Teenkö muka väärin..

siinä 8kk iässä oli myös kovasti kiinni äidin lahkeessa mutta meni sitten ohi. Eli kuuluu ikään. 1 vuotiaana alkoi olemaan silloin tällöin hoidossa ja on todella reipas tyttö ollut aina vaikka harvoin hoidossa onkin ollut, nyt ikää 5v.



kaikki aikanaan... :)

Minun mielestäni et tee väärin, etkä aiheuta lapsellesi riippuvuutta.

Lapsuus on tosiaan lyhyt ja jokainen tehköön niinkuin parhaaksi näkee.

Ystäväsi tulee todennäköisesti huomaamaan kyllä jossakin vaiheessa, että jonkinasteinen eroahdistus tulee hänenkin lapselle, vaikka kuinka olisi pienenä " hoitoon totutettu" .

Itsellenä on nyt 3 lasta ja kyllä, nuorin 8 kk on silloin tällöin hoidossa mummilla ihan senkin takia, että minä saa välillä nukuttua yön putkeen. Selvennettäköön tässä, että nuorimmainen ei ole vielä yhtäkään yötä läpi nukkunut ja esikoisen 7v. ja keskimmäisen 5 v. elämäntilanteen takia en ehdi juuri päiväunilla univelkoja takaisin ottamaan ;-)

Jokainen " terve" äiti varmasti tekee niinkuin parhaaksi näkee ja kokee. Itse en haluaisi 100 % olla vaan äiti (vaikka usein sitä olenkin), vaan silloin tällöin haluan myös tuulettua tai vaikka vain jutella ystävän kanssa ilman että lapset tarvitsevat minulta jotain. Onpä tämä nyt vaikeaa näin kirjalliseen asuun pukea, ettei tulisi leimautuneeksi äidiksi, joka aina liesuu ulkona ;-) No toivottavasti ymmärrät.



Mutta siis pointtiini, tee niinkuin itse parhaaksi näet ja lapsellesi parhaaksi koet :-)

Mielestäni jokainen äiti ja isä ratkaiskoon itse tämän asian, muiden on mielestäni vähän tyhmää asiaan puuttua :)

Itse suosin ns. keskitietä tässäkin asiassa. Eli en välttämättä haluaisi että lapsestani tulee minuun takertuja. En haluaisi joka kerta vaikka ostoksille lähtiessä miettiä että itkeekö lapsi kotona.

Minulla on toki hyvin läheinen suhde lapseeni (luonnollisesti) mutta annan myös aika paljon muiden hoitaa. Isä viettää viikonloput tytön kanssa, kummityttöni tulee pari kertaa viikossa meille ja touhuaa likan kanssa ja vasta tänään haimme tytön mummolasta, oli siellä yökylässä. Miehen kanssa olimme molemmat pienen " tauon" mielestämme ansainneet ja vietimme siskoni luona iltaa. Pieni tauko tekee minulle vain hyvää, ikävä oli valtava ja jälleennäkeminen aivan ihanaa!

Mutta et sinä väärin tee, sinä teet omalla tavallasi :)



Minun kaveripiirissäni on hyvin monenlaisia äitejä. Erään kaverini lapsi ei ole ollut ikinä tuntiakaan hoidossa ja ikää yli 2 vuotta. En tuomitse koska se on heidän tyylinsä! Toisen lapsi oli taas yökylässä jo kaksiviikkoisena.



Eräs tuttavaäiti on taas aivan ääripää. Hänen äitinsä on PALJON enemmän lapsen kanssa kuin äiti itse. On yksinhuoltaja. Nyt esim. lähtee kuukaudeksi lomamatkalle, ilman lastaan siis. Ja tämä on neljäs kerta 1 1/2 vuoden sisään.



Tulipa jokseekin sekava sepustus :) Mutta mikä tuntuu sinusta hyvältä, tee niin! Minusta on ihanteellista että äiti haluaa olla lapsen kanssa enkä näe siinä mitään väärää. Itse kuitenkin yritän vältellä tietynlaista " ripustautumista" mikä tosin on melkein mahdotonta tuossa 7-9 kk iässä. Eroahdistus todella kuuluu kehitysvaiheeseen, olen ainakin meillä huomannut!



