laidan.



Kiitos kaikille ihanille Helmiksille olemassaolostanne! :)

ON: Juhannus meni hyvin, tuli kyllä syötyy ihan hirveesti, mut kyllä maistu ja hyvää oli:) Ei onneks paino noussu kuitenkaan... Salaisuus pysyi kuin pysyikin vielä salaisuutena. Tänään ollu pahoinvointia heti aamusta enkä saanu nukuttua yöllä, välillä aina tällästä nää mun sunnuntai-maanantai väliset yöt. Ärsyttävää! Mut pakko jaksaa.



tikru08: Oon kyllä samaa mieltä kanssasi tosta, et kun puhutaan odotuksen autuudesta ja siittä kuinka ihanaa se on...kun omalla kohdalla tunteet heittelee laidasta laitaan, mitä tulikaan tehtyä, välillä pelottaa nii pirusti ja tuntuu et paniikki iskee, miten taloudellinen puoli, entä se yhteinen aika ja kaikkee tällästä tulee mietittyä....eikä kyllä helpota kun ei kenellekään voi kertoa näistä tuntemuksista kasvotusten, kun vielä ei oikein haluttais kertoo kenellekään edes raskaudesta kun niin alussa vasta. Siksipä tänne on helppo tulla kuitenkin ja kertoo täällä huolistaan ja tietty iloistaankin. Ja ensimmäinen lapsi meillekin tulossa niin sitä ajattelee et onkohan nää tuntemukset ja ajatukset ihan normaaleja jne... Mutta täällä kyllä saa vertaistukea etten sanoisi. Kiitos siittä kaikille!

Ja toki kuitenkin lasta ollaan haluttu ja toivottu ja on tervetullut.



AngelEye ja masuasukki rv 6+2

Kohta pitää lähteä sinne ultraan enkä osaa oikein keskittyä mihinkään, joten pakko oli tulla tänne vähän höpttämään.



Kiitos Tikru linkki-vinkistä, vähän mietinkin, että niin se varmaan tapahtuu, mutta en viitsinyt kokeilla, ettei linkkini levitä koko sivua, sitäkin ongelmaa olen joskus nähnyt.



Vauvaksi ja Tikru: On todella hyvä, että näistä ei niin ylväistä ajatuksistakin voi puhua, koska luulen että ne ovat hyvinkin tavallisia. Muistan aiemmissakin raskauksissa käyneeni läpi näitä, en ehkä yhtä perusteellisesti, mutta kuitenkin. Toisen lapsen kohdalla muistan pohtineeni monena yönä, että vain hullu hankkii toisen lapsen, kun ensimmäinen nukkuu jo yönsä ja on terve. Että toinen on sitten varmaan ei-terve, huutaa ikuisesti ja muutenkin kaikki menee pieleen. Ehkä ajatukset ovat tällaisia tässä alussa, kun raskaudessa ei ole juuri mitään positiivista vielä. Pitää vain salailla ja pelätä. Muistelen, että kun liikkeet alkavat tuntua, muuttuu mielialakin aivan toiseksi.



Ja nyt kun ne lapset olemassa ovat, niin en voisi kuvitella elämääni ilman noita ihania olioita. Varsinkin kuopus jotenkin varasti sydämeni ja elin pitkään ihanaa symbioosia hänen kanssaan. Esikoisen kanssa oli imetyksessä ongelmia, kun hän syntyi kuukauden etuajassa ja oli kovin pieni, ehkä sen takia symbioosin syntyminen hänen kanssaan kesti eikä ollut niin voimallinen.



Jahas, nyt nuo elämän valot kaipaavat ruokintaa ja sitten matkaan!



Hilpsu

Meillä juhannus meni ihan ok. Oli tosiaan pikkuveljen rippijuhlat ja tultiin miehen kanssa siihen tulokseen että kerrotaan mun äitille ja sisaruksille odotuksesta. Olin niin väsynyt, etten olis jaksanu pitää asiaa omana tietona ja touhottaa juhlajärjestelyjä. Muuten ei sitten asiasta tiedä kuin miehen sisko.



Mutta etten tätäkään raskautta saisi ilman huolta viettää, niin eilen tuli _vähän_ rusehtavaa verta onneksi se sitten loppui, eikä tänään ole ainakaan vielä lisää näkynyt.



Minustakin tuntuu, että raskausajasta puhutaan aina varsin ihannoivaan sävyyn. Minun henkilökohtainen mielipiteeni on se, että raskaus on sairaus ja välttämätön paha sen ihanan nyytin saamiseksi. Eikä se ole aina oikeasti helppoa sen ihanan vauvankaan kanssa. Mutta niin, siltikään en poikaani pois antaisi ja silti kovasti haluaisin vielä tämän yhden lapsen.



