Millainen äiti puistossa on luotaantyöntävä lapsineen ts. mikä mussa on vikana, kun en tutustu puistossa muihin äiteihin??

kanssa jokaisella puistoreissulla, niin kuinka ollakaan, olen vähitellen tutustunut jo useimpiin puistossa kävijöihin. Itse olen sellainen, että minua heti vaivaa se, jos joku tuntuu jäävän ulkopuolelle. Siksi yleensä aina juttelen ns. uusille tai syrjäänvetäytyville äideille. Valitettavasti hyvin nopeasti erottuu ne tyypit, joilta ei saa mitään vastakaikua. Ja ikävä kyllä, kauaa ei viitsi yrittää yksin. Jos syynä on ylitsepääsemätön ujous, voi voi, mutta yleensä näistä äideistä jää vain tyly vaikutelma ja sitten ei kiinnostakaan tutustua.

Eli on asenteissa teillä itsellä vikaa! Millainen ihminen pitää itseään " liian hyvännäköisenä" tai ylipäätään ajattelee, olenpa paremman näköinen kun nämä muut?? Sellainen ihminen jonka ystävä kukaan ei jaksa olla kun on niin itserakas ja itseään täynnä. Sen olen myös huomannut, että ihmiset jotka pitävät itseään hyvännäköisinä eivät yleensä edes ole mitään todella kauniita..



Ei sinne puistoon mennä kilpailemaan kenen äiti on makeimman näköinen. Iloista mieltä ja oma-aloitteellisuusuutta, siinä on se ratkaisu. Tosin voi olla totta että joissain puistoissa on vähän sisäpiiri meininkiä, mutta yleensä kyllä kotiäidille juttuseura kelpaa. Ja ne " piirit" muuttuu kokoajan kun tulee uusia äitejä ja vanhoja menee takaisin työelämään. Mutta sellaista äitiä ei myöskään kukaan jaksa joka kokajan joko valittaa tai sitten ylistää oman lapsensa erinomaisuutta.

olin viime talvena puistossa esikoisen(5v) ja vauvan kanssa.

Yleensä tuo rinki vaan supatteli keskenään...tervehtivät kyllä, mutta jos juttua yritti mennä heittämään niin tuli vain semmoista kaikkitietävää hymistelyä :( .

Noooh yks äiti tulikin ihmekyllä juttelemaan ja kävi ilmi että hän kuten muutkin puistoäitit olettivat että olen noin 22v ja tehnyt tuon esikoisen alaikäisenä. Tällä äitillä oli kolmas lapsi tulossa ja ikää 24v. Minua oli syrjitty sillä perusteella että arveltiin minun olevan teiniäiti :/ .

Yllätys olikin suuri kun pamautin että 30v tulee täyteen parin kuukauden päästä :D :D .

Sen jälkeen alkoi " kavereita" löytymään, joskin minua on jäänyt harmittamaan tuo syrjiminen. Itsellä on tapana mennä " haastattelemaan" kaikki uudet, ettei heille tule samanlainen olo kuin itselle. Meidän puistossa muutkin äipät ovat alkaneet laittamaan edes ripsiväriä naamaan aamuisin :D

Voihan toki muutaman sanan vaihtaa ja tietysti tunne, että ei ole muiden äitien mielestä tervetullut puistoon, on kurjaa.



Silti en ole lainkaan vailla mitään puistokavereita. En voi ymmärtää, miten se, että kahdella ihmisellä on lapsia, olisi jotenkin niin yhdistävä tekijä, että olisi syytä ystävystyä. Mun mielestä siihen vaaditaan paljon muitakin ominaisuuksia toiselta ihmiseltä.



Kohteliaisiin tapoihin toki kuuluu, että tervehditään ja vaihdetaan muutama small talk-lause, mutta kieltämättä mua ei kiinnosta lainkaan hänen lapsensa päiväunet, ruokailut, hoitosuunnitelmat yms.



Ehkä se on itsekkyyttä, tai jotakin sellaista, mutta minä olen paljon muutakin kuin äiti. Minulla on omat kiinnostuksen kohteet, kunnianhimoni, mielipiteeni, arvot ja ajatukseni, jotka eivät tosiaankaan koske pelkästään lapsia, äitiyttä tai perhe-elämää. Haluan ystäväkseni ihmisen, joka koskettaa minua jollain muullakin tasolla kuin lasten hoitoon liittyvillä asioilla. Pelkkä äitiys ei ole riittävä kriteeri ystävyydelle. Toki äitiys ei poissulje, että minulla voisi synkata henkilön kanssa.