Lapsetkin on tietysti erilaisia mutta meidän likka nauttii silminnähden kun on esim. mummolassa. Äitini sanoi että tyttö oli yhtä aurinkoa, ei kiukutellut yhtään :) Ilahtui kuitenkin kun näki meidät, lämmittää sydäntä :)

Meidän tyttö on nyt 9kk eikä ole koskaan ollut hoidossa. Syykin on yksinkertainen sillä isovanhemmat asuvat muutaman sadan kilometrin päässä ja muita " vapaaehtoisia" ei liiemmin ole. Toiseksi ei ole kyllä ollut edes tarvetta. Ollaan niin vanhoja variksia että menohaluja ei pahemmin ole :) ja varmasti aika menisi vain miettiessä miten vaavi pärjää. Kolmen kuukauden päästä on tarhaanmeno joten silloin saa olla aivan tarpeeksi hoidossa. Tosin en tiedä tuleeko olemaan hankalempaa kun jätetään juuri silloin ensimäistä kertaa muiden käsiin. Itse näen siitä jo painajaisia...nyyh..

Eroahdistus ja pääasialliseen hoitajaan (yleensä äitiin) ripustautuminen kuuluu vauvan kehitykseen kohti omaa minuutta ja itsenäisyyttä. Toisilla lapsilla eroahdistus on voimakkaampaa ja toisilla lievempää luonne-eroista riippuen, mutta yleensä se tulee kaikille jonkinasteisena. Tämän tulee kaverisi myös varmasti huomaamaan. Vauvaa ei voi totuttaa ja karaista olemaan itsenäinen ja riippumaton äidistä ja miksi pitäisikään. Eroahdistus tulee aikanaan ja häviää kun häviää (kunnes seuraava takertumisvaihe taas tulee ;0)).



Minusta lapsen hoitoon jättäminen on jokaisen perheen henkilökohtainen asia ja kaikki tekevät niinkuin parhaaksi näkevät. Minä en ole hoitoonviemistä vastaan, mutta niskakarvani nousevat pystyyn kun pienen vauvan hoitoon jättämistä perustellaan totuttamisella ja vierastamisen ja eroahdistuksen kuvitellaan johtuvan siitä, että äiti on liikaa lapsensa kanssa.

Meillä on nyt pian 9.5 kk tyttö, joka on ollut kaksi kertaa yökylässä, muutaman kerran pitempään päivällä mummon hoidossa, mutta siinäpä ne kerrat ovastkin. Ei siksi, ettenkö uskaltaisi häntä muiden hoitoon jättää, vaan ehkä suurin syy on se, että eipä tässä ole kauheesti ollut menojakaan, että olisi hoitopaikkaa pitänyt etsiskellä.



Meilläkin mummot asuvat monen sadan kilometrin päässä ja muita sukulaisia on aika niukalti lähimaastossa. Muutama ystävä on lupautunut/tarjoutunut hoitoavuksi, mutta toistaiseksi nämä tilaisuudet ovat käyttämättä. Ensi viikonloppuna tyttö menee yökylään minun tätini luo, ja arvatkaa jännittääkö. Kyseessä siis yli viisikymppinen lapseton sinkkunainen! Mutta onpa tuo aikoinaan minua ja siskoanai sekä serkkujani hoidellut, joten lienee jonkin tason kokemusta. No, 25 vuoden takaa tosin...



Sellaista vain olen tässä ihmetellyt, kun tuolla meidän tytöllä ei ainakaan vielä ole ollut juuri minkään tason eroahditusta, vaikka käsittääkseni pitäisi juuri tässä iässä olla. Tuolla hän puuhastelee omassa huoneessaan pitkiä aikoja ja minä voin rauhassa istua koneella toisessa päässä huoneistoa. Eikä muiden seuraan jääminen ja minun poistuminen paikalta pahemmin aiheuta reaktiota. Että onko tässä kyseessä Adalatin mainitsema livempi eroahdistus? Joskus tulee melkein paha mieli ja epäilys, että olenko tehnyt jotain väärin, kun tyttö ei näytä juuri seuraani kaipaavan. Onneksi kuitenkin joskus hän konttaa luokseni ja vetää lahkeesta, että ota äiti syliin. Tai peuhaa kanssani sängyssä peittojen seassa nauraa hohotellen. Hm, no jos tyttö yhtään kummankaan vanhempansa luonnetta on porinyt, niin onhan tuo ihan loogista. Rauhallisia ollaan molemmat ja melkolailla omissa oloissa puuhastelijoita, eikä niinkään läheisriippuvaisia. Sosiaalisia kylläkin.

adalat kirjoitti juuri niinkuin minäkin ajattelen.

