Lue keskustelun säännöt.
Ollaanko hulluja jos aletaan lasta yrittämään?
09.01.2006 |
Minä minä 20 ammatti on mutta ei työtä. Mies 19 ei ammattia ja armeijakin käymättä.
Rahallisesti tullaan toimeen jotenkuten. Pätkätyöläisiä ollaan. Mutta pärjätään omillamme. Yhdessä ollaan oltu jo kolmisen vuotta.
Vauvakuume on ollut kova jo jonkin aikaa ja meillä on aika varma olo tästä että tätä me halutaan.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kannattaa kuitenkin (ehkä) ensin edes aloittaa armeija ja sit vauvantekopuuhiin. Minä olisin ollu varmaan aika hukassa jos mies olisi pikkuvauva-aikana ollut viikot pois... Onnea kuitenkin!
...sitä täytyy tehdä mitä haluaa!!!
Jos rupeaa liikaa elämäänsä järkeilee ja järjestelemään niin voi olla että sopivaa aikaa ei tule koskaan tai sitten kun tulee sopiva aika niin ei tule vauvaa kun onkin ikää jo 40v...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, kun noin ikävästi ajattelet...
Vierailija:
Eläkää nyt elämäänne ja lapset myöhemmin! Pitäis muutoinkin saaha joku ikäraja tohon lapsen " tekoon" !
Jos haluat vielä juosta iltaisin ulkona, ei se lapsen kanssa onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vakkarityötä saattaa joutua odottamaan ikänsä, joten siitä ei pidä lasten " hankinta" jäädä kiinni.
ja erokin voi olla mahdollinen sinä aikana (lapsentekokin muuttaa parisuhdetta, joten harkitkaa!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä että kannattaa odottaa kun poikaystäväsi käy edes armeijan, siinä ehtii hyvin kunnolla pohtia asioita kun olette vähän erillään ja katseletta asiaa uusin silmin. Vaikka olisitte vanhempiakin sanoisin näin.
Itse sain ekan lapseni 19-vuotiaana, eikä se raskausaika ole mitään helppoa " ihanaa" vaavin odottelua kummallekaan. Itse ajattelin, että se olisi se sopiva täydennys suhteeseen, ja vaikka en nyt mitään muuttaisikaan, olisin nyt päättänyt odottaa ainakin sen pari vuotta. Jos mieheni olisi ollut yhtään nuorempi (oli 23) luulen, että olisi luikkinut tiehensä huomatessaan, että perhe-elämä ei ole mitään ihanaa oleilua vaan suurimmaksi osaksi kovaa työtä ja huolta. (toki myös ihanaa)
Tiedän muutamia tapauksia joissa armeija on tosiaankin muuttanut suhteen kokonaan. Itsellänikin lähti silloinen poikaystävä armeijaan, ja vaikka olimme aivan varmoja, että tämä rakkaus kestää ja soitetaan jokapäivä, niin kummasti tottuu siihen, että poikaystävä on armeijakavereidensa kanssa muualla ja itsellä onkin vientiä kun tyttöjen kanssa lähdetään iltaa istumaan.
Ja jos jäät raskaana odottelemaan, voin kertoa ettei sulla kovin kivaa tule yksin olemaan jos päästät poitsusi inttiin, ja siellä varmasti tulee hänelle into lähteä kavereidensa innostuksella viettämään baari-iltoja ja siinä helposti perheenlisäykset ja tyttöystävät unohtuu.
Toki on " poikkeuksia" , jotka kestävät..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä oliskaan ollut,toisella ei oo muuta puhuttavaa kuin armeija,koska se täytti ellämän sillä hetkellä, ja lomilla suurinpiirtein nukku univelkojaan... jokunen kuukausi meni,että " palautu normaaliks" ,kuitenkin vuoden ehti siellä viettään:) kyllä olis varmasti ollu vaikeeta,jos olis siinä välissä saatu muksu!molemmat väsyneitä,sinä kun joutuisit yksin hoitamaan vauvaa,ja mies armeijan höykytyksestä:) vakityöpaikkaa on nykyään suhteellisen vaikee saada,joten jos sitä rupee vartoon,voi olla että saa oottaa aika kauan,mutta kyllä se armeija kuitenkin kannattaa eka käydä,mun mielestä.on kumminkin aika isoja elämänmuutoksia,vauva ja armeija,molemmat:)
Olen kuitenkin muiden kanssa samaa mieltä, että kannattaa odottaa, että mies on saanut intin käytyä. Sitten vaan yrittämään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VARMOJA toisistanne, juoksut ja baarireissut koettu niin sitten vihreää valoa vauvalle!
Nimim." itse väärin valinnut teiniäiti"
meillä vauva siis syntyi samalla viikolla kun mies meni armeijaan. Ja hyvin kaikki meni. Pääsi joka viikko kerran pari yölomalle kotiin. viikolla kävi melkein joka ilta kotona,iltavapailla. Isyyvapaa ei ole kylläkään kuin 6 päivää.
miehelle armeijassa olo oli ollut vaikeampaa kun joutu olee meistä erossa ja miehellä oli kova ikävä vauvaa ja minua. Kerran sen puolen vuoden aikana kävi armeijakavereiden kanssa baarissa, muuten oli kyllä kotona minun ja vauvan kanssa.
Taloudellisestikin pärjättiin hyvin sillä kela maksoi minulle sotilasavustusta.Eli perusavustuksen n.500¿ minusta ja n.250¿ lapsesta. vuokran siltä osin mitä asumistuen jälkeen jäi maksettavaa sekä sähkölaskut(lasku piti toimittaa ennen eräpäivää kelalle) avustuksesta vähennettiin minun saamani minimi äitiyspäiväraha. Eli käteen jäi noin 800¿/kk.
Lisäksi saimme kelalta erityisavustusta joita oli mm.synnytykseen liittyvä sairaalalasku. 600¿ vaunujen ostoon, maksoimme vaunuista yli 800¿. myös sängyn ja turvaistuimen ostoon voi saada avustusta mutta itse olimme ne hankkineet jo ennen lapsen syntymää.
Kelan sivuilta saa lisää tietoa siitä mitä kaikkea sotilasavustuksen erityisavustus korvaa.
Sen vielä sanon että alkuun yksi pienen vauvan kanssa oleminen oli rankkaa mutta onneksi oli sukulaisia jotka jaksoivat auttaa:) ja onhan niitä yh-äitejäkin jotka hoitavat lapsensa heti syntymästä lähtien ja hyvin ovat pärjänneet.
Ja lykkäystä mies olisi armeijasta kyllä saanut perhesyihin vedoten mutta itse olimme ainakin sitä mieltä että kun vauva on vielä pieni ei se niin vielä tajua sitä että toinen vanhemmista on poissa ensimmäiset kuukaudet, toisi kuin sitten pari vuotiaana.
näk. yhteiskunnan eläteiksi rupeisitte. Kannattaisi nyt ensin käydä se armeija ja etsiä työpaikat. Siten saat myös paremman äitiysrahan.