Raskaana jälleen, esikoinen 10 kk.
Olen täysin yllättynyt reaktiostani, kun tein eilen positiivisen raskaustestin. Kärsimme lapsettomuudesta n. 3 vuotta ennen esikoisen syntymää ja esikko saikin alkunsa hedelmöityshoitojen avulla. Päätimme jo kauan sitten, että lapsia tulee, kun tulee eli mitään ehkäisyä ei ole tietenkään ollut. Käytännössä mahdollisuudet luomuraskauteen ovat hyvin pienet ja seksiäkin synnytyksen jälkeen ollut alle 10 kertaa! Ajattelin olevani täysin valmis toiseen lapseen, onhan useampi lapsi ollut jo pitkäaikainen toiveemme, mutta nyt kun toinen on tulossa, on olo erittäin sekava.
Tunnen oikeasti hätää esikoisen puolesta. Hän on puolitoistavuotias tullessaan isosiskoksi ja pelkään hirveästi, että tyttöni kärsii tästä tilanteesta (tuntee olonsa ulkopuoliseksi/hylätyksi/turvattomaksi, joutuu jakamaan vanhemmat liian pian...). Onko ikäero liian pieni? Mitä jos tulokkaalla on vaikka koliikki? Kuinka esikoinen tämän jaksaa?
Ja olenko nyt tarpeeksi nauttinut esikoisen kanssa viettämästämme kahdenkeskisestä ajasta? Välillä olen ollut hieman tylsistynyt ja tästä koen huonoa omatuntoa.
Kuulostaa kauhealta sanoa, mutta huolettaa, jos en pystykään rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin esikoista. Olemme olleet tytön kanssa tähän asti hyvin tiiviisti yhdessä, ja rakastan häntä niin käsittämättömän paljon. Mitä jos toinen lapsi ei koskaan saa kokea samanlaista rakkautta?
Olen näiden tunteitteni kanssa aivan pihalla. Tunnen syyllisyyttä, enkä oikein nyt osaa käsitellä tätä asiaa. Mieheni sanoi, että tällaiset tunteet ovat sairaita, ja siltä minustakin tuntuu. Kuinka kaiken kokemamme jälkeen voin tuntea näin? Puolustuksekseni sanottakoon, että univelkataakka on tällä hetkellä suurensuuri, ehkä se vaikeuttaa ajatuksenkulkuani.
Kommentit (11)
..joka tuommoisia miettii, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että huoli on turha.
Itse aikoinani mietin ensimmäisen lapsen jälkeen ihan samaa, nyt meillä on lapsia kolme ja neljättä odotan ja kaikki ovat yhtä rakkaita. Isommat lapset ovat jo 15 ja 13 vuotiaita, pienimmäinen on 9½kk ja heinäkuussa pitäisi perheen lisääntyä jälleen ja uskon edelleen rakastavani kaikkia lapsiani yhtä paljon.
Älä turhaan murehdi vaan nauti raskaudesta ja ajasta tämän teidän 10kk kanssa!
Mutta ensiksi: ONNEKSI OLKOON; IHANAA!
Itse tulin raskaaksi kun meidän silloinen kuopus oli 10kk! Arvaa tuliko kaikki pelot ym mieleen mutta silti sydämessäni olin onnellinen tästä pienestä kolmosestamme. Kovasti tietysti huolestuttti tuleva isoveikka, joka muuten aina (vaikka muuten oli tosi rauhallinen) sai kauhean sätkyn jos pidin jotakin toista vauvaa sylissä! Varauduin pahimpaan mustasukkaisuuteen. Poika oli vielä sen verran pieni että ei edes oikeen ymmärtänyt vauvaa mahassani. Sanoi kyllä " vauva" ja taputti masua mutta luulen että luuli että vatsan nimi on vauva.
Kun vauva syntyi niin poika oli alussa tosi neutraali häntä kohtaan. Kutsui heti nimellä ja kun ekaa kertaa näki vauvan totesi " amandalla nenä, amanda nukkuu" . Jotenkin ekoina viikkoina hän ei lainkaan välittänyt vauvasta, sitten alkoi yletön pussailu ja halinta. Vauva oli kuitenkin pojallemme jotenkin pyhä, eli vaikka miten kiukutti niin kaikkea muuta sai lyödä ja potkia paitsi vauvaa.
