Oletteko kaikki superlapsirakkaita tai vauvakuumeisia? Mä olen 26-vee enkä yhtään.

Ollaan oltu miehen kanssa 4 vuotta yhdessä, ja viihdytään oikein hyvin ilman lapsiakin. Meillä taitaa olla vielä joku kuherteluvaihe, ettei vielä osata kaivata kun toistemme häiriötöntä seuraa. Koska se vauvakuume oikein tulee? Mulle lapset, omat ja vieraat, ovat lähinnä vaan hyvin kaukainen asia, lähinnä tulee mieleen, miten monimutkaiseksi elämä muuttuu, jos pitää koko ajan ensisijaisesti huomioida vauva. Työelämässä olen vielä nuori ja innokas, en malttaisi sieltäkään lähteä tauolle.



Myöskin ongelmana se, etten osaa riittävästi ihastella ja kehua muiden lapsia. Yhteen perheeseen tuli juuri vauva, enkä osaa luontevasti sanoa häntä " maailman ihanimmaksi pikkuneidiksi" ja muutenkaan olla, niin kuin tuo toisen lapsi olisi jotain jota kovasti kadehtisin ja itsellenikin haluaisin. Koska minusta oikein tulee " naisellinen" tässä asiassa? Onko kenellekään muulla ollut ensin tällaisia ajatuksia, jotka ovat myöhemmin muuttuneet lapsisuuntautuneemmiksi?