Mikä vauvan saamisessa on raskasta? Se unenvähyyskö?

Se on raskasta, että pitää olla 100% läsnä koko ajan kun vauva on hereillä. Tai ainakin minulla oli niin vaativia vauvoja, etteivät viihtyneet hetkeäkään sitterissä tai lattialla, vaan koko ajan piti olla iholla. Ei se unen vähyys ainakaan asiaa helpota sekään. Esikoiseni ei nukkunut varsinaisesti ollenkaan päiväunia, vaan veti kolmet vartin torkut päivän mittaan. Lisäksi hän huusi kaiket illat. Koin sen aika raskaana kyllä. Toinen lapsi oli parempi nukkumaan ja hänen kanssaan pääsi vähän helpommalla.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:13"]

Se on raskasta, että pitää olla 100% läsnä koko ajan kun vauva on hereillä. Tai ainakin minulla oli niin vaativia vauvoja, etteivät viihtyneet hetkeäkään sitterissä tai lattialla, vaan koko ajan piti olla iholla. Ei se unen vähyys ainakaan asiaa helpota sekään. 

[/quote]

Näin mäkin asian koen. Mä en kyllä varsinkaan aluksi kärsinyt unen vähyydestä, koska imetyshormonit auttoivat katkonaisen unen sietämisessä (mieheni kärsi yöllä heräämisestä paljon enemmän). Toisen tarpeiden tyydyttäminen jatkuvasti on ihan uutta, ennen lapsen saantia ei ole tarvinnut olla sillä tavalla saatavilla kellekään. Siihenkin kyllä tottuu :)

Raskasta on myös se, ettei ole enää kontrollia omaan aikaan. Ei voi yhtäkkiä vaan lähteä käymään jossain; oma nukkuminen, imurointi, lenkkeily, ruuanlaitto, syöminen, ym tapahtuu silloin kun se on mahdollista, ei silloin kun itse haluaisi.

Olen hyvin introvertti ihminen, paljon omissa ajatuksissani ja mielelläni yksin. Vauva ja pienet lapset ylipäätään vaativat huomiota ja läsnäoloa ja kommunikoimista ja se välillä vähän ahdisti tällaista introverttiä persoonallisuutta.

Pitää oppia, että jos tilaisuus aukenee vaikka nukkumiseen tai syömiseen niin se pitää tehdä heti. 5 minuutin päästä voi olla myöhäistä. Seuraavan päivän menoja voi ihan vapaasti suunnitella, mutta tuskin toteutuvat.

Unen puute erityisesti on raskasta.

Se oli raskainta että joku muu määritteli, koska nukut ja koska heräät. 

Eipä tässä kai mikään ole raskasta :) tässä oppii käyttämään kaikki 24 tuntia järkevästi.

Tämän viestiketjun perusteella luulisi jokaisen äidin ymmärtävän opettajia. Äidit joutuvat olemaan koko ajan läsnä 100-prosenttisesti, kun yksi vauva on hereillä. Opettaja joutuu olemaan koko ajan läsnä, kun samassa tilassa on 24 lasta ja vielä saamaan nämä tekemään vaikka mitä. Tiesittekö muuten, että useimmat opettajat jäävät lapsettomiksi vapaaehtoisesti, elleivät ole sattuneet tekemään lapsia jo ennen työuran alkamista?

Mun mielestä raskainta on henkinen vastuu, kun lapsi syntyy sitä oikein tuntee hartioissaan kuinka se vastuu tulee sun kannettavaksi, aika lailla lopuksi ikää. Ensimmäiset vuodet menee niin, että sun pitää tietää lapsesta kaikki, mitä se syö, koska se syö, syökö tarpeeksi, onko tarpeeksi terveellistä ruokaa, sitten taas pitää tietää miten se tavara tulee toisesta päästä pois, pitää tietää miten lapsi nukkuu, ja jos ei nuku miksi ei nuku, sun vastuulla on että lapsi saa tarpeeksi unta oikeaan aikaan vuorokaudesta, myös kaikki mitä lapsen pitäisi oppia on sun murheena, pitää tarkkailla kehittyykö nyt kaikki mahdolliset asiat siinä iässä kun pitäisi, ja jos ei, niin mitäs nyt, pitääkö tehdä jotain asialle, neuvolassa pitää selitellä... Jostain syystä miehet ei stressaa tälläisiä asioita, nehän on kaikki murheet aina naisen hennoilla harteilla.

