väkivalta parisuhteessa

et tee mitään väärin, älä anna miehesi uskotella sinulle että vika on sinussa. Ja jos vielä lyö niin menet heti lääkääriin tai otat kuvia vaikka heikoistakin jäljistä. Voit myös nauhoittaa salaa keskusteluja joissa mies uhkailee/haukkuu. Suomessa oikeus nauhoittaa keskustelut joissa itse on läsnä. Näin saat todisteita. Sitten joskus kun mies ei ole paikalla estämässä otat lapset ja tärkeimmät tavarat ja lähdet, etkä missään tapauksessa ole suoraan mieheen yhteydessä. Jos jotakin ilmoitettavaa on, hoida se virallista kautta. Hanki jo ennen lähtöä tietoa turvakoideista yms. tukimuodoista ja kerro jollekin hyvälle ystävälle joka voi olla sitten tukena. Rahallista tukea saat vaikka sossusta, älä epäröi lähteä pelkän rahan takia.

Rohkeutta ja voimia sinulle

Vierailija:

Mun mies on lyönyt, ja olemme todellakin " paremmista piireistä" . Kaksi lasta, 4v. naimisissa, oma talo. Rakastan miestäni kovasti ja yleensä meillä on ihanaa.

Paineiden kasvaessa joskus mies ei olekaan pystynyt enää aina hillitsemään itseään. Kohtelee lapsia joskus väkivaltaisesti, johon minä menen väliin. Tästä se yleensä soppa syntyy. Miehen isä on ollut väkivaltainen ja alkoholisti.

Olen huomannut, että mulla ei ole enää takaporttia. En pysty millään todistamaan tekoja (osaa lyödä jne. niin, ettei jälkiä juuri jää, ja vähättelee tekoja seuraavana päivänä " leikilläni vain läpsäsin jne" ). Elämme miehen tuloilla ja kaikki omaisuus on hänen. Itse olen vielä opiskelija. Mulla ei olisi juurikaan mahdollisuuksia elättää lapsia, ja miehelleni jäisi kuitenkin tapaamisoikeus lapsiin. En uskaltaisi jättää lapsia hänelle pitkäksi aikaa.

En tiedä enää, mihin vedän rajan. Mutta kun se raja on ylitetty, minun on kai pakko pakata lapset mukaan ja mennä ensi- ja turvakotiin. Lasten takia, itse vielä jäisin.

Olo on lyömisestä vain tyhjä. Eniten eron huomaa siitä, että välillä pelkään niin että tärisen ja oksennan silloin, kun huomaan, että olen tehnyt jotain väärin.

Kun ei ole tarvinnut koskaan miettiä kuin omaa napaansa ja äiti on passannut ja paaponut ja yli hössöttänyt ja tekee sitä vieläkin niin pettymykset purkautuvat tavaroiden lentelynä ja vaimon hakkaamisena.

miksi naiset sietävät hakkaamistaan. Sillähän tavallaan antaa miehelle luvan hakata lisää. Muutenkin kaikilla rentuilla, dokuilla ja naisten hakkaajilla on aina puoliso? Myös sitä ihmettelen.



T:ex-sinkku mies

vaikea vastata ytimekkäästi, mutta yhteiskunta on pitkään sallinut väkivallan, eli siitä ei aiemmin puhuttu ja jos joku siitä kertoi niin saatettiin jopa sanoa että naisen vika. Kannustetaan pysymään yhdessä lasten takia (ihan kuin lapset eivät siinä kärsisi), ei uskota jos nainen kertoo, kun muille mies on niin ihana ja kultainen, vuosikausia jatkuneen henkisen alistamisen jälkeen nainen alkaa itsekin uskoa että hänessähän se vika on ja ettei muualla ole parempaa, osa naisista kotoisin väkivaltaperheistä eli nähneet pienenä äitä lyötävän joten heille väkivalta on " normaalia"

Vierailija:

miksi naiset sietävät hakkaamistaan. Sillähän tavallaan antaa miehelle luvan hakata lisää. Muutenkin kaikilla rentuilla, dokuilla ja naisten hakkaajilla on aina puoliso? Myös sitä ihmettelen.

T:ex-sinkku mies

Rakastan miestäni. Tämä on päällimmäinen syy siihen, miksi en lähde. Toivon, että saamme asian korjattua. Elämässämme on muuten niin paljon hyvää, että tällä hetkellä ne vielä ylittävät muutaman lyönnin tuoman tyhjyyden ja pelon. Jos lähtisin, elämäni tulisi aina olemaan vajaata. Nyt on vielä toivoa. Jospa eilen oli viimeinen kerta, ja saisimme alkaa rakentaa luottamusta uudelle pohjalle.



22



ps. Kuinka monet ovat saaneet apua parisuhdeterapiasta?

