Miten saada lapsi pitämään suu kiinni ?
Olen joskus aikaisemminkin täällä kysellyt miten muut menettelevät moottoriturpiensa kanssa. Mulla taas hermot aivan riekaleina nyt 7-vuotiaan poikani kanssa, joka ei käytännössä ole koskaan hetkeäkään hiljaa. Tutkittu on, eikä ole ADHD tms. Koulussa oppiaineet sujuvat täydellisesti ja kehitys on ollut aivan normaali. Mutta suu käy KOKO ajan, myös liikehtii, napsuttelee, naksuttelee, koputtaa, hyppii ym. Jos joskus istuu sohvalla hiljaa ja rauhassa, otan lämmön ja yleensä itsekin sanoo, että on vaikkapa korva kipee ja sitten onkin korvatulehdus.
Ruokapöydässä puhuu TAUOTTA. Kauniisti voi pyytää olemaan hiljaa sen 5-15 kertaa, ilman mitään vaikutusta, hän tuskin kuulee omalta pulinalta. Kun korottaa ääntään, hän ottaa katsekontaktin ja vaikenee, ehkä max 5 sekunniksi. Jos hermostun, huudan tai poistan hänet pöydästä, alkaa itkemään. Seuraavalla aterialla sama pulina jatkuu.
Poikani on pitänyt jatkuvaa ääntä 2 viikon ikäisestä, silloin alkoi "ähräämisellä". Ähki, ryki ym. Nyt kun aamulla herää, juttu alkaa heti. Ei puhettakaan tokkuraisuudesta, vaan kertoo 20min vaikkapa unestaan. Syö, pesee hampaat, käy wv:ssä jne, mutta puhe ei lopu missään vaiheessa. Ääntelee, puhuu ym KOKO päivän ja nukahtaa kesken lauseen, useimmiten ruokapöytään illalla.
Ja kyllä, koulussa hankaluuksia on, kun ei ole koskaan hiljaa.
Apuja, neuvoja??
Kommentit (40)
Laita poika omaan huoneeseensa ja sano, että pois saa tulla vain jos ei sano mitään. Jos alkaa pälättää, niin marssitat takaisin omaan huoneenseensa. Ei kai se yksinään puhu?
Pistät lapsesi yksin omaan huoneeseensa ja sanot, että tulee ulos vasta sitten kun on puhunut siellä tarpeeksi ja osaa olla hiljaa tai saa lähteä uudestaan huoneeseensa juttelemaan.
Eiköhän tuosta muutaman kerran jälkeen tylsisty seinille juttelemaan ja olemaan mieluummin rauhallinen asioidensa kanssa, kuin puhua monta tuntia seinille.
Ehkä joku sellainen harrastus missä nuo ominaisuudet saa valjastettua organisoidusti hyötykäyttöön: näytteleminen?
Ymmärrän että on tosi uuvuttavaa, olen itse todella rauhaa rakastava ihminen ja tulen levottomaksi ja hermostuneeksi jos koko ajan on jotain ärsyttävää ääntä, esim. kuvaamasi naksuttelu ja naputtelu tekisi minut hulluksi alta aikayksikön. Voimia!
Eikös tuo ole aika ilmiselvä Touretten syndrooma?
Jos on, suosittelen niitä kuulosuojaimia, koska eihän se suu sulkeudu muulla kuin vahvalla teipillä. Ja teippi taas ei ole ihan niitä perusvanhemmuuden metodeja.
Haepa Tourette youtubesta, löytyy monet videot noista haistattelijoista, naksuttelijoista ja pölöttäjistä.
Jos lapsi ei ole hetkeäkään hiljaa, ei edes silloin kun keskittyy, niin silloin voi olla että tuo nimenomainen lapsi ei koskaan kykenekään olemaan hiljaa. Vaaditko liikoja lapseltasi?
Joku aktiivinen harrastus, missä ei voi koko ajan höpöttää toisille. Jääkiekko voisi olla sopiva. Lapsi oppii että ryhmässä voi toimia ilman jatkuvaa puhettakin. Varmaan veisin hinnalla millä hyvänsä aluksi monta kertaa viikossa.
Onko lapsellasi mitään harrastuksia? Jonkinlainen aktiviteetti, jossa hän joutuisi käyttämään sekä päätään että liikkumaan, voisi olla kokeilemisen arvoinen. Myös jonkinlaisista "älypeleistä" voisi olla hyötyä, saisi harjoitusta keskittymiseen ja päättely vie yllättävän paljon virtaa pois. Ei ole tavatonta, että nopeaälyiselle, aktiiviselle lapselle arjen asioissa ei ole riittävästi haastetta, ja tietty turhautuminen voi ilmetä hieman stereotyyppisenä käytöksenä. Tähän ainakin viittaisi hyvä koulumenestys käytöksestä huolimatta.
