Te joilla on yleinen ahdistuneisuushäiriö, mikä työ sopii teille parhaiten?

Ajattelin ennen noin ja halusin voittaa pelkoni ja jatkaa useita vuosia kyseisessä paikassa. Tilanne vain paheni ajan kuluessa vakavaksi ahdistuoireiluksi. Nyt kaduttaa kun en heti alussa vaihtanut työtä minulle paremmin soveltuvaan. Ennen olin positiivinen,rento ja ulospäinsuuntautunut muiden seurassa. Nykyään täysin hermoheikko, epävarma ja erittäin helposti jännittävä ja ahdistuva. Nyt mua ahdistaa pelkkä kassalla olo, mikä mua ei nuorempana ennen edellistä työpaikkaa ahdistanu ollenkaan. Mutta joissain tapauksissa väitteesi pitää paikkansa. Jos joku työ on ihan oikeasti stressaava, niillekin joilla ei ole ahdistusneuroosia, siihen työhön ei totu koskaan ja se vain pahentaa oireilua.

T:ap

esim. on paljon pakkaustyötä, lehtien lajittelua ym. kevyempää, lisäksi koneet on.



mä kannattaisin jotain rutiiniluontoista simppeliä työtä. Mieleen tulee myös tekstinkäsittelijä, saa itsekseen vaan naputella, pikkasen vaan asiointia toisten kansa.

Kaiken tän turhanpäiväisen vatvonnan keskellä. Itse olen voittanut pelkojani paljonkin, mutta ehkäpä juuri herkkyyden kustannuksella. Tällä hetkellä on varmaan tosi vaikeeta kuvitella menneisyyteni arkuutta. Mutta en tosiaan ole varma että rohkaistuminen sopii kaikille. Jos on luonnostaan arka, niin sehän on väkivaltaa itseään kohtaan ruveta " rohkeaksi" . Ehkä jos arkuus on peräisin huonoista kokemuksista se onnistuu. Mutta kyllä sitä omaa herkkyyttään ja arkuuttaan pitää mielestäni vaalia. Itse harmittelen sitä etten ole osannut. Ja nyt yritän mennä takapakkia, opetella vetäytymään, suojelemaan itseä jne.



Ei näissä kysymyksissä oo oikeeta vastausta.

Se syö voimavaroja ja rankasti.

yksi esimerkki on kaupankassalla olo. Työkokeilujen kautta yritetään löytää joku ala mitä vois tehdä. Ensi maanantaina aloitan työkokeilun yhdessä paikkaa.

Olet sellainen kuin olet, onko ne muutkaan ihmiset nyt niin kummoisia.

kovan hinnan maksat urastasi. itse en tuohon suostuisi.

Siellä käyminen on vaan niin pirun ahdistavaa vaikka psykiatri olisi mukava. Olen kerran käynyt siellä, jolloin puhekykyni katosi ainakin puoleksi tunniksi. Älä 4 jatka tota enää. Tota menoa sun terveyden tilanne vaan pahenee ja joudut lopulta työkyvyttömäksi.

5:lle Kammoan kassatöitä ja muita asiakaspalvelutöitä!!! Järjestääkö työkkäri työkokeiluja? Olen tällä hetkellä työtön, enkä tunnu saavan mitään muita kuin asiakaspalvelutöitä.

T:ap

Tai sitten toinen on postinkantaja. Saa liikkua yöllä, kun ketään ei ole missään. Päivisin sitten lokoilee kotona.

rehellisesti että en pysty oleen kassalla enkä esillä yleensäkkään ja ovat asian ymmärtäneet. Nyt meen kokeileen hoitoalaa. Psykiatrini on sanonut että missään ei kannata olla väkisin,tulee vaan entistä huonompaan kuntoon.

Usein ensin on paha olo, mutta kun sen voittaa, saa tunteen, että pärjääkin.



Ajattelin itsekin noin joskus, kuten psykiatrisi. Jätin kaiken kesken. Sitten tapasin terapeutin, joka potki minua (kuvainnollisesti). Kai se uskoi mun vahvuuksiin tai näki mussa jotakin, jota en itse nähnyt sillä hetkellä. Se sai mun unelmat vireille.



Nyt mulla on oma firma. Olen tavallaan pienen yrityksen toimitusjohtaja. Ahdistus on olemassa välillä, mutta se ei voita tai nujerra minua.



Kyllä sinäkin pystyt moneen. Pitää vain uskoa itseensä.

Up

Itse ahdistuneisuushäiriöisten kanssa työskennelleenä se ensimmäinen asia, mitä ollaan kokeiltu, ollut se, että tehdäänkin vain osapäivätyötä. Esim. kuusi tuntia päivässä. Sitten aikaa riittää enemmän palautumiseen.

Ja jos työmatkoihin menee tunti päivässä, kannattaa katsoa töitä lähempää.