Olen ihan samassa tilanteessa kuin sinäkin, sillä erotuksella, että suurin osa perheemme tuloista tulee minulta. Tiedän että voisin kyllä lähteä ja pärjäisin lasten kanssa taloudellisestikin, vaikka alkuun luultavasti joutuisimme asumaan vuokralla. Luulen, ettei sinunkaan perimmäinen syysi olla lähtemättä ole raha. Tiedät kyllä, että Suomessa kukaan ei joudu lasten kanssa kadulle muuttamaan, asunto löytyy kyllä ja toimeentulo turvataan opiskelujesi loppuun asti.



En itsekään oikein tiedä miksen silloin lähtenyt kun kaikki oli pahimmillaan. Jotenkin mies vain sai minut uskomaan, että liioittelen kaikkea tapahtunutta. Vieläkään en ole ihan varma, koskaan hän ei lyönyt tai potkaissut niin kovaa, että olisi tullut edes mustelmia. Ja toinen tärkeä syy on se, että mieheni todella on paras isä mitä koskaan olen kenenkään lapsilla nähnyt. Olisi hirveä menetys sekä hänelle että lapsille, jos erottaisin heidät.



Mies ei nyt ole ainakaan puoleen vuoteen vahingoittanut minua mitenkään, vaan on ollut aivan yhtä ihana minullekin kuin monta vuotta sitten ennen kuin ongelmat alkoivat. En jaksa uskoa että tämä jatkuu ikuisesti näin, mutta jotenkin toivoa on päivä päivältä enemmän. Sitten kun vielä lakkaisin pelästymästä kuoliaaksi joka kerta kun hän suuttuu, niin elämä alkaisi olla melkein normaalia...

Parisuhdeterapia ei ole oikea osoite perheväkivaltatapauksissa. Asioita pitää ensin käydä läpi molempien erikseen, väkivallan tekijä ja kohde tarvitsevat aivan erilaista apua. Parisuhdeterapian aika on vasta paljon myöhemmin. Miehen kannattaisi ottaa yhteys esim. Lyömättömään linjaan tai vastaavaan väkivaltaisille miehille apua tarjoavaan tahoon. Jos hän ei ole kiinnostunut tai koe tällaista tarvitsevansa, on ihan turha kuvitella, että parisuhdeterapiastakaan saisi muuta irti kuin sinun syyllistämistä kaikesta.



Tuo " tyhjä olo" josta puhuit johtuu siitä, ettet ole kertonut asiasta kenellekään etkä käsitellyt sitä kenenkään kanssa. Mies on ainoa, jonka kautta asiaa peilaat, ja hänen mielestään mitään ei ole tapahtunut. Sinun pitää löytää joku jolle kertoa, joku joka tukee ja auttaa sinua ymmärtämään missä raja menee (eli jossain, joka tapahtui jo kauan sitten). Sen jälkeen vasta voit tulla surulliseksi, vihaiseksi ja lopulta vähitellen rakentaa itsekunnioituksesi uudelleen.



T. nro 30 (muistaakseni)

Miten ongelmanne helpottivat? Käytittekö avuksi terapiaa? Oliko esim. miehellänne jokin vaihe elämässä, joka vaikutti tilanteeseen?



22

rajoittaa vähän miehen pahimpia puuskia. T: olikohan nro 26

Nyt luin jälkimmäisen viestisi. On totta, että en ole puhunut tästä vielä kenellekään. Olen päätynyt siihen, että keneltäkään läheiseltä en saa relevanttia apua, vaan vain kauhistelua. Sitäpaitsi jaksan uskoa, että pääsemme tämän yli, ja se on helpomapaa, jos läheiset eivät tiedä kaikkea. Esim. mieheni olisi varmasti hankala saada takaisin vanhempieni luottamus.



Olen suunnitellut käyväni puhumassa tästä pastorillemme. Hänellä on vaitiolovelvollisuus, ja varmastikaan en ole ensimmäinen tapaus. Lisäksi hänellä on samanlainen elämänkatsomus ja arvot kuin itselläni.



En tiennytkään tuosta Lyömätö linja -jutusta. Etsin tietoa.



Kiitos!

22

Vierailija:

Rakastan miestäni. Tämä on päällimmäinen syy siihen, miksi en lähde. Toivon, että saamme asian korjattua. Elämässämme on muuten niin paljon hyvää, että tällä hetkellä ne vielä ylittävät muutaman lyönnin tuoman tyhjyyden ja pelon. Jos lähtisin, elämäni tulisi aina olemaan vajaata. Nyt on vielä toivoa. Jospa eilen oli viimeinen kerta, ja saisimme alkaa rakentaa luottamusta uudelle pohjalle.

22

ps. Kuinka monet ovat saaneet apua parisuhdeterapiasta?

22

22

Onko silloin tilaa enää rakkaudelle, vai onko se mielestäsi kerrasta poikki?



22

pistäisin kerrasta poikki, sillä sain lapsena katsella tarpeeksi väkivaltaa vanhempieni välillä. Oma mies ei ikinä löisi eikä hänen kanssaan pelota yhtään vaikka kuinka suuttuisi, toisin kuin lapsena pelkäsin aina.