Nyt vauvamme on 9kk ja isoveli on ollut aivan ihana. Vauva on ihan pop ja poika ei ole koskaan tahallaan kiusannut pikkusiskoaan. Poika on innokas auttaja ja tykkää pienestä ihan hirveästi. Nämä ovat tietysti luonnekysymyksiä mutta kerron vain että hyvinkin voi mennä.
Vaikka vauva on ollut vaativa itkijä niin mielestäni minulla on ollut isommillekin aikaa. Vauva uinuu liinassa tai vaunuissa kun ollaan leikkipaikalla tai katselee kun puuhaamme isompien kanssa. En olen mitenkään yrittänyt saada isoveljestä " isoa poikaa" vaan on saanut mennä tahdissaan. Äidin syliin pääsee (melkeen) aina ja saa olla vielä pieni.
Kaikkea hyvää teille!!
Ai niin, ei varmaan edes tarvitse mainita että rakkautta on riittänyt kaikille, vauvan ensi hetkistä lähtien äiti on ollut ihan lääpällään!
Helpotitte suunnattomasti oloani. En ole ajatusteni kanssa yksin, enkä kai ihan täysin sekoamassakaan :)
Kaikkea hyvää teille ja vielä kerran kiitos!
Annanmama
Meidän lapsille tulee ikäeroa 1v 3kk nyt menossa rv 11+3 ja tyttö on 8kk. Meitä pikauusijoita on täällä muitakin. Tule meidän kanssa kanssa ihmeessä pinoutumaan, ja juttelemaan kuulumisista, peloista ja toiveista. Täältä löydät uusimman pinon http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6006282&p=2&tmode=1&smode…
-Nefe, Jade ja toukka
vaikka raskaudesta ei ole vielä varmuutta. Vauvakuume on vellonut vähän aikaa ja koska mieskään ei uutta vauvaa vastutellut, jätimme ehkäisyn pois. Nyt on tunne, että saattaisin olla raskaana. Yht' äkkiä pelottaakin, että kuinka tässä selviää, jos testi viikon päästä näyttäisi plussaa. Helpottavaa on huomata, että muillakin on samanlaisia tunteita.
Niiskuneiti-78 (tyttö 8,5 kk)
Ihan ensiksi onnittelut plussasta!
Meillä kävi n. vuosi sitten samoin... Esikoisemme oli tuolloin puolivuotias emmekä halunneet lapsille suurta ikäeroa... Esikoista kun " tehtiin" yli kolme vuotta, niin ajattelimme, että paras aloittaa yrittäminen mahdollisimman pian.
Tulinkin sitten raskaaksi heti ensimmäisestä kierrosta, joka tuntuu vieläkin ihan käsittämättömältä. Silloin kun ajatteli, että olisi ihanaa, jos nyt olisin tässä vaiheessa raskaana (eli siis n. vuoden yrittämisen jälkeen), mutta nyt tuo poika tuossa jo tuhisee selän takana, ikää on runsas 3kk.
Hyvin meillä on mennyt, samanlaisista peloista huolimatta. Alkuun vauva nukkuu paljon, joten esikoiselle ehtii antaa aikaa ainakin lähes normaalisti. Esikoisemme täyttää siis pian 1,5v ja on omalla tavallaan vauva vielä itsekkin. Äidin syliin kyllä pääsee, jollei äiti ole juuri sillä hetkellä imettämässä ja nyt poika on oppinut sen, että jos vauva on syömässä, hän tulee viereen istumaan ihan kylkeen kiinni.
Ja rakkautta on riittänyt hyvin molemmille. Vauvaan rakastui ensinäkemältä ihan samalla lailla kuin esikoiseenkin aikanaan, mutta ei se rakkaus ollut millään tavalla esikoiselta pois, ennemminkin päinvastoin. Itseasiassa itsestäni tuntuu, että rakkautta tulee ainakin näytettyä nykyään entistä enemmän!
Tsemppiä!