Siitä olen miehelleni kiitollinen, että hän huolehtii lapsista myös, nyt enemmän kun he ovat vähän isompia, jos lapset on sairaita, niin mies jopa soittaa yövuorosta töistä että mites lapsi voi, saitko nukkumaan, onko heräillyt, onko kuumetta, söikö iltapalaa. 

On se vaan iso vastuu olla vastuussa 100% toisesta ihmisestä, jonka olet itse tähän maailmaan tehnyt.

Ei ole raskasta mun mielestä. Tai onhan siinä noita yllä mainittuja aspekteja: väsymystä, parisuhteen on haettava uusi muoto ja ajankäyttötavat, ekstempore-jutut jäävät pois, omaa aikaa on vähemmän ym. Mielestäni kuitenkaan kokonaisuutena vauva- tai pikkulapsiaika ei ole raskasta, koska siihen liittyy niin paljon iloa että ilo pesee painavan vastuun ja väsymyksen sun muut mennen tullen. Lisäksi tiedossa on että nuo vaiheet kestävät kuitenkin lyhyen aikaa ja menevät ohi ja lapsi itsenäistyy kyllä. Sitten noita aikoja saattaa jopa kaivata.

Joten mielestäni enemmän nautittavaa kuin raskasta!

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:34"]

Tämän viestiketjun perusteella luulisi jokaisen äidin ymmärtävän opettajia. Äidit joutuvat olemaan koko ajan läsnä 100-prosenttisesti, kun yksi vauva on hereillä. Opettaja joutuu olemaan koko ajan läsnä, kun samassa tilassa on 24 lasta ja vielä saamaan nämä tekemään vaikka mitä. Tiesittekö muuten, että useimmat opettajat jäävät lapsettomiksi vapaaehtoisesti, elleivät ole sattuneet tekemään lapsia jo ennen työuran alkamista?

[/quote]

Opettaja on vastuussa lapsista sen koulupäivän eli vaikka klo 8-15. Opettajan tehtävä ei ole huolehtia että kaikilla 24 lapsella on puhtaat,säänmukaiset ja oikean kokoiset vaatteet päällä.Opettajan ei tarvitse suunnitella lasten ruokailuja/valmistaa niitä ruokia/korjata astioita/käydä kaupassa työpäivänsä aikana. Jos lapsi sairastuu tai loukkaa itsensä opettaja soittaa siitä vanhemmille. Ei opettajan tarvitse valvoa öitään niiden 24 lapsen kanssa tai siivota niiden sotkuja. Pikkuisen nyt suhteellisuuden tajua!

Tekeekö (tai onko kukaan tehnyt) teistä äideistä vuorotyötä(kolmivuoro, myös yövuorot) Onko yöheräily silloin yhtä rankkaa jos on tottunut epäsäännölliseen uneen?

Ap, et sinä tuolla tavalla mitään yleismaailmallista "totuutta" saa selville. Katsos kun jokainen vauvakin on täysin yksilö: osa nukkua posottaa kuusi tuntia putkeen jo pariviikkoisena, osa taas heräilee tunnin välein vielä pitkälle yli vuoden ikäisenä.

Ja me äiditkin olemme erilaisia: joku nukahtaa saman tien, kun tilaisuus tulee, osa taas ei saa nukahdettua millään, vaan jää odottamaan seuraavaa vauvan inahdusta.

Ja perheetkin ovat erilaisia: osa on yksinhuoltajia tai muuten vastuussa kaikesta 24/7. Toisilla taas on hyvä ja osallistuva mies ja avulias mummola likellä.

Itselleni raskainta oli molempien lasten kanssa juuri yöheräily. Raskausaikana jo iso vatsa ja närästys herättivät tämän tästä, ja molemmat lapset olivat ns. huonoja nukkujia. Jatkuva heräily aiheuttaa monenlaista hullua, sitä käytetään ihan jopa kidutuskeinona... huomasin, että esim. päiväkirjojen käsiala muuttui ihan oudoksi lasten vauva-aikana. Unohtelin sanoja, olin lyhytpinnainen.

Sen sijaan se, että valveilla ollessa olin kiinni lastenhoidossa rassasi huomattavan vähän. Hyvin yksilöllistä tämäkin: olin lasten syntyessä jo ns. kypsässä iässä (33- ja 34-vuotias), uraa luotu ja maailmaa nähty, joten nautin siitä, että sain tehdä jotain IHAN muuta ;-)

Mutta tosiaan ihanaa, että yövalvomisista on jo aikaa!

