No nyt ymmärrän miten sisaruskateus syntyy, kun luin ketjua isovanhempien suosikkilapsista!!

mä en kattelis, todellakaan!

Meilläkin vähän anoppi yritti, mutta muutaman konahduksen jälkeen meni kaaliin.

Eli heidän mielestään ME toimimme väärin kun kohtelemme heidän mielestään nuorempaa jotenkin paremmin! Eli kun emme hyyssää esikoista nuoremman kustannuksella. Mielenkiintoista!

Anoppi vielä närkästyi kun hänen ohjaustaan lastenkasvatuksesta ei noudateta. Heillä kaksi veljestä aikoinaan olleet toinen äidin ja toinen isän poika. Sama kai jatkavat meidän lastemme kohdalla.

Meidän kasvatustyylillämme vaan homma ainakin toimii ja riidat pyritään ratkaisemaan oikeudenmukaisesti. Lapset meillä tosin erilaisia kuin yö ja päivä ja mielestäni ikäeron mukaisten vaatimusten pitää näkyä lasten kasvatuksessa. Ei 1,5v:ltä voi vaatia samaa vastuullisuutta kuin 3v:ltä!

äitini 95% huomion. Joten muistakaa te keillä erityislapsia... ei ole herkkua sisaruksille, jos aina mennään heikoimman ehdoilla. Kyllähän sitä oppii ymmärtämään heikompia, mutta henk.koht. sisarusta kohtaan mulle ainakin jäi tietynlainen etäisyys ja ei-spontaani oleminen.

hän tykkää mummista ja mummi hänestä. Mutta esim. nuoremmasta lapsestamme mummi ei tykkää. Eli mielestäni lapsi on nähnyt tilanteen pelottavan selvästi jo nyt.

Ja isän poika ja äidin poika, voi helvetti sentään... Onko jollain ihan oikeasti niin rajallinen kyky kiintyä, ettei rakkautta riitä kuin yhdelle lapselle.

alkaen sanavalinnoista ja riitojen ratkaisutavoista.



Suosittelen kaikille vanhemmille kirjaa Meillä on mukavaa - eroon sisarkateudesta. Siinä on käytännönläheisiä neuvoja, miten asetella sanansa niin, ettei sisaruskateutta synny.

Mukava ihminen muuten (avulias ym), ennen lasten syntymää ihmettelinkin kun osasi suhtautua niin reilusti meihin mieheni kanssa eikä ikinä sekaantunut. No nyt tilanne onkin toinen ja tosi ärsyttävä. Ja näistä aiheista kyllä jaksetaan keskustella ja ohjata minua toimimaan " oikein" (isällähän ei ole vastuuta lastenkasvatuksesta kuten äidillä), en vain jaksaisi aina ruveta jänkkäämään samoista asioista jotka eivät heille kuulu. Ei tunnu perille menevän.



Ihanaa oli kun mieheni puolusti minua ja tukki äitinsä suun tiukasti. Tosin huomasin että anoppia jäi pahasti ärsyttämään ja purki kiukkuaan olemaan vastahankaan minulle toisessa keskustelussa aivan toisesta aiheesta. Hän on ihminen joka " ei koskaan ole vihainen" ainakaan julkisesti! Tuntuu vain vaativan minultakin samaa, ettei lapsille koskaan saisi hermostua tai ainakaan näyttää sitä! Itse olen eri mieltä; tunteet pitää näyttää avoimesti ja keskustella niistä jälkeenpäin. Omaa temperamenttiani en myöskään pysty aina täysin hillitsemään. Eli en ole täydellinen enkä haluakkaan olla, vain ihminen.

Kiitos jos jaksoitte purkaustani, sekin helpottaa.

Et voi VAATIA kovinkaan kummoista VASTUULLISUUTTA 3-vuotiaalta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mua ottaa päähän, kun oma äitini jaksaa aina vertailla lapsiamme. Kuinka esikoisemme on niiiiin tärkeä ja ykkönen aina, vaikka kuopuskin on ihana... Kun odotin kuopusta, hän sanoi itse miettineensä aikoinaan minua odottaessaan, että riittääköhän rakkautta isoveljeni jälkeen myös minulle. (Onhan sitä toki riittänyt.)



Pienempää hoitaessani hän on välillä huolissaan, että olenkohan liikaa kiintynyt vauvaan ja jääkö isoveli nyt pienemmän varjoon. Siinä sitten olen rautalangasta vääntänyt, miten asiat ovat. Esikoisemme on heidän ensimmäinen lastenlapsi ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Meillä myös mummolavierailujen jälkeen joutuu kotona taistelemaan esikosen kanssa kaikesta. Hän käyttäytyy kuin olisi maailman napa, kiitos mummon.



En ole vielä asiasta suurempaa meteliä nostanut, mutta pian se varmaan on tehtävä. Saa mummo tulevaisuudessa pitää vertailunsa omana tietonaan. Toivottavasti myös oppisi osoittamaan käytöksellään, että jokainen lastenlapsi on yhtä tärkeä.

Huomasin vasta aikuisena että sisareni on älyttömän kateellinen ja pitää kyllä lukua jos olen joskus äidiltäni jotain saanut niin sen pitää saada kanssa. Sitten meillä on aika paljon yhteisiä ystäviä ja jos olen tavannut niitä hieman useammin sille tulee kauhea paniikki ja niin edelleen. Lapsena siskoni sai enemmän huomiota isovanhemmilta. Miksi siis hän on kade ja minä en?

Oma esikoiseni on ensimmäinen lapsen lapsi ja se kyllä näkyy käytöksessä. Minua kenkuttaa kun mummot lellivät älyttömyyksiin asti. (tyyliin joulu on monta kertaa vuodessa) Yritä siinä sitten kasvattaa. Johan on poika oppinut ,että kannattaa kerjätä.

Jebelis:

Huomasin vasta aikuisena että sisareni on älyttömän kateellinen ja pitää kyllä lukua jos olen joskus äidiltäni jotain saanut niin sen pitää saada kanssa. Sitten meillä on aika paljon yhteisiä ystäviä ja jos olen tavannut niitä hieman useammin sille tulee kauhea paniikki ja niin edelleen. Lapsena siskoni sai enemmän huomiota isovanhemmilta. Miksi siis hän on kade ja minä en?

eli lelliminen on seuraus, ei syy, ja kateus on ihan synnynnäinen perusominaisuus.