Minusta tuli ylisuojeleva vasta sitten, kun tuntui, että lapsi tarvitsi suojelua.

Ensinnäkin, anoppi olisi herättänyt pari päivää vanhan uniltaan, jotta olisi vihdoin nähnyt, että minkä väriset silmät lapsella on. Aina oli kipitettävä hänen perässään, ettei olisi herättänyt lasta, jos nukkui kun tämä tuli käymään.



Toisekseen, anoppi otti lapsen väkisin syliinsä joka kyläkerta, vaikka lapsi vierasti hullun lailla ja antoi sitten heti pois, kun parahti parkuun. Miehelleen sanoi joka kerta, että älä mene lapsen lähelle, kun vierastaa noin kovasti. Ja minun piti vähän niin kuin pidellä lasta koko ajan sylissä, ettei olisi vienyt väkisin itselleen...



Lapsi vierastaa myös muita ja kulkee koko ajan käsipuolessani ulkona. Olen kunnioittanut hänen ujouttaan ja leikkinyt hiekkalaatikolla hänen ja muiden lasten kanssa, jotta tottuisi näihin muihin. Muut äidit katselevat kieroon, että onpa ylisuojeleva, kun ei laske lasta hetkeksikään helmoistaan.