Huonearesti käytössä, jälkeenpäin keskustellaan ja poika ymmärtää ja lupaa muuttaa käytöstään. Kantaa muutaman päivän, hieman. Ei ole Tourettea eli jos haluaa, pystyy olla hiljaa. On ollut siis lääkärin tutkimuksissa ja pitkän kokemuksen omaava opettaja poissulkee neurologiset ongelmat. Rumasti sanottuna poika on siis "tottelematon, villi" ja kauniisti sanottuna "yliaktiivinen".
Kiitos vastauksista :)
ap
Etsin vertaistukea omaan melko samantapaiseen tilanteeseen ylipuheliaan 5v. poikani kanssa. Olisipa todella mielenkiintoista tietää miten aloittajan pojalla nykyisin asiat sujuu!
Osta itsellesi korvatulpat.
Yrität muuttaa lapsessasi ominaisuutta joka hänellä on ollut syntymästä asti. Ainut mitä voit muuttaa on itsesi, eli opettele hallitsemaan omat hermosi ja sietämään jatkuvaa puhetta paremmin. Ja osta ne korvatlpat/ vastamelukuulokkeet/ kuulosuojaimet.
p.s. Joskus ääniyliherkät yrittävät täyttää tilaa omilla äänillään, jotta häiritsevä taustamelu ei vie keskittymistä. Kokeile siis lapsellesikin ear loop tai calmers -tyyppisiä korvatulppia
Tuohan on luonnetta. Mikäli ei nyt jostain syystä katoa kun täyttää 10v. Onhan niitä ekstroverttejä jotka pälättää aivan kauheesti työelämässäkin
Vierailija kirjoitti:
Lisään; kauniisti sanomisen jälkeen sanon napakasti, sanon tiukasti ja sanon vaikka peräsuoli kahdeksikkona jotta pitää olla hiljaa, mutta kun tämä ei ole hiljaa !!!! Perheessä on 3 muuta lasta, jotka uskoo sitä sanomista, mutta tämä ei. Vaikka tulisi sanktio, vaikka hyvästä käytöksestä palkitaan, EI OLE HILJAA. Olen sanonut suoraan, että häntä pidetään tyhmänä kun älämölöää, enkä halua häntä pienryhmään muiden urpojen kanssa, kun pojalla ei oikeasti ole ongelmia keskittymisessä tai oppimisessa. Hän osaa kaiken, on tosi reipas, taitava, kehityksessä jopa ikäistään mallikkaammalla puolella kaikessa muussa, paitsi ettei ole hiljaa. VAIKKA tekisin tai sanoisin mitä. Tällä hetkellä kaikki lelut varastossa, kaverikielto, pelikielto ym, tavoitteena että YKSI koulupäivä (vaikkapa 3 x 45min) tai YKSI ruokailu sujuisi niin, että pitäisi päänsä kiinni. Tapakasvatusta tehdään joka päivä, mutta POIKA EI OLE HILJAA .
P
Sinun täydellisen osaava ja ne pienluokan urpot...olisihan se hirveää että nuppusi joutuisi niiden sekaan. Kiitos vaan meidän puolesta joiden lapsi on tai on ollut pienluokassa.
Kannattaisi oppia olemaan hiljaa, tai vanhempana kohtaa sanonnan "turpa kiinni tai se turpoaa kiinni".
Ei ole vinkkiä, mutta tuntemani samanlainen lapsi kärsii kaikenlaisista muistakin haasteista. Tämä henkilö on jäänyt varhaislapsuudessa heitteille ja sen vuoksi vaatii jatkuvaa huomioiduksi tulemista maailmalta ja erityisesti kaikilta aikuisilta. Juttelee kaupan kassoille ja vastaantuleville mummoille. Lisäksi hänellä on opittuja (huonoja) tapoja saada huomiota, ei osaa jutella välttämättä asiallisesti vaan kysyy haluatko kuulla yhden jutun ja kertoo sen yhteen putkeen. Jos ei saa huomiota alkaa uhkailla tai sanoo että on kipeä olo tmv. Myös ähkimistä ja rykimistä niissä tilanteissa joissa pitää toista kuunnella.
Kyllä ylivilkkaudelta kuulostaa. Erikoista ettei ole ADHD:tä. Kysyisin vielä toisen lääkärin mielipiteen
Minusta voisit sanoa että nyt hiljaa, kuuntelen äänikirjaa --> vastamelukuulokkeet päähän (ei kirjaa pyörimään) ja puuhailet omiasi joka päivä tunjinmpari, etkä kuule lasta.
Vasta näin kaupassa miten joku lapsi höpötti ja hölötti TAUOTTA, ja vaikka minulla oli "ilo" seurata vierestä vain vähän aikaa (kaupassa hyllyjen välissä jo huomasin,ja sattuivat jonoon perääni) alkoi ärsyttää.
Rehellisesti mitä miten äiti jaksaa, alkoi oma stressitaso nousta jo tuossa lyhyessä ajassa.
Menkääpä perheneuvolaan tai yksityiselle psykologille juttelemaa asiasta. Yhdessä ja erikseen.