Mami
että tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta ihmettelen tuota ajattelutapaa että esikoisen pitäisi saada olla ainoa lapsi ja nauttia siitä ajasta. Eihän seuraavat lapset koskaan ole ainoita ja en minäkään kolmantena lapsena ole koskaan tuntenut että joutuisin jakamaan vanhempani. Ja jos esikoinenkin on vielä ihan pieni niin häntä on pakko huomioida lähes yhtäpaljon kuin vauvaa. Jolloin tahatonta " laiminlyöntiä" (tarkoitan tällä sitä " sinä olet jo niin iso että osaat leikkiä/pukea yms. itsekkin" ) ei niin helposti tule tehtyä. En tarkoita tällä että kaikki pidemällä ikäerolla lapsia tekevät sitä tekisivät. Ja en ole varma mutta minulla on sellainen käsitys että mitä pienempi lapsi niin sitä helpommin sopeutuu siihen että vanhemmat joutuu ns." jakamaan" jonkun toisen kanssa. Itselle tietysti kaksi ihan pientä on toisella tavalla rankkaa, mutta selviäväthän ihmiset kaksostenkin kanssa.
Korostan nyt etten halunnut ketään loukata mielipiteilläni nämä ovat vain minun ajatuksiani ja tuntemuksiani.
-Nefe
Sydämelliset onnittelut plussasta!
Minulla on kaksi tyttöä vähän suuremmalla ikäerolla, 1v 8kk. Toinen lapsi oli ihan harkittu päätös, mutta muistan kyllä hyvin sen paniikin mikä positiivisesta testistä seurasi. Toki olin onnellinen tulevasta vauvasta, mutta mietin omaa jaksamista (esikoinen oli aikas vaativa vauvana, joten mietitytti että jos tulee samanmoinen. Vaativampi ei ainakaan olisi voinut tulla ;0)), esikoisen asemaa ja murehdin etukäteen aivan tyhmistä jutuista. Minua auttoi huomattavasti se, että lähipiirissäni on monta perhettä, jossa on 2-4 lasta lyhyillä ikäeroilla ja kaikki ovat selvinneet vauvavuoden pyörityksestä, miksi en siis minäkin.
Meillä tehtiin niin, että esikoisen elämää muuttavat asiat tehtiin jo hyvissä ajoin; tyttö muutti jatkettavaan lastensänkyyn jo reilusti ennen vauvan syntymää, ettei tullut tunnetta, että vauva vie hänen sänkynsä ja isä alkoi ottaa entistä suurempaa roolia esim. iltarutiineissa siltä varalta, että vauva harrastaisi iltaisin imetysmaratooneja ja minä en pääsisikään lukemaan iltasatuja tms. Esikoiselle myös puhuttiin paljon vauvasta etukäteen ja korostettiin, että hän on kuitenkin äidille ja isälle rakas. En tiedä miten paljon hän siitä ymmärsi, mutta puhuttiin kuitenkin.
Sitten kun vauva syntyi kaikki meni paljon paremmin kuin etukäteen pelkäsin. Esikoinen tuli innoissaan katsomaan vauvaa, totesi, että " pieni" ja antoi vauvalle rakkaimman uninallensa. Minulle hän oli vihainen ja kiukutteli sitä kun olin ollut pois, mutta kiukuttelua kesti pari tuntia ja sitten oli kuin ennenkin. Me pidimme esikoisen päivärytmin niin pitkälle ennallaan kuin mahdollista ja vauva sopeutuikin siihen älyttömän hyvin. Esikoinen otettiin alusta astin mukaan vauvan hoitoon ja hän sai hakea vaippaa, antaa tuttia, hakea vauvan vaatteita tms. Imetyskin sujui hyvin kun luin esikoiselle samalla kirjaa, tein palapeliä tms. Lisäksi panostin siihen, että selitin aina mitä teen ja jos esikoinen joutui odottamaan vuoroaan niin selitin miksi ja tulin sitten heti kun ehdin. Esikoisella säilyivät hänen omat juttunsa enkä koe, että hän olisi joutunut kasvamaan liian nopeasti isoksi.