Vauvan jättäminen VIERAIDEN ihmisten hoitoon ei ole vauvan kannalta mitenkään hyväksi tai tavoiteltavaa, se ei kasvata vauvaa. Pikemminkin vauvalle voi olla haittaa siitä, jos häntä riepotellaan milloin minnekin ja aina vieraiden ihmisten hoidettavaksi.



Sen sijaan vauvalle on hyväksi ja hän tarvitsee USEITA LÄHEISIÄ IHMISSUHTEITA. On siis tärkeää, että äiti (tai miksei vaikka isä) ei " tee" itsestään ainutta hoitajaa vauvalle, vaan antaa muidenkin vauvalle läheisten ihmisten muodostaa tähän hyvän, läheisen ja yksilöllisen suhteen. Vauvalle siis tarvitsee VÄHINTÄÄN yhden hyvän, turvallisen ja läheisen ihmissuhteen ja jos niitä on enemmän kuin yksi, niin se on aina vain plussaa ja positiivinen asia vauvan kehitykselle. Joskus vain on myös sellaisia äitejä, jotka ovat ikäänkuin mustasukkaisia vauvastaa, eivätkä anna muiden olla vauvan kanssa keskenään tai hoitaa tätä ja silloin suhteesta kyllä on vauvalle enemmän haittaa - ripustautumisen takana on tietenkin se, että äiti saa itse jotain mielihyvää siitä, että " vain hän kelpaa vauvalle" .



Itse en siis näkisi kysymystä pelkästään mustavalkoisena hoitoon / ei hoitoon -vastakkainasetteluna, vaan näkisin tässä monimutkaisemman palapelin. Vauvalle on ihan hyväksi, jos äiti jättää hänet vaikka isän tai läheisten isovanhempien tai kummien hoitoon tehdessään jotain muuta. Sen sijaan jos äiti kuskaa lasta ties minne vieraiden ihmisten luo, niin se on vauvalle pahasta. Sitten on tietysti sellainen aspekti, että kuinka kauaksi aikaa voi jättää ja se taas riippuu lapsen iästä: mitä nuorempi lapsi, niin sitä useammin hänen tulisi nähdä KAIKKIA läheisiä ja tärkeitä ihmisiä, ettei hän unohtaisi. Kuukauden ulkomaanmatka yksin on päivänselvästi liikaa alle kouluikäisen vanhemmille!



Vauvalle ja pienelle lapselle tuo perusturvaa se, että hänellä on useampia hoivaavia läheisiä ihmisiä. Vaikka pieni lapsi ei osaa ajatella täysin rationaalisesti, niin kuitenkin hänkin osaa vaistota jonkinlaisen " menettämisen pelon" . Ainoastaan yhden läheisen ihmissuhteen varassa elävällä lapsella perusturva on heikompi, koska " jos hän menettäisi äidin, niin hänellä ei enää olisi mitään" . Sen sijaan jos lasta hoitavat ja rakastavat useammat läheiset ihmiset, niin vauva luonnostaan tietää, että " hänestä pidetään huolta, vaikka yhdelle tapahtuisikin jotain" . On parempi, että lapsi on totutettu useisiin läheisiin hoitajiin silloin jos äiti esim. äkillisesti sairastuu, kuolee tai joutuu jostain muusta syystä eroon lapsestaan, jolloin se ei ole lapselle niin traumatisoiva kokemus, vaan perusturva säilyy.

Lasten kasvatus on sarja väärintehtyjä toimintoja. On aivan sama mitä teet, teet kuitenkin väärin - ainakin jonkun mielestä.



