voiko rakennusprojektin ohella hoitaa parisuhdetta, vai elääkö kumpikin omaa elämäänsä.

Tämä on minun kokemukseni. Meillä anoppi hoiti lapset.

et ylipäänsä aloitettiin moinen touhu! Onko itse rakennusperheitä linjoilla? Kertokaa miten teillä!

ap

Ja mielestäni se on niin, että viikossa pitää olla vähintään yksi vapaapäivä tai vapaa puolipäivä rakentamisesta, jolloin tehdään yhdessä jotakin. Mitä iloa hienosta talosta, jos perhe ei voi hyvin siellä? Ei se ole silloin ihana koti. Tuntuu, että varsinkin miesten on vaikea tajuta ottaa tuota vapaata rakentamisesta. Ne tuntuvat reagoivan ongelmiin vasta sitten kun ongelma on jo paisunut pahaksi eivätkä osaa ennakoida niinkuin me naiset.

Ollaan rakentamassa ok-taloa, loppusuoralla. Meillä viisi suht pientä lasta ja asutaan satojen kilometrien päässä kaikista sukulaisista eli apua ei ole saatavana. Meillä homma on menny äärimmäisen hyvin. Mies on rakentanut ja itse olen hoitanut lapset ja kodin. Voimia tämä vaatii ja erityisesti oikeanlaista asennetta. On vain asennoiduttava niin, et tämä elämä on nyt tätä jonkin aikaa. Väsymystä tulee, mutta kun tietää , että tämä helpottaa ja palkaksi saadaan uusi koti, niin jaksan. Ja vaikka meillä työnjako selvä, on tämä silti meidän yhteinen projekti. Se yhdistää! On mukavaa suunnitella yhdessä erilaisia ratkaisuja, pintamateriaaleja ym. Voimia sinulle ja koita ottaa talonrakennus teidän kummankin yhteisenä asiana. Tue sinä miestäsi, niin ehkä miehesi huomaa tukea sinua! Tällainen suuri projekti vaatii todella paljon molemminpuolista ymmärtämystä, suunnatonta venymistä ja anteeksiantamustakin!!!

Mies aina väsynyt kun töiden jälkeen vielä rakennukselle pitää mennä, tulee myöhään hikisenä kotiin, ei siinä paljoa pildehommat ole mielessä.



Miksi pitää rakentaa itse? Säästäätietenkin mutta onko ses sen arvoista että parisuhde tuhoutuu. 5 ystäväperhettä rakentaa, 4:llä menee päin persettä. kova hinta " onnesta" .



Mikä siinä on että miehen pitää se asunto värkätä tse? Jokin alkukantainen pesänrakennusvietti se pitää olla. En ymmärrä.

kun me ei tehdä mitään yhdessä - ei edes suunnitella rakentamista, materiaaleja tms, kun mies ei jaksa. Sanoo vaan että sulla hyvä maku, päätä sinä. Sitten tuskailee ja kiroilee jos yritän jotain kysyä. Kaverinsa vaimokin (joka rakennusalalla töissä) päätti itsenäisesti kaikki. Miten minä (sairaanhoitaja) en kykene edes seinämaaleja valitsemaan vaan mun tarvii ruikuttaa. Mies haistattelee ja sanoo, et mä en voi ymmärtää miten vaikeeta sillä on. Kun hoidan kodin ja lapset mukisematta, mies ei ole vuoteen käynyt edes kaupassa saatikka laittanut takkiaan hengariin, niin en ymmärrä mihin asti mun on venyttävä. En jaksa minäkään kun tuki miehen puolelta on toi. Suku satojen kilometrien päässä!

Ja juuri tuon asian takia rakentamisen piti sujua nopeasti. Vaikka pitkästä tavarasta tehtiin, meni siihen tehokkaan timpurin ansiosta 4,5kk. Mies oli auttamassa aina kun voi. Ja oli rankkaa se aika, kyllä. Mies oli erittäin väsynyt, teki pitkää päivää ja timpuri hiillosti minkä kerkesi. Ja ainoa, millä selvisi, oli se, että tiesi sen kohta loppuvan. " Rakentamiskrapulaa" kesti ainakin vuoden rakentamisen jälkeen. Ei huvittanut mikään rakentamiseen liittyvä yhtään. Mutta jos teillä rakentaminen kestää vuosia, suosittelisin välillä pitämään taukoa ja hoitamaan sitä parisuhdetta. Vuosien aikataulussa ei muutamat vapaapäivät tunnu missään. Miehellekin lepoa. Valitettavan monta esimerkkiä on surullisista lopuista. Tiedostakaa asia ja tehkää sille jotain. Miettikää mikä on tärkein asia elämässä. Jos mahdollista, niin ottakaa apua työmaalle.

mutta mies ei. Ihmettelee vaan vittuuntuneena, mitä ruikutan!Sillä on rankkaa ja mä vaan " lorvin" , en viitsi edes töihin mennä kun hoitovapaata ehdottelin! ap

Jos ehdottaisit sitä, miehen työtaakan helpottamiseksi?



11

.

.