Mitään suuria mustasukkaisuusdraamoja meillä ei ole tähän päivään mennessä nähty. Välillä tulee kiistaa leluista tai sylipaikasta, mutta onneksi äidillä (ja isällä) on niin iso syli, että molemmat mahtuvat. Äidin sydäntä lämmitti kun esikoinen, nyt 2,5 v, silitti siskoa (10 kk) ja sanoi " pikkusisko on x:n paras kaveri" .
Meidän lapsilla on ikäeroa 1v8kk. Ihan tarkoituksella ikäerosta tuli noin pieni. Minullakin on kaikki mainitsemasi asiat olleet ihan turhia murheita, rakkautta riittää ja esikoinen sopeutuu. Molemmat lapsemme ovat olleet koliikkivauvoja. Esikoinen oli aika kummastunut kuopuksen kovista iltaitkuista, mutta selitimme, että vauva itkee masuvaivojaan ja ettei esikoisen tarvitse itkuista välittää, vaan hän voi rauhassa jatkaa uniaan jne., ja pian esikoinen ei kiinnittänyt itkuun juuri mitään huomiota. Pahimmat ongelmat meillä ovat olleet esikoisen uhman osuminen samaan aikaan vauvasta koetun mustasukkaisuuden kanssa ja äidin hermojen kestäminen, mutta näistäkin ollaan selviydytty/selvitään - päivä kerrallaan.
Onnea tulevasta vauvasta ja uskoa siihen, että kaikki sujuu!
Itse olen ainoa lapsi ja se on melko suuri syy siihen että tahdoin lapset pienellä ikäerolla, sitä on nyt tulossa n. 1v4kk (meilläkin kesti esikoisen odotus kauan, tämä tärppäsi ihan yllättävän nopeasti). Sisarukset on jotain mitä olen itse aina kaivannut, vaikkakin ihan onnellinenkin olen siitä että varmasti olen aina saanut enemmän kaikkea kuin jos meitä lapsia olisi useampi. Moni jonka kanssa olen jutellut on sanonut miten kiva kun on pieni ikäero niin lapsista on seuraa toisilleen. Äidilläni ja tädillä on ikäeroa 3 vuotta ja vasta teini-iän jälkeen alkoi heillä olla yhteisiä juttuja. Eipä sillä, on minusta pidempi ikäerokin parempi kuin ei sisaruksia ollenkaan, näin oman kokemuksen perusteella :)
Itseasiassa mulle ei ole tullut kertaakaan mieleen ettenkö voisi rakastaa toista lasta yhtä paljon kuin ensimmäistä, eikös se mene ennemminkin niin että rakkaus tuplaantuu kun jakaantuu lasten kesken? Olenko sitten erilainen kun en sitä pohdi, mutta eipä haittaa :)
Mua pohdituttaa enemmän käytännön asiat, miten itse jaksan kahden kanssa, miten poika jaksaa olla kotona äidin ja vauvan kanssa kun on niin vilkas ja sosiaalinen, täytyy etsiä päiväkerho jossa käydä tms.
Itse odotusaika on mennyt hyvin, toisaalta olen selvinnyt helpommalla kuin esikoista odottaessa ja mieli on tyynempi kun tietää mitä on tulossa, toisaalta jotkut vaivat (selkä, liitokset) on pahempia kuin silloin ja siksikin poika on edelleen jatkanut osa-aikaisena hoidossa etten olisi ihan romuna jo ennen synnytystä.
Meidän esikko myös kohta 10kk. Raskaana en ole mutta olen pyöritellyt aivan samoja ajatuksia kun sinä!!!!
Ystäväni odottaa toista ja hänen kanssaan juuri tästä puhuttiin että voiko toista rakastaa yhtä paljon? Jääkö toinen tai esikoinen vähemmälle huomiolle? JNE....eli ihan samoja pohdittiin kuin sinä! Mielestäni jokseekin normaalia koska ainakin itse olen hyvin kiintynyt ja kiinni esikoisessani. Miehet eivät välttämättä ajattele samalla tavalla asiasta :)
Onnea teille tulevasta pikkukakkosesta! Yritä olla suotta stressaamatta, ihan varmasti sinä olet paras äiti molemmille lapsillesi ajallaan. Anna ajan mennä, raskauden alussa ajatukset ovat varmasti sekavia.