Ja sitten ihan oikeasti asiasta: Minusta äiti ei voi olla lapsen kanssa liikaa. Lapseni saa läheisiä ihmiskontakteja, vaikka minä olisin läsnä. Vaikka minä olen talossa lapsen ulottuvilla, hän voi viettää isänsä kanssa aikaa. Tai mummonsa tai vaarinsa tai tätinsä. Itse en koe tarvetta jättää lastani hoitoon, joten en jätä. Meidän kuopus on kutakuinkin puolivuotias.



Esikoinen on meillä jo nelivuotias, eikä ole ollut öitään pois kotoa ilman jompaa kumpaa vanhempaansa. Enkä todellakaan usko tehneeni mitenkään väärin lasta kohtaan.



Mutta jos vanhempi kokee tarvitsevansa oman hengähdyshetkensä, en suomi kovin kovasti niitäkään, jotka vievät lapsensa mummolle tai tädille hetkeksi. Ja saavat muutaman tunnin vapaata. Itse en kuitenkaan usko, että vauvalle - alle yksi vuotiaalle - olisi mitenkään hyväksi olla yötä vanhemmistaan erossa siksi, että äitiä tai iskää haluttaa lähteä riekkumaan tai reissaamaan. Tutussa ympäristössä tutun hoitajan kera voi tietenkin olla tarpeen antaa äidille/isälle yksi ehyt yö, jolloin täti tai mummo voisi hoitaa vauvaa yön yli esim. vauvan kotona. Siis jos vauva on valvottajatyyppiä.



Ja loppukaneetiksi se kuuluisa: Kukin tehköön miten haluaa. Mutta minä teen näin.

Niin, siis mielestäni kyse on ennen kaikkea siitä, mikä on omassa tapauksessa kaikille paras ratkaisu ja tarkoituksenmukaisin toimintatapa. Olen vähän kummissani joka kerta, kun näistä yritetään rakentaa joidenkin absoluuttisten oikeiden ja väärien tapojen välisiä ristiriitoja (niin kuin se ap:n kaveri ilmeisesti yritti), kun ei niitä absoluuttisen oikeita tai vääriä ratkaisuja mielestäni voi kukaan tietää, ja kaikkein vähiten joku perheen ulkopuolinen henkilö.



Meillä on kolme vanhempaa, joista yksi ei asu lapsen kanssa samassa osoitteessa, ja meille on ollut tärkeää, että lapsi viettää myös etävanhemman luona säännöllisesti aikaa. Näin etenkin sitä ajatellen, että lapselle muodostuu alusta asti turvallinen suhde kaikkiin vanhempiinsa, mikä *saattaa* helpottaa asioita myös vierastusvaiheessa (olemme toki varautuneet myös siihen, että lapsi alkaa vierastaa etävanhempaa, ja sitten on vain elettävä sen ehdoilla..)



Muilla ystävillämme vauva 5,5 kk ei sitten juuri olekaan ollut hoidossa, eikä kertaakaan yökylässä edes etävanhemmalla (kerran yritettiin, mutta vauva ilmoitti selkeästi ettei vielä ole tämän aika, joten toimimme vauvan ehdoilla).



En usko, että kukaan pystyy liialla läsnäololla pilaamaan lastaan lopullisesti, eikä kyllä välttämättä liian vähälläkään, jos ei lasta vallan heitteille jätä (tuossa yhdessä matkailijanaisen tapauksessa mummosta saattaa hyvinkin tulla lapselle läheisempi kuin äidistä, mutta onko se välttämättä paha asia?).

Mimimu:

Sen sijaan vauvalle on hyväksi ja hän tarvitsee USEITA LÄHEISIÄ IHMISSUHTEITA. On siis tärkeää, että äiti (tai miksei vaikka isä) ei " tee" itsestään ainutta hoitajaa vauvalle, vaan antaa muidenkin vauvalle läheisten ihmisten muodostaa tähän hyvän, läheisen ja yksilöllisen suhteen. Vauvalle siis tarvitsee VÄHINTÄÄN yhden hyvän, turvallisen ja läheisen ihmissuhteen ja jos niitä on enemmän kuin yksi, niin se on aina vain plussaa ja positiivinen asia vauvan kehitykselle.

