Alkuraskaus ja vitamiinit
Hei ihmiset, kuulin tänään neuvolantädiltä sellaista, että nykyään ei enää suositella mitään vitamiineja (paitsi mahdollisesti kalkkia) ennen rv12..? Sanoi, että voisin jättää tähän asti jokapäiväisen MultiVitan pois... Hämmästyin sitä sen verran, että en vaatinut mitään perusteluja. Joten kysynkin teiltä, että mitäs tämä nyt sitten on??? Onko muita ohjeistettu samalla tavalla? Ja miksi? Ekassa raskaudessa kyllä sain vielä syödä MultiVitani ihan rauhassa...
A-vitamiiniahan ei ole aiemminkaan saanut popsia, mutta ettei mitään muutakaan... Ja kuitenkin esim. foolihapon riittävä saanti olisi tärkeätä juuri alkuvaiheessa.
Tietääkö kukaan?
-Tua rv? (hyvin alussa kuitenkin vasta!)
Kommentit (18)
mulla oli kyllä amerikkalainen lääkäri, mutta antoi heti reseptin 5mg foolihappoa kolmelle eka kklle. Sehän on hirmu iso annos, kun Suomessa myydään 0.4mg tabletteja ilman reseptiä. Hän ei vain halunnut ottaa mitään riskejä, kun se on kuitenkin niin tärkeä aine sikiölle.
Rauta on asia erikseen, jota hempan seurannalla määrätään.
Raskaana oleva tarvii 8dl maitotuotteita plus pari kolme siivua juustoa päivässä.
Kannattaa pitää ruokapäiväkirjaa kolme päivää ja suosituksista laskea saatko todellakin kaikkea tarpeeksi. Itsestä tuntuu, etten koskaan syö tarpeeksi vihanneksia, ja kaksi hedelmääkin päivässä tuntuu olevan vaikea saada menemään. Maitotuotteitakin täytyy ihan syömällä syödä, että saa sen 8dl.
Aika paljon täytyy pillereitä popsia, että niistä ihan haittaa on... Mutta onhan se totta, että ruokaa kun söisi suositusten mukaan, pysyisi paino hallinnassa ja vitamiinit tulisivat automaattisesti. Se vain vaatii herkkujen vaihtamisen vihanneksiin, mutta mitäpä sitä ei vaavin vuoksi tekisi..
Heippa!
Rasvaliukoisten eli elimistöön kertyvien vitamiinien kuten a käyttö ei ole suositeltavaa raskauden aikana kuten kaikki nyt varmaan on kuullutkin. Rautalisääkään ei saisi syödä oikein ennenkuin todella tietää, että siinä on jotain vikaa siis alkuraskauden aikana.
Itse olen käyttänyt pelkästään foolihappoa, d-vitamiinia ja kalanrasvahappoja, mutta sellaisia puhdistettuja, joissa ei ole a:ta ja d:tä. Käytän siihen maaliskuuhun saakka ollessani täällä Suomessa niitä d-vitamiineja. Omega 3:n saanti on nykyruokavaliosta aika huonoa, jonka takia kylmäpuristettu rypsiöljy ja nämä rasvahappolisät voisivat jotenkin auttaa kun aivot esim. tarvitsee mielellään hyvää rasvakoostumusta kehittyäkseen optimaalisesti.
Vaikka nyt on 12 viikkoa täynnä en kuitenkaan vielä ole siirtynyt muihin vitamiineihin. Mutta hyvinhän niitä vitamiineja saa, jos syö vaikka brokkololia ja pinaattia yms kasviksia ja lihaa/kalaa ja maitovalmisteita ja hedelmiä ;)
Pia
Kyllä minä söin raskausaikana niitä multivitoja, joissa ei ollut a-vitamiinia ja neuvolatäti sanoi, että saa syödä. Kunhan sitä a-vit. ei ole. Ehkä sinulle hän sitten vaan meinaa sitä, että " normaali ruuan" mukana tulisi saada kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Että kannattaa syödä monipuolisesti ja terveellisesti vaan. Mulla vauva nyt 8kk ja en ainakaan usko, että siitä oli mitään haittaa,että söin silloin vitamiineja. Nykyään en syö enää niitä vaan yritän pärjätä ilman. =)
Eli marraskuusta maaliskuun loppuun odottajan pitäisi syödä d-vitamiinia 10 mikrogrammaa päivässä.