Pojan syntymän jälkeen aloin syödä minipillereitä ja se oli virhe, mieliala laski ja muutenkin kun pojan kanssa valvoi yöt ja kuunteli sitä huutoa niin havahduin siihen että ajattelin että heitän pojan seinään. Onneksi tiesin etten sitä ikinä tekisi ja onneksi sanoin sen ääneen miehelle, joka sitten selväjärkisenä käski minun nakata ne pillerit tunkiolle. Pari viikkoa meni ja mieli asettui taas "normaaliksi". Mutta en oikeasti ollut osannut ajatella että niin voisi käydä, kun neuvolassa asiasta sanoin, niin sitten tuli ilmi että tällaisia sivuvaikutuksia voi esiintyä minipillereiden käyttäjillä. Ei sitten kellekkään tullut mieleen varoittaa, minä jo luulin että hulluksi tulen. Kai se äitiys on todella kipuilua ja kasvamista ja välillä on huonoja päiviä mutta se kuuluu asiaan. Jos niitä huonoja päiviä tulee enemmän, niin silloin vain pitää osata etsiä apua.



Mutta tässä melkein neljässä vuodessa on ollut niin paljon enemmän niitä hyviä, iloisia ja ihania päiviä tuon pikkumiehen kanssa kuin niitä huonoja. Kun katsoo omaa lastaan joka oppii koko ajan uutta ja näkee niitä tuttuja eleitä ja piirteitä itsestään ja miehestään, niin eihän siinä voi olla muuta kuin todella onnellinen omasta ihmeestään!



Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!



Sittis

Juhannus meni tosi mukavasti, mutta päivällisellä vanhempieni ja veljen perheen kanssa taisin jäädä kiinni. Kummityttö kun teki niin ison numeron siitä, etten ottanut viiniä ruoan kanssa :) . Jouduin siitä niin hämilleni ja mieheni samoin, että ihme on, jollei itse kukin tehnyt yksinkertaista yhteenlaskua mielessään. Olen niin surkea valehtelemaan, etten kerta kaikkiaan keksinyt siihen mitään sanottavaa. Kukaan ei kehdannut kuitenkaan kysyä mitään, ja muutama viikko odotetaan ennen virallista ilmoitusta.



Mä kuulun niihin, jotka rakastaa odotusaikaa. Tokihan siinä on murheensa ja vaivansa, mutta kun ensimmäisistä 12 viikosta selvitään, on ihanaa saada kasvatella masua ja tutustua mielessään tulevaan vauvaan. Ymmärrän kyllä hyvin myös äitejä, jotka eivät odotusajasta varsinaisesti pidäkään.



Oireista, kahvi lakkasi maistumasta lauantaina. Tänään alkoi kova väsy. Hieman krapulainen olo on muutenkin ja rinnat edelleen arat. Ja minä jollain kierolla tavalla olen tosi tyytyväinen heti kun bongaan uuden oireen itsessäni :D .



Rallentando 4+6

Juhannuksesta selvittiin enkä paljastunut, join alkoholitonta siideriä tölkistä ja ihan täysillä meni mun appivanhempiin:) Olokin oli ihan siedettävä tolkutonta väsymystä lukuunottamatta, nukuinkin juhannuksena pitkiä päiväunia muutamaankin kertaan päivässä, mutta onneksi olin ollut sen to-pe välisen yön töissä niin meni väsymys sen piikkiin!



Muuten oireet aika vähäisiä lukuunottamatta tuota väsymystä ja ajoittaista etomista. Eilen tosin oli melko voimakkaita alavatsakipuja mutta niistäkin selvittiin, kai... ei ainakaan mitään vuotoa alkanut.



Neuvolassa olin tänä aamuna ja eipä siellä ihmeempiä, otti kyllä tosissaan nää mun pelkoni (takana kun on keskenmeno sekä raskauden keskeytys viikolla 20) ja pääsen jo ensi viikon perjantaina lääkärin ultraan ja pisti myös lähetteen menemään istukkatutkimukseen. Vielä en ole päättänyt menenkö tutkimukseen vai en, mutta helppoahan se on sitten tarvittaessa perua.



Kyllä sitä päivittäin miettii, että miksi ihmeessä sitä taas tähän ryhtyi, jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta selviääkö maha-asukki loppuunasti ja mitäs sen jälkeen kun syntyy? Kuinka jaksaa kolmen lapsen kanssa? Ja entäs mun selkä, kestääkö se tämän raskauden vai olenko vielä pyörätuolissa? Se kun on leikattu kahteenkin otteeseen... Mutta kaipa nämä ajatukset kuuluu tähän raskauteen ja toisaalta se vauvan kaipuu on niin kova, että kaipa tämän peloista/kivuista huolimatta kestää:)



Miina rv 7+?

Juhannus tuli, oli ja meni =) Kotona oltiin lasten kanssa ja pidettiin sadetta paitsi sunnuntaina päästiin vähän ongelle aamupäivällä mökki rantaan.



Raskausaika on mulle yleensä raskas enkä pysty siitä oikein täysin siemauksin nauttimaan, kun yleensä 6 raskausviikon jälkeen alkaa hirmuinen pahoinvointi, joka jatkuu aina loppuraskauteen saakka =( Sitten lähempänä 20 raskausviikkoa alkaa supistukset, jotka on tosi kivuliaita..... tekee sitten mitä vaan.... mutta nyytti on ihana saada syliin kaiken tuon jälkeen. Vielä vain on paljon viikkoja edessä. Mahtaako olla yhtään helpompi kuin 3 edellistä raskautta?!