Kyllä se äiti vaan vauvalle on " se ykkönen" ja ylitse muiden. Paras vaihtoehto on vauvalle, että sillä on yksi HYVÄ ja läheinen ihmissuhde, koska siihen perustuu vauvan perusturvallisuus.

Jossakin on mainittu, että vauva voi olla erossa äidistään (vai olikohan se vanhemmistaan) niin monta tuntia kuin on ikää kuukausissa. Eli 6 kk:n ikäinen kestää erossa 6 tuntia. Tätä " sääntöä" on meilläkin noudatettu.

Äiti on vauvalle " ykkönen" vain, jos vanhemmat näin päättävät tehdä ja järjestää, ei se ole mikään luonnonlaki! Lapsi " leimautuu" juuri siihen tai niihin aikuisiin, jotka hänen kanssaan eniten aikaa viettävät ja jotka hänen perustarpeistaan huolehtivat. Jos kaiken tämän tekee äiti, niin tottakai äiti on lapselle ykkönen. Jos äiti ja isä huolehtivat näistä asioista yhdessä, niin heistä tulee todennäköisesti molemmista lapselle ykkösiä. Jos isovanhemmat ovat jatkuvasti läsnä perheen arjessa, niin myös he voivat kuulua " ykkösjoukkoon" . Jos lapsella ei ole läsnäolevaa äitiä, niin ykkönen voi olla myös isä, sijaisvanhmpi, lastenkodin hoitaja, isovanhempi tms.



Se, kuka on ykkönen riippuu siitä, kuka lasta hoitaa eikä siitä, mikä on lapsen biologinen suhde kyseiseen henkilöön!



Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että lapselle on sitä parempi, mitä enemmän näitä ykkösiä hänen elämäänsä kuuluu: siis läheisiä ihmisiä, jotka huolehtivat lapsesta, rakastavat häntä ja ovat läsnä. Ja sitäpaitsi mitä enemmän läheisiä on, niin sitä pienempi on todennäköisyys ja sitä lyhyempi aika, että vauva joutuisi olemaan erossa läheisistään.



On siis itsekästä äidiltä omia lapsi itselleen ja estää häntä muodostamasta läheistä suhdetta myös muihin ihmisiin. Vaatii luopumisen tuskaa rakastaa lastaan niin paljon, että antaa hänen rakastaa myös muita ja tulla rakastetuksi - kuitenkin se on lapselle parhaaksi ja uskon, että lopulta myös äidille itselleen!

Meillä lapset 6v ja 4v ja 9kk. Pienin ei ole koskaan ollut kenenkään muun hoidossa kuin minun ja mieheni. Isommat ovat olleet joskus vanhempana lähinnä 2-3v-> muutamia tunteja kerrallaan jonkun muun hoidossa (mummojen) ja viime kesänä vasta ekan kerran yön yli hoidossa (mummolla). Lapset ovat kotona kasvaneet, eivät olleet edes hoidossa. Kerhossa sentään käyneet reilu kolmevuotiaasta. Eli taidetaan olla varsin " lapsia itseemme ripustavia" vanhempia. No meillä näistä isommista jo näkee jonkun verran mitä heistä on tullut ja eipä ole kukaan vielä negatiivista palautetta antanut tyylistämme. Ja kauniisti sanottuna se olisi aivan sama, sillä kyllä sen tuloksen näkee lapsista sitten aikanaan. Kukin tekee tyylillään ja sillä tavoin mihin itse uskoo. Meillä uskon siihen että lapsen pitää saada rauhassa ripustautua, jotta voi myös itsenäistyä. Ja tietenkin vanhemmilla on myös eri käsityksiä kuinka itsenäisiä minkäkin ikäisten lasten pitäisi olla.

Miten järjestätte omat menot esim lääkärissä/kampaajalla jne. käynnit?



Voiko teillä isä järjestellä helposti työaikansa että pääset itse omiin menoihisi? Vai otatteko vauvan aina mukaan?

Nyt ymmärsit minut kyllä täysin väärin!



Tarkoitin nimittäin sitä, että ÄITI RIPUSTAUTUU lapseen, enkä sitä, että lapsi ripustautuu. TOTTAKAI on täysin luonnollista ja normaalia, että lapset tarvitsevat tukea ja turvaa heitä ympäröiviltä aikuisilta. Sen sijaan on epänormaalia ja lapsen kehitykselle haitallista, jos vanhempi (yleensä kai äiti) ripustautuu lapseen ja tekeytyy tälle ainoaksi aikuissuhteeksi estäen lasta luomasta kontaktia ulkomaailmaan.



