Vauva-ajan ihanuudesta...
Kysyn nyt myös täältäkin puolelta minua suuresti askarruttanutta asiaa eli onko " vauva-aika" ollut odotustenne mukaista...
Aloin miettimän tässä sellaista, että suurin osa tutuistani on saanut tässä kahden vuoden sisällä esikoisen (hirveä vauvabuumi) ja alkaneet joko rakentamaan taloa tai ostaneet sellaisen (talobuumi :)). Olen kuitenkin lueskellut parisuhteen ongelmista, jotka tulevat usein esille juuri lapsen saamisen johdosta. Kaikki tuttavani vakuuttelevat kuinka ihanaa heillä on ja tuntuu, että monien parisuhdeongelmatkin olisivat jääneet taakse (tai näin he ainakin sanovat). Jos viitsitte, kertoisitteko omia kokemuksia siitä onko lapsen saaminen vastannut odotuksianne ja onko se " korjannut" myös parisuhteenne ongelmat. Itseäni on suuresti ihmetyttänyt tämä
" ristiriita" , kun usein puhutaan lapsiperheiden ongelmista ja sitten tuttavapiirini kuitenkin vannottaa ettei heillä ainakaan mitään ongelmia ole ollut. Tosin olen havainnut, että jos tuttavapiiristäni yksi tekee vaikka toisen lapsen alkavat myös muut tähän hommaan (tai yksi rakentaa taloa niin toisen täytyy rakentaa hieman isompi). Onko tämä jonkinlaista kadehtimista (ja odotettavissa olisi monia särkyneitä parisuhteita (kyyneliä ja katkeruutta)) vai onko se niin ihanaa?
Kommentit (3)
Vauva oli ihana, mutta se aika ei... Meillä oli muista syistä kovin rankkaa vauvan syntyessä: vauva syntyi keskosena, miestä syrjittiin töistä irtisanoutumiseen asti, siinä meni asunto samalla, miehen vanhemmat kuolivat jne.
Meillä vauva antoi niin paljon iloa elämään, etten tiedä, mihin mies olisi henkisesti ilman tyttöä päätynyt. Tietysti tuli kinaa töiden jaosta, ajankäytöstä ja erilaisista tavoista hoitaa lasta, mutta toisaalta olimme tunteneet toisemme jo niin kauan ennen lapsen syntymää, ettei järisyttäviä erimielisyyksiä tullut.
Mullakin on tuttavapiirissä pareja, jotka hoitavat projekteja (vaikkapa talonrakennus) yhdessä ja sillä tavoin haluavat vahvistaa tunnetta perheestä. Projektia pyörittäessä tuppaa vain kaikki muu unohtumaan. Usein tuntuu siltä, että jotkut kuvittelevat kaiken järjestyvän sitten, kun se unelma on valmis. Että kaikki asiat ratkeavat samalla.
Mutta onhan niitä oikeasti onnellisiakin pareja tietysti!
Meillä oli koliikkinen vauva, jolla epäiltiin myös monenlaisia allergioita ennen kuin masu alkoi rauhoittua. Ekat 4 kk olivat siis lähinnä painajaista. Sen jälkeen on mennyt koko ajan helpommin lapsen kanssa.
Parisuhde on kyllä kärsinyt lapsen syntymästä. Aluksi minua ei kiinnostanut mikään muu kuin vauva ja koin loukkaavaksi sen, ettei miestä puolestaan vauva niin kovasti kiinnostanut. Tykkäsi kyllä, mutta ei jaksanut tuntitolkulla jutella vauvan asioista tai kuunnella, mitä vauva oli oppinut. Sain mieheltä aika vähän tukea äitiyden vaikeampien puolten kohtaamisessa. Mielestäni jäin vauvan kanssa henkisesti yksin, vaikka mies auttoi ja auttaa paljon lapsen hoidossa.
Mies koki varmaan itsensä ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi myös, vaikka emme ole pystyneet puhumaan asiasta. Edelleen huomaan, että 90 % keskustelunavauksistani miehen kanssa koskee lasta, vaikka olen ollut työelämässäkin jo 1 ½ vuotta ja muutakin elämää on. Miehen kanssa ei vaan tunnu löytyvän muita puheenaiheita kuin lapsi.
Miehelle on ollut vielä minuakin vaikeampi sopeutua siihen, että koko ajan on meteliä ja sekasotkua eikä koskaan saa olla yksin rauhassa. Yhteistä aikaa meillä on tosi vähän, vaikka olisi lastenhoitajiakin. Olemme vaan jotenkin etääntyneet toisistamme.
Kaikesta huolimatta odotamme toista lasta ja aiomme pysyä yhdessä. Taloa ei ole eikä lähitulevaisuudessa tulekaan :)
Meillä tyttö nyt 1v 5kk ja jotenkin en kauheasti muista mitä kuvitelmia mulla oli vauva-arjesta ennen lapsen syntymää. Ainakin luulin, että kun vauva nukkuu, niin saa tehtyä vaikka mitä... Mutta meillepä sattuikin vauva, joka ei niin kauheasti nukkunutkaan.
Kun minä olen samanikäisten lasten äitien kanssa jutellut, niin kyllä olen saanut sen kuvan, että ei kaikki niin ruusuista ole. Tieto on helpottanut, kun tuntuu että väsymys on ainainen seuralainen, parisuhteelle ei ole aikaa, haluttomuus vaivaa.... listaa voisin ainakin minä jatkaa...=) Minä en ainakaan käsitä miten lapsi helpottaisi parisuhteen ongelmia. Ei rättiväsyneenä jaksa ajatella että sängyssä voisi tehdä muutakin kuin nukkua (ja nukkuakaan ei saa välttämättä) tai välttämättä jaksa hoitaa parisuhdetta niin kuin pitäisi. Väsyneenä ongelmat kärjistyvät ja tulee sanottua helposti pahasti.
Yhteenvetona voisin siis todeta, että yllättävän rankkaa on ollut ja tästä syystä toista lasta ei ihan heti suunnitellakaan. Niin ihania kuin ne omat kullannuput ovatkin!!!