Voin olla hyvissä väleissä lasteni kavereiden vanhempien kanssa, sillä lapsemme viihtyvät keskenään. Ystäväni ovat kuitenkin minun ystäviäni, ihmisiä, joiden kanssahaluan ajatuksiani jakaa. Jos lasteni kavereiden vanhemmat eivät kohtaa ajatuksineen minun ajatuksiani, on minulle täysin ok, että he ovat hyvänpäivän-tuttuja.

Puistoäideillä on ainakin täällä meillä niin pieni maailma lapsensa ja miehensä ympärillä, etten koe suurtakaan intressiä ystävystyä heidän kanssaan.

Sitä paitsi kun menen lasteni kanssa puistoon, menen sinne leikkiäkseni lasteni kanssa, touhutakseni jotakin kivaa, en höpistäkseni muiden naisten kanssa jotakin tyhjänpäiväistä.

Olen aina ihmetellyt näitä juttuja täällä palstalla, koska meidän puistossa melkein kaikki kävijät ovat yleensä siististi pukeutuneita ja usein meikanneita. Ikähaitari on varmaan 18-45 v, ja vanhemmat rouvat ovat ihan yhtä paljon/yhtä vähän laittautuneita kuin nuoremmat. Vaikuttaisiko tähän sitten asuinseutu, me kun asumme lähellä suuren kaupungin keskustaa?

Mieluiten olen ihan omissa oloissani. Olen kylläkin töissäkäyvä äiti ja sosiaalisia kontakteja saa työpäivän aikana yli oman tarpeen, joten puistoissa iltaisin ja viikonloppuisin keskityn mieluiten lapseeni. Rankan työn ja raskauden takia taidan olla aina niin väsynytkin, että en jaksa jutella. Ja kesäaikana ota yleensä kirjan mukaan ja luen sitä, kun muuten aikaa lukemiseen on päivän mittaan liian vähän.



Eli yleensä tervehdin, mutta se siitä. Taitavat taloyhtiössäkin vähän kummastella, kun en koskaan liity muiden äitien keskustelukerhoon, mutta en jaksa välittää.

Eihän nyt herran jumala hyvännäköisyys synnny mistään lantiohousuista tai korkkareista. Jos syntyisi, niin jokainenhan voisi sitten olla hyvännäköinen. Hyvännäköinen on nimen omaan sellainen, joka on hyvännäköinen myös verkkareissa (niitäkin on muuten rumia ja hyvännäköisiä) ja meikitta ja sekös vasta kateutta aiheuttaa. Jos olet hoikka, siro ja nuorennäköinen saatat aiheuttaa kateutta elefanttiäideissä.

...en halua liian läheisiä tuttavuuksia, mutta ei minua ainakaan häiritse, jos joku on kaunis tai kalliissaa vaatteissa. Juttelen mielelläni melkein kaikkien kanssa, mutta en tee helposti aloitetta.



Sellaiset tietyntyyppiset lähiömammat kierrän kaukaa...tupakka huulessa, suttuinen meikki, kiroilu, persvaon paljastavat farkut talvellakin (kiloista huolimatta), jatkuva rähinä lapsille, yksinhuoltajia, paljon lapsia ja kaikilla eri isä-tyyppiset henkilöt. Enkä halua, että lapsenikaan ovat tekemisissä tällaisten äitien lasten ja perheiden kanssa.

Vierailija:

Kohteliaisiin tapoihin toki kuuluu, että tervehditään ja vaihdetaan muutama small talk-lause, mutta kieltämättä mua ei kiinnosta lainkaan hänen lapsensa päiväunet, ruokailut, hoitosuunnitelmat yms.

Ehkä se on itsekkyyttä, tai jotakin sellaista, mutta minä olen paljon muutakin kuin äiti. Minulla on omat kiinnostuksen kohteet, kunnianhimoni, mielipiteeni, arvot ja ajatukseni, jotka eivät tosiaankaan koske pelkästään lapsia, äitiyttä tai perhe-elämää. Haluan ystäväkseni ihmisen, joka koskettaa minua jollain muullakin tasolla kuin lasten hoitoon liittyvillä asioilla. Pelkkä äitiys ei ole riittävä kriteeri ystävyydelle. Toki äitiys ei poissulje, että minulla voisi synkata henkilön kanssa.

Puistoäideillä on ainakin täällä meillä niin pieni maailma lapsensa ja miehensä ympärillä, etten koe suurtakaan intressiä ystävystyä heidän kanssaan.

Olemmehan kaikki äidit myös muuta kuin äitejä. Jos osoittaa aidosti kiinnostusta toiseen ihmiseen huomaa yleensä, että jotain yhteistä löytyy eikä sitä keskustelua tarvitse vääntää väkisin. Kukaan ihminen ei ole yksiulotteinen. Eihän niitä sydänystäviä sieltä puistosta täydy löytää vaan sellaisia tuttuja joiden kanssa aika kuluu mukavammin.

