Kertokaahan te jotka olette saaneet lapsen/lapsia alle 25 vuotiaana ja taas uudestaan yli kolmekymppisinä
että oliko vauvojen kanssa jaksamisessa paljon eroa? Ajattelin että jos vielä yhden hankkisi kun kuopus menee kouluun ja olisin silloin n. 33 vuotias. Edellisiet raskaudet ovat sujuneet hyvin ja synnytykset helppoja, vauvat kohtuullisen hyvä unisia mutta silti hiukan arveluttaa vaikka tiedän että moni hankkii nykyään tuossa iässä vasta esikoisensa...
Kommentit (7)
Sain esikoiseni 24-vuotiaana, toisen lapsen 26v. ja nyt kolmannen vajaata kuukautta vaille 31-vuotiaana.
Kolmas raskaus toi mukanaan liitoskivut yms krempat joita ei nuorempana ollut mutta vauvan kanssa ainakin toistaiseksi olen jaksanut mitä parhaimmin!! Hyvin kyllä olen jaksanut edellisten kanssa mutta minua on siunattu rauhallisilla(vauvoina, isompina menoa kyllä riittää vauva-ajan edestä...) ja hyvävatsaisilla lapsilla.
Minusta on ollut aivan mahtavaa olla raskaana ja saada vauva näin hiukan " iäkkäämpänä" , sitä kun on itsekin erilailla rauhoittunut ja kolmenkympin kriisikin oli aikamoinen, elämään suhtautuu toisella lailla. Ei hötkyile turhia, ei ole kiire mihinkään, nauttii vain ihan vauvan vauvantuoksusta..
Lisäksi on ollut ihana seurata sisarusten vauvan odotusta kun ikää on sen verran, että ymmärsivät hyvin odotuksen ja nyt hellästi paijaavat ja hoitavat pikkuveljeä.
Suosittelen!!!!
Lahja ja mammanpoika 2vkoa
ja nyt toisen ollessani 27-v. Nuorihan olen edelleen ;), mutta jaksan huomattavasti paremmin kuin vielä nuorempana. En tiedä sitten kuinka asiaan vaikuttaa jo kokemus vauvanhoidosta, mutta olen paljon rauhallisempi. Yöheräilyt jaksaa, kun tietää ettei ne ole ikuisia. Esikoisesta aikanaan olin aivan rikki huonosti nukutuista öistä, ja esikoinen nukkui vauvana paljon paremmin kuin tämä kuopus! Eli, ei väsytä eikä ikä paina! Suunnitelmissa kolmas lapsi, jos luoja suo, viimeistään siihen mennessä kun olen 35-v, sen ajattelin olevan itselläni rajana, mutta mistäs sitä tietää... :D
Emily ja lapset 4,5-v & 2,5 kk
Liitoskivut vaivasivat minua kyllä toisessa raskaudessa aika pahoin ja pitäiskin varmaan selvittää että voiko niihin jotenkin vaikuttaa esim. liikunnalla tai ravinnolla! Oli myös juuri 24 kun esikoinen syntyi ja 26 sain kuopuksemme. Jotenkin vaan on alkanut tuntua että lapset kasvat liian nopeasti...
Minulle oli suuri apu vyöhyketerapiasta liitoskipuihin, ne hävisivät melkein kokonaan, vasta ihan loppumetreillä kun vauva laskeutui niin ne tulivat takaisin ja silloinkin lähinnä iltaisin tuntuivat..
Lahja
Ensimmäisen parin sain kun olin 22 ja 23v, seuraavat kun olin 35 ja 40v! yhtä ja samaa perhettä ollaan kaikki:)
Pitkään mietin ja jännitin iltatähti kolmosen tekemistä, mutta ihan turhaan. Paremmin jaksoin yöheräämiset ja iltakukkumiset, kun ensimmäisten kanssa. Nyt nelosen kanssa en ole sen väsyneempi kun muidenkaan kanssa, vaikka onkin tosi huono nukkumaan, niinkuin sisaruksensakin. Mielestäni olen jaksanut muutenkin touhuta ja tehdä niinkuin ensimmäisten kanssa, retkeillään, kahvitellaan kerhoillaan, ulkoillaan, leikitään ja laitetaan juhlapyhiä ihan samanlailla.
Itse pelkäsin, että minusta tulee sellainen ylisuojeleva äiti joka kieli vyönalla juoksee pitämässä kiinni pienokaisestaan, vaan enpä ole mielestäni mitenkään ylisäikky verratuna aikaisempienkaan kanssa. Rauhallisempi olen varmaan lapsille, en pura omaa kiukkuani pienille eikä ole tarvis olla täydellinen äiti joka väänteessä. Isommista lapsista on todella apua, ei tarvitse esim pukea ja pakata koko konkkaronkkaa, jos vain kipasee kaupassa tai pissittämässä koiraa tai heistä on apua toimittamaan asioita.
En voi kun suositella iltatähden tekoa, jos ketä kiinnostaa vielä aloittaa kaikki alusta, raskaampaa se ei ole:)
Minulla oli pahimmat liitoskivut kolmosen kanssa siis 35 vuotiaana. Nuorena en niistä niinkään kärsinyt ja yllättivätkin minut sitten kivuillaan. Nelosen kanssa odottelin niitä kipuja ja olin jo valmistautunut henkisesti jäämään vaikka saikulle niiden takia (fyysinen työ), mutta yllätys yllätys, mitään kipuja ei tullutkaan ja olin loppuun asti töissä:)
Sain esikoiseni 25-vuotiaana ja perhe kasvoi seuraavan kerran, kun olin 32v.
Mielestäni olen jaksanut jopa paremmin valvomiset sun muut tämän Neiti Kakkosen kanssa näin vanhempana. Enää ei hätäile ja huolehdi kaikista pikkuasioista, kuten esikoisen kanssa. Osaa ottaa rennommin. Nuorempana kun olin vielä aikamoinen perfektionisti, eli kaiken piti olla tip top.
Esikoinen nukkui yöt todella hyvin tähän kuopukseen verrattuna (kuopus nukkui ekat 10kk tunnin, parin pätkissä...) ja silti olin silloin aina väsynyt. Nyt olen oppinut asennoitumaan niin, että ei tätä loputtomiin kestä ja tietenkin nukkumaan aina kun se vain on mahdollista.
Lycka till sinulle vaan! Ei kolmekymppinen vielä ole niin mummo, ettei jaksaisi... ;-)
Gremsu