Raskainta oli ennenaikaisina syntyneiden sairastelevien kaksosten eri nukkumisrytmi, piiiitkät imetysajat ja muutenkin äärimmäisen raskaassa tilanteessa rasittavan turhanpäiväiset ohjeet neuvolasta, jossa ei ollut kykyä suhtautua realistisesti monikkoperheen arkeen.

Toisaalta: kun imetys n. vuoden iässä loppui, homma helpottui 50 %. Ja kun vihdoin n. kahden vuoden iässä alkoivat nukkumaan kunnolla, helpottui se toiset 50 %.

Aika alkaa jo kultaamaan muistot. Varmaan parin vuoden päästä, kun katsotaan vauvakuvia, niin jo ihmetellään miehen kanssa, että mikä siinä muka niin raskasta oli ;)

Tein 3-vuorotyötä ennen kuin sain lapsia. Se on siltikin eri asia. Yövuoro alkoi klo21 ja loppui 07. Se aika piti valvoa sitten pääsi kotiin nukkumaan. Vauva voi nukkua klo21-23,valvoa vartin sitten nukkua puoli tuntia jne. Sitten vanhemmat lapset heräävät klo7 eli nukut tai valvot koko yön niin silti pitää olla asemissa aamulla :)

13, teen - ja epäsäännöllinen vuorotyö on täysin leikintekoa siihen verrattuna, että et useaan VUOTEEN saa nukkua kunnolla, pelkästään noin 6-7 tuntia yössä ja senkin noin tunnin pätkissä.

Mutta kuten sanoin, vauvat ovat erilaisia nukkumiseltaan, mulle siunaantui vaan kaksi huonoa nukkujaa vajaan kahden vuoden ikäerolla. Ettei tämäkään siis mikään universaali totuus ole, mutta pahimmillaan siis todellakin täysin kaksi eri asiaa tehdä vuorotyötä kuin heräillä tiheästi joka yö.

14

Mulle raskainta on ollut juuri omaan tahtiin elämisen mahdottomuus ja oman ajan vähyys. 

Itseasiassa nämä jatkuvat vaikka lapset 4- ja 6-vuotta.

Olen kokenut alituisen ruuanlaiton kaikista raskaimpana, tai oikeastaan ärsyttävämpänä. En pidä kokkailusta yhtään, enkä ole siinä hyvä. Lapsilla pitää silti olla jatkuvasti kaikkea terveellistä ja monipuolista syötävää.

Imetys oli vaivatonta ja kivaa :)

Nuorimmainen mulla on 6,5v ja herää edelleen joka yö ja tulee väliin. Ei ole koskaan ollut mikään hyvä nukkuja, mutta en ole kokenut tätä ylitsepääsemättömän raskaaksi. Ei kyllä ole koskaan unikoulutettu; se olisi varmastikin raskasta jospalauttelisi lasta omaan sänkyyn joka ikinen yö. Nyt en edes huomaa kun lapsi tulee meidän sänkyyn.

En ole ikinä kokenut vastaavaa väsymystä. Se oli ihan hullua, jossain vaiheessa nukahtelin mihin tahansa. Huh. pahinta oli kun kuvitteli että nyt vauva nukahtaa, että itsekin voi nukkua, ei vaan jostain ihmeestä keräsi itselleen tarmoa huutaa tunnin kaksi. 

[quote author="Vierailija" time="12.11.2013 klo 13:34"]

Tämän viestiketjun perusteella luulisi jokaisen äidin ymmärtävän opettajia. Äidit joutuvat olemaan koko ajan läsnä 100-prosenttisesti, kun yksi vauva on hereillä. Opettaja joutuu olemaan koko ajan läsnä, kun samassa tilassa on 24 lasta ja vielä saamaan nämä tekemään vaikka mitä. Tiesittekö muuten, että useimmat opettajat jäävät lapsettomiksi vapaaehtoisesti, elleivät ole sattuneet tekemään lapsia jo ennen työuran alkamista?

[/quote]

Heh, tuli mieleen tuttu opettaja, joka pärjää hienosti luokallisen kanssa murrosikäisiä, mutta kaksi omaa lasta vaikuttavat keittävän hänellä jatkuvasti yli.