Muihin vitamiineihin en ota kantaa.
Olen syönyt muutamaa kuukautta ennen raskautta ja koko raskauden ajan B-vitamiinia ja MultiVitaa (nimenomaan sitä a-vitamiinitonta). Asia on tiedossa neuvolan terkkarilla ja myös tuttu mm. neuvolassa toimiva lääkäri on tätä suositellut. Ainakin B-vitamiinin syömistä tosiaan suositellaan aloitettavaksi jo ennen raskaaksi tuloa ja nimenomaan alkuraskauden aikana, samoin tuota D-vitamiinilisää talvikuukausina. Muut vitamiinit pitäisi nykysuositusten mukaan saada ravinnosta, mutta käsittääkseni niistä ei mitään haittaa ole tuota A:ta lukuunottamatta. Tämä on mun paras ymmärrykseni asiasta :)
-Aranja, rv 30+2-
kun mistään ei ole selvinnyt, tai sitten mennyt vaan ohi korvien, niin miks sitä a-vitamiinia ei saa syödä?
Tuossa 90-luvun puolivälissä jenkit tekivät rottakokeita vitamiinien yliannostuksilla. Kun rotalle piikitettiin suuri annos a-vitamiinia, rottasikiön aivoissa näkyi kystia. Tuo a-vitamiiniannos vastasi sitä määrää, minkä saat kun popsit kerralla 100 tablettia Multitabsia. Tämän takia jenkit kielsivät a-vitamiinilisän käytön raskaanaolevilta. Sieltä se sitten rantautui tännekin muutama vuosi myöhemmin.
Tosiasia on, että vauva tarvitsee a-vitamiinia rakentuakseen normaalisti. A-vitamiinia saa hyvin, kun syö ravintosuositusten mukaisesti. Jos kuitenkin ruokavalio on yksipuolinen tai allergioiden takia ei voi syödä kaikkea, on jopa suositeltavaa syödä vitamiinilisää, jossa on a-vitamiinia. Esim. minulle on ravitsemusterapeutti suositellut tavallista vitamiinilisää, koska en voi syödä allergian vuoksi juuri niitä a-vitamiinin lähteitä.
Ruokailuaan voipi miettiä neuvolantädin kanssa.
Hän sanoi, että vitamiinivalmisteet sisältävät jotakin, mikä voi olla haitallista sikiölle. Olen itseasiassa kuullut tämän kahdelta eri lääkäriltä, mutta en hokannut kysyä mikä tämä aine on. Poikkeuksen tekee foolihappovalmiste, jota tulisi syödä jo ennen raskautumista. Terveellisesti syömällä sekä äidin että sikiön tulisi saada ravinnosta varsinkin juuri ekan kolmen kuukauden aikana kaikki tarvittava. Silloinhan sikiö on niin pieni ettei lisätarve ole kovinkaan suuri. Eri juttu on sitten jos on pahoja allergioita yms., jolloin kaiken tarvittavan saanti voi olla vaikeaa.
Olisikohan kellään muulla vielä tarkempaa tietoa..?
En tiedä nyt sitten, syödäkä MultiVitaa vai ei... kun en kuitenkaan mitenkään hirmu monipuolisesti syö.
Ja Deetä ja foolihappoa kai kuitenkin tarvitsis ottaa...
miettii edelleen, Tua
multitabs special 2+, se on tarkotettu erityisesti raskautta suunnitteleville,raskaana ja imettäville...
ladyvita plussaa, erityisesti odotaville ja imettäville naisille. uskoisin että sitä uskaltaa näin ollen ottaa. Nyt rv 11+
kyllä se täti neuvolassa tarkoitti kaikkia vitamiinipillereitä, ei ainoastaan MultiVitaa (joka itse asiassa sisältää ne samat aineet kuin se erityisesti raskaanaoleville tarkoitettu merkki...)
Mutta kaipa se on vaan hätävarjelun liioittelua, ettei vaan elimistössä olisi mitään ylimääräistä ekoilla viikoilla... (rv12 siis vitamiinit saa aloittaa!)
-Tua
kaikkia yhdistelmätabuja, kyllä deetä ja kalkkia saa ottaa!
