Köyhä mutta onnellinen
No okei, emme vielä ole köyhiä mutta tulemme varmaan vähitellen olemaan. Olen nimittäin tehnyt päätöksen jakaa aikani lasten ja rakkaan harrastukseni kesken ja tehdä töitä vain sen verran, että hengissä selvitään. Uskon, toivon ja luotan, että asiat järjestyvät kyllä lopulta. En vain VOI kestää elämää, jossa olen typerässä työssä tai matkalla 9 h päivässä, jotta lapset voisivat olla tarhassa, jotta voisin olla töissä... ja sitten näkisin lapsia kaksi hullua tuntia illalla, kun kaikki ovat väsyneitä ja kiukkuisia, plus sitten lomilla vähän enemmän... ja joutuisin luopumaan harrastuksestani nähdäkseni lapsia edes joskus. Ei kiitos. Kieltäydyn antamasta leijonanosaa elämästäni asialle, joka on minulle vastenmielistä (=työni). Mies on suostunut tähän toistaiseksi; katsomme uudestaan tilanteen vuodenvaihteessa, kun kotihoidontuki loppuu.
Jos hyvin käy, saan harrastuksestani jossain vaiheessa työn, vaikkei se oikein leiville lyö.
En ole katunut! Ja harrastuksestakin on tullut työ - sellainen työ, jonka määrää voi vaihdella ja jonka myötä lastenkin on mahdollista olla enemmän kotona.