Sattuuko ponnistusvaihe?

Avautumisvaihe oli tuskaa, mutta ponnistaessa kivut joko helpotti tai sitten en vain enää huomannut niitä, kun keskityin supistuksella vain siihen ponnistamiseen. Muistan ajatelleeni ekan ponnistuksen jälkeen, että ihanaa, nyt helpottaa!

Tokan kohdalla kesti vain 2 min mutta kirveli ja sattui jonkunverran



kolmonen tuli itsestään eikä tarvinnut edes juuri ponnistaa eikä sattunut lainkaan, syntyi kahdella kevyellä " ponnistuksella" , olis seisovassa asennossa, joten siitä oli varmasti apua!

Mutta enimmäkseen tuntui siltä että olisi megakokoista paskaa työntämässä... En siis tarkoita että lapsi olisi paska (hän on todella ihana!) mutta tuntui siis siltä että oli ollut kakalla ja tulossa olisi ennätysmäinen kakka (niin että silmät pullottavat päässä).

Ilman puudutteita sattui, mutta oli paljon ' siedettävämpää' kipua kuin avautumisvaihe. Useinhan oikein ajoitettu epiduraali vie sen kivun pois, mutta ilman puudutteita sattui kyllä ja paljon.

supistukset tekivät tosi kipeää mutta ponnistus sitten ei. Mutta se kestikin vajaan vartin, vaikka eka lapsi kyseessä.

toka tuli luomuna enkä muista että olisi kauheasti enää sattunut, pahin oli se siirtymävaihe ponnistamiseen. Kolmas sattui ja kirveli ja tuntui etten enää jaksa (luomu). Pahinta oli kun tuntui että juuri ja juuri se vauva mahtuu tulemaan niin sitten kätilö joutui vielä tunkemaan omat kätensä sisälle ja korjaamaan vauvan asentoa (tuli kasvot edellä). Sillon tuntu että tämä on jo liikaa, kirvelee niin pirusti.

toisessa taas oli niin helppo avautumisvaihe että ponnistus tuntui todella kipeältä. AI!

helpottavalta lähinnä tuntui että pystyi tekemään jotain supparin aikana.

ponnistusvaihe oli pahin. Ihan samanlaista kipua se oli kuin avautumisvaiheessa mutta paljon kovempaa ja ilman taukoja. Loppui onneksi heti kun vauva saatiin ulos (imukupilla tunnin ponnistamisen jälkeen).

Toivottavasti seuraavalla kerralla tulee se paljon puhuttu ponnistamisen tarve.

Minäkään en muista, että olisi sattunut. Oli jotenkin mukavaa, kun saattoi tehdä jotain homman edistämiseksi. Ei ollut mitään puudutteita. Supistukset kyllä sattuivat...

Sattihan se mutta kipu oli kyllä siedettävää. (mulla oli kyllä puudutteita) mutta mua pelotti jotenkin että menen ihan kokonaan rikki ja repeen ihan täysin. Lopulta kun uskalsin kunnolla ponnistaa niin sitten ei enään kauaa mennytkään.

Oli kyllä jo varsin hyvin ulkona siinä vaiheessa ja supistus oli niin voimakas, että tuli ulos melkein ilman ponnistustakin.. Onneksi sitä kesti vain 11 min. Muuten en pelkää tulevaa synnytystä, mutta ponnistusvaihetta kyllä.

Eikä sattunut! Tuntui vaan tosiaankin siltä, että olisi yrittänyt saada pihalle jättimäistä kakkaa =)

Ensimmäisen kanssa epiduraali vei kaikki kivut, mutta myös sen ponnistamisen tarpeen. Syntyi yli tunnin ponnistuksen jälkeen imukupilla.



Toisella kerralla en ehtinyt saada lääkityksiä, koska avautumisvaihe oli niin kivuton, etten tullut tarpeeksi ajoissa sairaalaan. Ponnistus oli lähinnä todella raskasta, mutta kivutonta ja tuntui, että voimat loppuvat itseltä ennenkuin vauva on ulkona. Nyt tiedän, miksi synnytystä verrataan maratoniin.

sanoi koska pitää ponnistaa, kun en tuntenut mitään, ja lääkäri kiskoi imukupilla. Kyllä se tyttö sieltä sitten putkahti, toisin kuin esikoinen, jonka kanssa päädyttiin kiireelliseen sektioon.

Aivan hirveetä yhtenäistä kipua,ajattelin jo etten ulos vauvaa saa.

Käskettiin " ponnistaa kipua vastaan" . Pystytkö käskystä juoksemaan kohti seinää? Tempaisemaan pääsi vasten lasisirpaleita? Pitämään silmän auki kun roska lähestyy?



Mutta kun episiotomia viillettiin, niin homma hoitui. Tikit tuli kahteen kerrokseen ja parsimista riitti yli puoli tuntia. Mutta hyvä se oli eikä jäänyt mitään traumoja. KOhta mennään uudestaan synnyttämään. Saapa nähdä miten käy!

alapäätä olisi revitty jokasuuntaan. Vaikka supistukset sattui niin maan perusteellisesti että olin tulla hulluksi, mutta ponnistusvaiheen kipu alapäässä oli monin kertainen. Kolmannessa ja neljännessä vaadin pudendaalipuudutteen ja sainkin sen ja ponnistusvaihe oli kivuton

Vierailija:

alapäätä olisi revitty jokasuuntaan. Vaikka supistukset sattui niin maan perusteellisesti että olin tulla hulluksi, mutta ponnistusvaiheen kipu alapäässä oli monin kertainen. Kolmannessa ja neljännessä vaadin pudendaalipuudutteen ja sainkin sen ja ponnistusvaihe oli kivuton

syntymää, että avautumisvaihe on kauheinta ja ponnistusvaihe on todekkakiv kivutonta. Ja arvatkaa miltä tuntui, kun näin ei ollutkaan? Tuntuu kuin olisi huijattu. Ehkä siksi esikoisen ja toisen lapsen ikäeroksi tulikin 4 vuotta, kun jäi traumoja siitä ponnistusvaiheen kivusta. No viimeisin synnytys oli mulla 4kk sitten ja silloin siis sain pudendaalin ja ponnistaminen kivutonta. Osastolle, kun menin ja kätilö tuli juttelemaan huoneeseen opiskeluja mukanaan. No juteltiin siinä sitten ponnistusvaiheesta ja yleensäkin käytiin synnytys läpi. Tämä kätilö sanoikin sitten siinä ihan suoraan opiskelijalle, että ponnistusvaihe todellakin sattuu mutta ei toki kaikilla. Siis tällä opiskelijalla ei vielä ole lapsia