Toisaalta tämä tapahtui haastattelematta minua yhtään sen tarkemmin esim. ruokavaliorajoitteistani. Niinpä päätin, että käytän tervettä järkeä enkä ainkaan heikennä ravitsemustani alkuraskauden ajaksi, kuten tuota ylimalkaista puhelimitse saatua ohjetta noudattamalla olisi käynyt. Vaihdoin A-vitamiinittomaan Multi-Tabs 2+:aan ja jatkoin esim. kalkkitabuja normaalisti. Toistaiseksi (rv 37) kaikki on mennyt hienosti.
Meillä neuvolantäti suositteli multivita special 2+ käyttämään. Kysyin vielä että ihan oikeastiko pitää ottaa kaikkia vitamiineja. Niin täti kertoi että ohje oli tullut ravitsemusterapeutilta. No mä en ole kyllä vielä noudattanut ohjetta, enkä tiedä noudatanko. Foolihappoa olen ottanut erillisenä valmisteena.
rv 7+4
kirjoittelinkin tuossa joku aika sitten aivan samasta asiasta johonkin pinkkaan. Minulle neuvolan th suositteli ainoastaan d-vitaminilisää pimeimpien kuukausien ajaksi. Ohjeisti mieluummin syömään terveellisesti kuin ottamaan vitamiinilisää purkista. Aluksi hieman ihmettelin asiaa, mutta toisaalta nyt kun olen pyrkinyt syömään terveellisimmin (olen mm. lisännyt hedelmien, salaatin ja kasvisten käyttöä), nyt olen oikeastaan ihan tyytyväinen. Niin helppoahan se purkista olisi ottaa.. mutta näen myös sen th:n ajatuksen. Ei th vitamiineja tuominnut, ei vain suositellut niitä. Tarkastin asian vielä tällä viikolla äitipolilta ja siellä oli saman suuntaiset ajatukset, kun syö monipuolisesti kaikkea niin ei vitamiinilisiä tarvita (paitsi se d-vitamiini). Poikkeuksiakin on, esim. jos kärsii alhaisesta hemoglobiinista, niin silloinhan lisät ovat tarpeen.
Olikohan se niin, että kolme lasia maitoa ja muutama siivu juustoa päivässä riittivät kalkin saannin turvaamiseksi?
Moi kaikki, samanlaisia kokemuksia on pitkälti itsellänikin kuin teillä muillakin; neuvolla terveydenhoitaja suositteli D-vitamiinilisää, jota sitten ostinkin.
Terveyskeskuslääkärini on kuitenkin nihilisti lisäravinteiden suhteen ja oli sitä mieltä, että jos odottava nainen syö terveellisesti ja monipuolisesti niin kaikki tarvittavat vitamiinit saa ruuasta. Koska omat ravitsemustottumukseni ovat aika monipuoliset ja hedelmiä ja kasviksia päätyy lautaselle päivittäin, en pidä tarpeellisena lisäravinteiden käyttöä (omalta osaltani). D-vitamiinia nyt kuitenkin syön, kun olen paketin ostanut.
Ehkä lääkäriä parempi opastaja olisi ravitsemusterapeutti, joka analysoisi päivittäiset ravintotottumukset ja osaisi sen pohjalta suositella lisäravinteita. Toisaalta, kuten joku tässä pinossa kirjoittikin, niin lienee parasta, että elimistössä on liikaa kuin liian vähän vitamiineja. Vesiliukoisten vitamiinien osalta liikakertymistä ei ole vaaraa, sillä ylimääräiset kulkeutuvat pois itsestään. Rasvaliukoisten A-,D-, E- ja K-vitamiinien liika-annostelusta minulla ei taas ole tietoa kolmen viimeisen vitamiinin osalta. D-vitamiinia tuskin kukaan saa kuitenkaan talvella liikaa.
Tässäkin on varmasti tilaa terveelle järjelle, kun jokainen tietää itse omat ravitsemustottumuksensa ja pystyy siltä pohjalta miettimään tarvettaan lisäravinteisiin.
Enpä muuten tuonut omalta osaltani mitään uutta tähän pinoon, mutta mielenkiintoinen aihe veti puoleensa. =)
- pazzepartout