Nyt on ihan tolkuton väsymys. Mä vaan nukkuisin ja nukkuisin koko ajan jos vain saisi. Kesälomaa on vielä 2 viikkoa jäljellä (alkoi siis vipat viikot menemään).

Olen kolmikon kanssa kotosalla ja sadetta pukannut, kuten yleensä mun loma-aikana saa keksiä yhtä sun toista tekemistä ettei meno ylly muksuilla hurjaksi

:D



Pahaa tekee tasaiseen tahtiin. Neuvolaan saan tilattua ajan vasta 7.7, kun tk väki palailee lomilta, mutta eipä tässä kiire. Oma gyne soittelee 10.7 ja sovimme sitten siitä ekasta ultrasta... mutta hissukseen kait hyvää tulee?



Mammariini rv 5+0

Ekaa kertaa tänne kirjoittelen, sivusta olen kyllä seurannut pitempään juttujanne.



Eli kolmatta täällä odotetaan, viikkoja nyt 5+5. Entuudestaan lapsoset vuosimallia -03 ja -05. Keväällä sain keskenmenon, joten nyt ollaan hyvin pitkälti jalat maanpinnalla. Kesken menneessä raskaudessa minulla ei ollut sitten minkäänlaisia oireita ja se menikin kesken rv 6. Nyt aletaan olla samoilla viikoilla ja nytkin voisi sanoa ettei juuri mitään oireita ole, joten hieman tässä on pelokkaat fiilikset. Repäisykipuja oli joskus viikko sitten ja rinnat ajoittain arat, ei muita oireita. Edellisessä loppuun mennessä raskaudessa tässä vaiheessa alkoi olla jo väsymystä ja pahoinvointiakin, mutta nyt ei mitään. Perjantaina ultra, joten sinne asti pitäisi yrittää kestää.



Miten teillä muilla uudelleensynnyttäjillä nuo oireet on menneet? Onko vaihdelleet eri raskauksissa?



Tsemppiä teille kaikille pahoinvoinnin kourissa oleville!

Minäkin kuulun niihin, joiden mielestä on maailman ihaninta olla raskaana, vaikka aluksi oksettaa ja sitten tulee liitoskivut ja selkä- sekä lonkkasäryt ja muut... Ja onhan niitä mielialan vaihteluita ja kaikkea... Kuitenkin musta tuntuu, että leijun pää pilvissä ja olen jossain kuplassa, jossa on hyvä olla! Sanoinkin ennen tätä raskautta yhdelle kaverille, että minusta tuntuu, että jäisin jostain paitsi jos en saisi enää koskaan kokea raskautta ja synnytystä. Minusta synnyttäminenkin on vaan niin hienoa... Olisin molempien lasten jälkeen voinut vaikka seuraavana päivänä synnyttää uudelleen! Nyt ehkä jonkin verran miettii enemmän, että meneeköhän kaikki hyvin ja onkohan lapsi terve jne. Kai se on siksi, kun kaksi hyvin sujunutta raskautta ja kaksi tervettä lasta olen saanut. Ja koska tiedän aika varmasti, että tämä tulee olemaan meidän perheen viimeinen lapsi. Mutta kyllä negatiivisetkin tunteet ovat sallittuja! Minusta se kuuluu äidiksi kasvamiseen.



Mulla tänään yks työkaveri kertoi odottavansa. Hän joutuu tällä viikolla lähtemään yhtenä päivänä vähän aiemmin töistä, kun on np-ultra. Oli kyllä viittä vaille, etten kertonut omasta raskaudestani. Sain kuitenkin pidettyä suuni supussa! Mulla kyllä aiemmissa raskauksissa on masu tullu tosi aikaisin esille (kai johtuu siitä, että olen lyhytselkäinen ja kohtu on eteen kallellaan). Kesäloma alkaa parin viikon päästä, niin varmaan loman jälkeen jo alkaa ensimmäisen arvaileen!



Pahaa oloa on aina iltaisin... Vielä ei ole tarvinnu onneksi oksentaa. Jos ehtii tulla kunnon nälkä ennen ruokaa tai jos syö liikaa, niin silloin etoo kunnolla. Ja edelleen kaikki makea ällöttää... Normaali olotilassa himoitsen kaikkea makeaa tosi paljon. Kahvi menee toistaiseksi ihan kohtuu hyvin alas. En kyllä juo enää niin paljoa kuin tavallisesti (tai en koskaan ole juonut paljoa, mutta nyt en ota toista kupillista). Toinen ikävä vaiva on repäisykivut ja alamahan pakotus. Välillä koskee tosi kovasti! Jos ensimmäistä odottaisin, niin varmaan olisin jo mennyt lääkäriin... Onneksi tiedän niiden kuuluvan asiaan! Muuten päivä kerrallaan mennään eteenpäin...



Mimmi75, rv.6+0