Toisaalta voisin ymmärtää liiton jatkamisen jos esim. jompikumpi pettänyt/tehnyt jotain muuta tosi pahaa, kummallakin kurja olo ja hirveä riita jonka aikan mies kerran löisi. Jos tämän jälkeen mies olisi järkyttynyt teostaan eikä syyllistäisi naista ja hakisi apua esim. tuolta lyömättömien linjalta niin voisin ymmärtää liiton jatkamisen.



Mutta sitä en ymmärrä jos ruoka 5 minuuttia myöhässä ja mies lyö, tai kotia ei siivottu ja mies lyö jne.

halusin elämän, joten keksin peitetarinan opiskelupaikasta ja muutinkin ihan eri kaupunkiin.





KUn on itse kokenut väkivallan, lähes hengen menetyksen, jatkuvan pelon ja vielä asiasta eroon pääsyn, niin en VOI YMMÄRTÄÄ, miten joku kuvittelee asioiden paranevan itsestään.



Lapset kärsivät aivan mielettömästi ja väkivallan eri muodot ovat heidän käsityksensä perhe-elämästä ja parisuhteesta.



Älä odota, älä toivo. LÄhde ja anna miehen itse hoitaa itsensä.



LÄhteminen vaatii voimia, mutta jokaisella on oikeus vapaaseen elämään.

KUn ajattelenkin sitä pelkoa mitä jatkuvasti tunsin, en voi kuin kehottaa poistumaan noista kuvioista.

Mä olen perheestä jossa isää sai pelätä. Raivarit tuli milloin mistäkin, väärä sana , väärä teko....

Ei ikinä humalassa lyönyt vaan selvin päin. (viina ei hänen ongelma).

Mä muistan vieläkin mitä pelossa eläminen oli niin hyvin etten ikinä antaisi omien lapsien kärsiä siitä.

Mä muistan kuinka me siskon kanssa käskettiin äitä ottaa ero isästä mut ei se uskaltanut.

Raha ei korvaa sitä pelkoa ja pahaa oloa mikä henkisestä ja fyysistä väkivallasta tulee. Ei sitä osaa sanoin kuvailla!

Kotoa kun lähdin ja tässä parisuhteessa olen elänyt 14 vuotta ja kaksi lasta ollaan saatu, olen niin onnellinen siitä ettei mun tarvitse pelätä mun miestäni! Eli ei ne kaikki miehet ole sellaisia ja elämän ilo ja halu on palannut vuosien myötä.

itsekin muistan jatkuvan pelon ja hermostuneen olon. Vastaan ei saanut sanoa ja aina piti olla varpaisillaan jotta isä pysyisi hyvällä tuulella. Aikuisena todella hankala pitää puoliaan ja sanoa mielipiteensä kun on vuosikausien painostuksen alla tottunut pysymään hiljaa ja taka-alalla. Ala-asteelta lähtien joka ilta toivoin että vanhemmat eroaisivat, jotta tilanne helpottuisi. Mikä taivaallinen autuus olikaan kun lopulta pääsin muuttamaan pois, ei huutamista, ei tappelua, ei väkivaltaa, ei mielivaltaisia tempauksia. Onneksi löysin myös miehen joka ei lyö, hänen kanssaan minulla on turvallista olla.

Vierailija:

Mä olen perheestä jossa isää sai pelätä. Raivarit tuli milloin mistäkin, väärä sana , väärä teko....

Ei ikinä humalassa lyönyt vaan selvin päin. (viina ei hänen ongelma).

Mä muistan vieläkin mitä pelossa eläminen oli niin hyvin etten ikinä antaisi omien lapsien kärsiä siitä.

Mä muistan kuinka me siskon kanssa käskettiin äitä ottaa ero isästä mut ei se uskaltanut.

Raha ei korvaa sitä pelkoa ja pahaa oloa mikä henkisestä ja fyysistä väkivallasta tulee. Ei sitä osaa sanoin kuvailla!

Kotoa kun lähdin ja tässä parisuhteessa olen elänyt 14 vuotta ja kaksi lasta ollaan saatu, olen niin onnellinen siitä ettei mun tarvitse pelätä mun miestäni! Eli ei ne kaikki miehet ole sellaisia ja elämän ilo ja halu on palannut vuosien myötä.

Ja toinen tärkeä syy on se, että mieheni todella on paras isä mitä koskaan olen kenenkään lapsilla nähnyt. Olisi hirveä menetys sekä hänelle että lapsille, jos erottaisin heidät.

Pliis älkää tehkö niin lapsillenne. Tiedän omasta lapsuudestani miten järkyttävän kamalan ahdistavaa se on, kun ei ole edes psyyke niin kehittynyt, että osaisi millään tasolla järkevästi käsitellä moista asiaa. Oikeasti, älkää tehkö sitä lapsillenne.