Vanhempien ja muiden läheisten ihmisten tehtävä on luoda lapsille turvallinen ja rakastava kasvuympäristö, josta nämä voivat ikävaiheidensa mukaisesti irtautua ja taas palata, kunnes ovat valmiita aikuisena kohtaamaan ulkomaailman yksinään. Pienellä vauvalla irtautuminen voi tarkoittaa hetkeä isovanhemman sylissä ja isommalla vaikka kerhopäivää. Tärkeää on se, että lapsi saa kasvaa omaa tahtiaan ja suhde lähtee lapsen tarpeista eikä siitä, että äiti haluaa omistaa lapsen ja tuntea itsensä tärkeäksi kun lapselle ei kelpaa kukaan muu (koska hänelle ei ole annettu mahdollisuutta luoda suhdetta muihin ihmisiin)!



Ilmeisimminkään kritiikkini ei koske sinua, jos lapsistanne on kerran tullut " mallikelpoisia" . Ei se, että lapset hoidetaan kotona tarkoita sitä, että heihin ripustauduttaisiin, ripustautuminen on jotain ihan muuta. Kyllä lapsella voi olla monta läheistä ihmistä, vaikka hän olisikin kotona hoidettu. Tietysti on toki lapselle vielä parempi, jos häntä hoitavat sekä isä että äiti kuin että vain äiti hoitaisi.

Minun lähipiirissäni on kaksi äitiä jotka ovat mielestäni todella kiinni lapsessa! Esim. isä ei osaa heidän mielestään hoitaa lasta. Koko ajan arvostellaan kuinka isi tekee väärin.

No...itse ajattelen niin että isi tekee eritavalla, omalla tavallaan enkä siihen puutu.

Onko teistä ihan normaalia että 1v lapsen äiti ikävöi lastaan jo ruokakauppa reissulla? Siis näin kävi kun olimme kaupassa. Ystävälleni tuli niin ikävä lastaan että jäi suunniteltu kahvittelureissu väliin.

Tämä lapsi on nyt 2v eikä ole ollut tuntiakaan muiden kuin vanhempiensa kanssa. En näe siinäkään mitään väärää mutta esim. meillä se ei vain onnistuisi! Mies on niin paljon töissä. Jos meinaan vaikka parturiin päästä niin lapselle on saatava hoitaja.

Minun mielestäni yllä oleva on ripustautumista lapseen. Jokainen tyylillään mutta minun mielestäni tuo ei ole ihan tervettä. Ei äiti ole lapsellekaan mikään yli-ihminen eikä äitikään voi olla aina oikeassa. Meillä monesti iskä tietää asian paremmin :)

Meidän lapsi on nyt 10kk ja toki me olemme hänelle läheisimmät mutta muitakin löytyy. Esim. hänen " vakiohoitaja" joka on tyttömme kummi ja oma kummilapseni sekä myös siskoni tyttö :) Heillä on läheinen suhde ja aivan omat jutut. Pääsen esim. jumppaan tai lenkille kun tämä kummityttöni on meillä.

Haluamme myös että isovanhemmilla on läheinen suhde lapseemme. Toinen mummeista tuleekin lastamme hoitamaan kun lähden töihin. Mielestäni siis parempi että ovat tottuneet toisiinsa! En nyt tarkoita että jatkuvasti olisi yökylässä, kaksi kertaa on ollut tuolla mummilla ja päiväsaikana muutaman tunnin välillä.

JA.....mielestäni myös todella tärkeä asia on vanhempien keskinäinen suhde! Mielestäni aikuiset tarvitsevat välillä aikaa ilman lapsia. Ei se välttämättä tarkoita baari-iltaa vaan vaikka ihan koti-iltaa kahden kesken. Meille se tekee hyvää vaikka tyttöä onkin ikävä silloin.



