Verenpainetaudista
ja Albetolin käytöstä, onko vaikuttanut lapsen kokoon tai istukan toimintaan?
Kommentit (5)
Mulla oli Albetol käytössä jo rv 28 lähtien. Verenpaine alkoi nousta jo ennen rv 20. Kontrolleissa rv 37+ vauva arvioitiin hyvin pieneksi, arvio oli vain 2320 g.
Seuraavassa kontrollissa rv 38+3 vauvan arvioitiin olevan 2400 g.
Kummallakaan kerralla ei istukassa tai virtauksissa näkynyt mitään häikkää.
No, vauva syntyi rv 38+6 ja painoa olikin 3084 g.
Eli ilmeisesti verenpaine ja lääkitys siihen ei ainakaan omalla kohdallani vaikuttaut vauvan kokoon.
tosin aloitin vasta raskauden jälkeen, raskausmyrkytyksestä jäi muistoksi korkea verenpaine. mutta tietääkseni albetol on kaikkein miedoin verenpainelääke ja ainoita lääkkeitä joita saa syödä myös raskauden ja imetyksen aikana ilman haitta vaikutuksia.
olen kärsinyt verenpainetaudista jo ennen raskautta ja aloittanut Albetolin jo raskautta suunniteltaessa. Olen syönyt nyt koko ajan ja kiinnostaisikin onko sillä tekemistä lapsen koon (painoarvio käyrän alarajalla) tai sf-mitan (on käyrän ylärajalla) kanssa?
Masuasukki 36+3
ainakin joidenkin tutkimusten mukaan SGAta eli small for gestational age = pienipainoisuutta. labetalolin jota toi albetolkin on pitaisi olla kuitenkin yksi turvallisimmista raskauden aikana. on kuitenkin todella vaikea tietaa verenpainetautisten kohdalla johtuuko mahdollinen SGA itse taudista (joka voi sinallaan aiheuttaa blokkeja napanuoravirtauksiin) vai laakityksesta. itse soin ensimmaisessa kolmanneksessa _laakarin maarayksesta_ atenololia (toinen beetablokkari) jonka on todettu aiheuttavan pienipainoisuutta ainakin yhdessa englantilaisessa tutkimuksessa. se vaihdettiin kuitenkin perinatologin toimesta toisen kolmanneksen aikana hissun kissun maaraa vahentaen laakkeeseen nimelta aldomet jonka pitaisi olla ainoa verenpainetautilaake josta ei varmasti ole mitaan haitallisia vaikutuksia sikiolle. aldometia ei kuitenkaan taida saada suomesta (asun ulkomailla). itsella vauva on kasvanut koko ajan keskikayralla eli ainakaan ensimmaisen ja toisen kolmanneksen beetablokkarin kaytosta ei nailla nakymin ole ollut vaikutusta vauvan kasvuun (nyt melkein 34 vkoa taysi ja laakkeet talla eraa lopetettu koska paineet laski lopulta hyvinkin alas).
Myös minä aloitin Albetol lääkkeen kuukautta ennen vauvan syntymää.
Lisänä minulla oli vielä Adalat niminen verenpainelääke.
14 päivää ennen synnytystä painoarvio ultrassa oli 2500-2600 g ja
3 päivää ennen synnytystä painoarvio ultrassa oli myös 2600 g.
Napavirtaukset oli molemmissa ultrissa ihan normaalit.
Vauva syntyi rv 38+1 ja painoa oli 2565 g pituutta 46 cm.
En tiedä onko vaikuttanut tuo lääke kokoon.
Esikoinen syntyi rv 39+4 ja painoa 2985 g ja pituutta 48 cm. Kakkonen syntyi rv 41+4ja painoa oli 3465 g ja pituutta 51 cm. Näissä raskauksissa ei ollut verenpainelääkitystä.