Pikku joulutonttusten synnytystarinaa

Niin kuin mieheni sisar täällä taisi jo käydä ilmoittamassakin

syntyi meille ihanat kaksostytöt joulupyhinä. Kotiin pääsimme

viattomien lasten päivänä 28.12 ja ollaan siis harjoiteltu elämää

nelihenkisenä perheenä noin viiden päivän ajan. Tytöt ovat

oikeita pikkuenkeleitä ja nukkuvat lähes kokoajan, mitä nyt

heräilevät syömään noin kolmen tunnin välein. Onneksi aikalailla

samaan aikaan niin nukkuvatkin samaan aikaan. Tuntuu vaan hassulta

kun kaksi pientä ihmistä roikkuu tisseissä joskus samaan aikaan =)

Tässä siis synnytystarinaa niille joita kiinnostaa kuulla:



Eli jouluaattoaamu valkeni normaaliin tapaan kotosalla. Söimme

aamupalaa miehen kanssa kahden ja nautittiin olostamme ennen

joulurumbaa kunnes aivan yhtäkkiä varoittamatta jotain lorahti

housuihini. Ensin ajattelin automaattisesti että se oli valkovuotoa

kunnes tajusin että lorahti lisää sen verran, että housut kastuivat.

Soitto sairaalaan ja menoksi.



Supistukset alkoivat sairaalasa pikkuhiljaa. Kätilö tutki minut ja

ultrasi vielä. Molemmat vauvat edelleen raivotarjonnassa, joten

päätimme yrittää normaalia alatiesynnytystä. Keskipäivällä olin

jotain 2cm auki ja supistukset kovenivat pikkuhiljaa asteittain. En

kuitenkaan kokenut tarvitsevani kivunlievitystä, vaikka sitä todella

auliisti oltiin tarjoilemassakin. Kävin suihkussa ja mies hieroi kipeää

alaselkääni. Kokeilin myös kuumavesipulloa, joka toikin helpotusta

ihan mukavasti.



Joskus 16 aikaan aattoiltana suostuin jo kokeilemaan ilokaasua,

sillä kipu alkoi ottaa enemmän valtaa. Mietin että kotosalla oltiin jo

joulupöydässä ja minä makasin siinä sängyssä märkänä, hikisenä ja

enemmän ja enemmän kipeänä, imppaillen ilokaasua, jota isukkikin

tahtoi maistaa. Se nousi aivan hassusti päähän ja tuntui kun olisi

vedetty pullollinen viiniä lärviin. Onneksi ei tullut krapulaa ;) Kätilö tutki

kohdunsuun tilanteen joka oli silloin 16 jälkeen 4cm auki.



Kuunneltiin radiosta joululauluja ja imppailin ilokaasua, jolla onneksi

tunnuin pärjäävän hyvin. Ilokaasumaskista tulikin uusi paraskaveri

synnytyksen aikana ja aina supistuksen iskiessä (niitä tuli jo aika

tiuhaan) turvauduin maskiin kuin hukkuva oljen korteen. Naureskeltiin

aina supistuksen välillä kätilön kanssa sille että olemme koko perhe

joulun lapsia. Mieheni siis vietti aattona 25v päiväänsä ja näytti siltä

että saisimme pienet tontut syliin isukin synttärilahjaksi.



Illalla 20 aikoihin olin jo niin kipeä että olo oli todella tuskainen ja

itkeskelin aina supistuksen tullessa. Mikään ei enää tehnyt oloa

hyväksi, mutten uskaltanut ottaa epiduraaliakaan. Jotenkin siellä

kipu- ja ilokaasuhuuruissa kai mietin että mieluummin kestän kivun ja

kuolen kuin otan epiduraalin. Tiedän, aivan hullu ajattelutapa, mutta

jostain syystä ajatus puudutuspiikistä oli vielä karmeampi ajatus.



Vihdoin 23.00 alkoi ponnistuttaa. itse en muista kellon aikaa, vaan se

luki papereissa. Muistan vaan todella ilkeän paineen tunteen ja valtavaa

kipua alapäässä ja kun kätilö käski alkaa ponnistaa, en olisi millään

uskaltanut. Voihkin vain jotain helpotusta ja ajatuskin siitä että pitää

ponnistaa kipua kohti, hirvitti. Sitten kun sen touhun kuitenkin aloitti, niin kummasti se helpotti. 32 minuuttia ja neiti A (50cm 3000g) oli ulkona ja parkaisi sydäntäsärkevän ihanasti. Sai vielä saman syntymäpäivän isänsä kanssa. Vielä uusi rutistus tästä ja toiset 30min

ja joulupäivän puolella 00.02 syntyi neiti B (49cm 2990g) Minun 22v syntymäpäiväni kunniaksi =). Molemmilla tytöillä ällistyttävän pitkät vaaleat tukat ainakin minun mielestäni joka on luullut että vauvat ovat suunnilleen kaljuja =)



Nyt painun takaisin arkeen. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille



Mariella ja doubl" trouble" jotka paljastuivat ihaniksi tytöiksi 1vko ja ripiät