Minkäköhän vuoksi tästä aiheesta tulee aina aika kiivas keskustelu? Jos joku ei vie lastaan hoitoon niin sit ei. Ja jos taas vie niin sou vat? :)

Meillä 7,5kk vauva, on ollu mummolassa kerran reilun tunnin ja kotona mummin hoidettavana parisen tuntia. Imetän enkä siksikään hoitoon halua jättää, yökylästä puhumattakaan. Toinen mummo oottaa vauvaa jo innolla yökylään mut en kyllä vie ellei oo ihan pakko (asutaan samalla paikkakunnalla) kunnes lapsi on isompi ja itse haluaa mummolaan yöksi. Samaa mieltä oon kanssasi et vauva-aika on lyhyt aika, haluan siitä nauttia, ei mulla oo kiire mihinkään baareihin eikä alennusmyynteihin ilman vauvaa. Toki nyt kun vauva alkaa olla isompi eikä tississä kiinni, voin pariksi tunniksi toiselle hoitoon jättää (en tarkoita siis vain iskää...) mutta kätevästi ton ikänen menee mukana rattaissakin kaupungilla esim. Niin pakottavaa menoa ei oo vielä tullu et ois tarvinnu vauva jättää ja hyvä niin. Kukin tekee tavallaan mut älä suotta pode huonoa omaa tuntoa siitä et haluat olla lapsesi kanssa. Luulen et vauva tottuu ajallaan muihinkin ihmisiin ja musta koti on hyvä paikka totutella, ei oo liikaa vierasta ympärillä. Meinattiin jättää kaverille kerran hoitoon mut kyläreissulla vauva itki kun äidin sylistä lattialle laitoin; kotona samat kaverit hoiti vauvaa eikä vauvalla ollu mikään hätä! Kunhan ihmiset on tuttuja, viihtyy vauva varmaan uusissa paikoissakin.

Mielestäni vauvan ekan vuoden aikana vauva ei tarvitse mitään ulkopuolista virikettä (siis hoitoonjättämisiä jne). Tämä ei tarkoita että hoitoon viemisessä minusta sinänsä olisi jotakin pahaa jos siihen on tarvetta. Mutta siis ei alle vuoden ikästä nyt ainakaan hoitoon pidä viedä siksi että " karaistuisi" ja tottuisi toisiin ihmisiin. Luultavasti jos lapsi on ollut ekan vuoden pari vaan vanhemmilla niin hänestä tulee myöhemmin paljon reippaampi ja luottavaisempi. Sitten parin kolmen neljän vuoden ikäsestä lähtien lapsi kaipaa jo muuta seuraa.



Meillä ei ole kovinkaan paljon mahdollisuuksia viedä lapsia mihinkään hoitoon koska asumme ulkomailla kaukana sukulaisista. Juu, lapset tulevat useimmiten mukaan lääkärille ja kaikkialle muuallekin. Tai sitten ovat mieheni kanssa jos itse menen kampaajalle tai kaupungille tai muualle, mihin haluan ehdottomasti yksin mennä. Mutta kuten sanottua, itse en pidä mitenkään hirveänä sitä että vauva on välillä hoidossa jos siihen on mahdollisuus.



Mitä tulee isän ja äidin rooleihin niin mielestäni ainakin niin kauan kun imetän, minä olen vauvan päähoitaja ja isä on se " kakkonen" . Minulla on toisenlainen side vauvaan ja vauvalla minuun. Ehkä olen itsekäskin mutta uskon että kun vauva on ollut sisälläni 9kk ja sen jälkeen vielä vuoden syö rinnastani niin ei isä pääse lähellekään tärkeydessään. Silti isä on vauvalle tärkeä, tuttu ja rakas ja on tärkeää että isä saa hoitaa myös vauvaa, tutustua tähän. Kyllä minä olen vauvalleni edelleen päähoitaja mutta nuo kaksi isompaa lasta kokevat isän ihan yhtä tärkeäksi kuin äidin. Kun lapset ovat isän kanssa ja minä olen poissa niin haluankin että isä hoitaa heitä tyylillään (vauva mukaanluettuna) enkä puutu siihen.



Olikohan siinä kaikki mitä piti sanoa. Ai niin, oli hyvin sanottu, kuka se nyt olikaan, että aina teet väärin, teitpä miten tahansa... =)