En tiedä minkälainen äiti on puistoäiti? En tarkoita tätä pahalla mutta voisiko ajatella asian olevan niin, että metsä vastaa niin kuten sinne huudetaan eli jos oletat puistossa lastensa kanssa ulkoilevien äitien olevan " puistoäitejä" joiden elämä pyörii vain äitiyden ja perheen ympärillä suhtaudut heihin niin välinpitämättömästi etteivät uskalla ottaa muuta kuin ns. turvallisia puheenaiheita esille kanssasi.

katotaan silleen halveksivasti, yleensä kun saavun paikalle niin aika usein muut lähtevät pois (en tiedä sitten että ovatko jo olleet tarpeeksi kauan ulkona vai mikä on)



Olen 21 vuotias, lapseni on 3 ja 5, tämä voi olla osa syy



käytän nuorekkaita vaatteita (teinivaatteita) niinkuin tämänikäiset yleensäkkin, lantiohousuja ja ei ole mikään tuulitakki päällä



voiko oikeasti syy olla tällainen?



Ei tee tuohon pihallekkaan mieli mennä kun kukaan ei edes katso päiten ja sitten tuntuu ihan siltä että onkohan tämä meidänkin piha kun ei oikein tunnu siltä että olisi tervetullut



Ehkä se on kateus...

Alussa se on toki luonteva aloitus keskustelulle, mutta heti kun on juteltu vähänkin enemmän, niin kyllä kaikki puhuvat jostain ihan muusta, kuin lapsista!

Joku kysyi, miksi pitäisi olla ystävä vieraiden ihmisten kanssa, vain sen takia, että kummallakin on lapsia. Ei pidäkään, mutta ei siten myöskään tutustu kehenkään, jos ei edes yritä jutella. Ja sehän oli tämän ketjun alkuajatus - miten tutustua muihin.



Vanhassa puistossamme oli paljon samanhenkisiä äitejä ja he jopa ryhtyivät yhteisiin myyntihommiin! Auttoivat toisiaan yritysten perustamisissa jne.

ja tästä asiasta harvinaisen samaa mieltä. Tai oikeastaan on sama ovatko ns. lähiömammoja vai ei mutta lapsille rähiseminen, kiroilu, jatkuva tupakoiminen leikkipuistossa ja epäsiisti ulkonäkö saa minut karttamaan ko. äitiä.

Vierailija:

Sellaiset tietyntyyppiset lähiömammat kierrän kaukaa...tupakka huulessa, suttuinen meikki, kiroilu, persvaon paljastavat farkut talvellakin (kiloista huolimatta), jatkuva rähinä lapsille, yksinhuoltajia, paljon lapsia ja kaikilla eri isä-tyyppiset henkilöt. Enkä halua, että lapsenikaan ovat tekemisissä tällaisten äitien lasten ja perheiden kanssa.

Mä menen lasten kanssa puistoon siksi, että näen muita aikuisia ja että lapsella on leikkikaveria. Ei joka päivä jakseta puistoon mennä, useimmiten riittää oma piha. Mutta silloin kun kaipaan itsekin aikuista seuraa niin lähdemme puistoon. En hae mitään sydänystävää puistosta ja on minulla omat ystävät olemassa, mutta juuri niitä hyvänpäivän tuttja joien kanssa voi muutaman sanan vaihtaa, heitä tapaan mielelläni puistossa. Ja vaikka minulla ystäviä onkin niin aina on tilaa uudelle jos vaikka sattuukin niin että tutustuu puistossa samanhenkisee mukavaan ihmiseen!



Mä muuten ihmettelen samaa kun joku muu, että missä te niissä puistoissa pyöritte kun puhuttu " tuulipuku mammoista yms" ?. Meidän puistoissa äidit ovat pääsääntöisesti samanlaisia kun minä, pukeutuvat normaalisti, jutut ovat ihan normaaleja, ovat hoitovapaalla töistä ja ovat kaiken ikäisiä. Ja kaikki me ollaan ihan kivannäköisiäkin ;-)

itsestä se on se, joka paistaa, ja sellainen ihminen on luotaantyöntävä. Jos menee omalle pihalleenkin pyydellen anteeksi olemassaoloaan, niin voi voi. Ja herrajumala kuvitteletteko tei oikeesti että joku lähtee puistosta pois siksi että te sinne tulette. Jokainen on kuulkaa oman itsensä maailman napa, ei kenenkään muun. Jos mä lähden pois puistosta, se johtuu siitä, että on ruoka-aika, tai pojalla tuuba pöksyssä, tai täytyy keretä vielä kauppaan tai jotain, ei siksi että hiekkalaatikolle saapui joku tyyppi.