On mahdotonta sanoa kaikille yleispätevää ohjetta, sillä eri asiat ahdistavat eri ihmisiä, mutta yksi tärkeä asia olisi ainakin se, ettei työssä tarvitsisi kestää tarpeetonta stressiä. Monet asiakaspalvelualat ovat sellaisia, missä saattaa kohdata töykeitä ihmisiä ja se voi pahentaa ahdistuneisuutta entisestään.

.

Itse ajattelin kouluttautua laitoshuoltajaksi. Alun perin opiskelin graafista suunnittelua ammattikorkeassa, mutta sairauden puhjettua pahimmoilleen lopetin ja koin sen työnkin liian stressaavaksi. En kestä paljoa stressiä ja pelkään vieraita ihmisiä, etenkin uusia työkavereita ja pomoa sillä huonoja kokemuksia on vaikka ja kuinka.

Kokeilin onneani ravintola-alalla, mutta siellä helposti osuu kohdalle työilmapiiri helvetistä. Pääni ei kestänyt edellistä paikkaa joten lähdin, karenssin uhallakin. Panikoin ja halusin vaan pois.. :/

Tämän tosi matalan stressinsietokyvyn ja sosiaalisten pelkojen takia siivoilu on varmaankin minulle se turvallinen vaihtoehto. Opiskeluaikana siivosin muutaman vuoden, eikä se ollut pöllömpi työ. Nykyään palkkakin on vähän parempi ja kun miehen kanssa asustaa niin hyvin tulee toimeen pienemmälläkin tulotasolla.

Toinen potentiaalinen voisi olla postinjakelu tai jokin pakkaamotyö..

Mulla on sekä ahdistuneisuushäiriö että sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen kohta kolmikymppinen nainen, ja olen aina halunnut sairaanhoitajaksi. Olen kuitenkin antanut diagnoosieni jyrätä haaveeni, kunnes viime vuonna viimein aloitin opinnot ammattikorkeassa. Harjoittelujakso meni hyvin, sain hyvää palautetta. Työllistyin keväällä samaan paikkaan, ja aluksi pidinkin työstäni. Tai oikeastaan työstäni pidän edelleen, mutta työyhteisö saa minut erittäin stressaantuneeksi ja ahdistuneeksi, oikeastaan kaikki energia menee pelkkään selviämiseen. Jouduin syyttä kamalien juorujen kohteeksi, ja koska olen uusi työntekijä niin vanhoja kettuja uskottiin minun ylitseni. Uhrin rooli ei siis ole muiden työyhteisön jäsenten mielestä minun. Olen yrittänyt selvittää asiaa, mutta asia ei miksikään muuttunut. Voihan hoitoala sentään. Nyt kaikki energia menee seuraavan vuoron stressaamiseen ja odotan vain että kesä loppuu ja tuntisopimus siinä samalla. Irtisanoutua en voi karenssin vuoksi. Mielessä on käynyt niinkin synkkiä ajatuksia kuin itsensä tappaminen.

Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelko ja yleistä ahdistusta. Paniikkihäiriöstä olen parantunut melkein kokonaan. Olen töissä keskuskeittiöllä. Täällä pärjään hyvin ja työkaverit ovat mukavia. Kärsin silti ahdistuksesta muutoksiin, uusiin tilanteisiin ja uusiin ihmisiin, työpaikan muuttumiseen ja pätkäsopimuksiin liittyen. Töissä ahdistaa jotkut tilanteet ja olen aika epävarma luonteeltani. Otan raskaasti pienetkin virheet. Työni on kiireistä ja raskasta ja aina on meteliä. Tavallaan pidän työn kiireisyydestä ja fyysisyydestä, mutta tavallaan se myös väsyttää. 

Joskus mietin opiskelemaan lähtemistä, mutta ajatus koulusta ahdistaa ihan hirveästi. Jotenkin pärjään työelämässä paremmin kuin koulussa, koska töissä en joudu eniten jännittämiini tilanteisiin. Olin hyvä koulussa, mutta lukion jälkeen en ahdistukseltani pystynyt lähteä opiskelemaan haaveilemaani alaa ja välivuosia kertyi vähän liikaa. 

Olen sitä mieltä että jos kaikki maailman ihmiset olisivat erityisherkkiä, maailma olisi parempi paikka elää. Erityisherkkyys on kannatettava ominaisuus, jota kannattaa jatkaa geeneissä eteenpäin.

Mikä roskakasa se täällä poistelee viestejään? Toivottavasti ahdistus kohdallasi käy kestämättömäksi :D

Työpaikan ilmapiiri on tärkeää, ei itse ala, vaan juuri se mikä on lähellä omaa sydäntä.

Työ on minulle ollut aina se helpompi osa kuin vapaa aika, töissä on tiukat säännöt ja aikataulut, joten ahdistus on vähäistä, kun oikeastaan aina tiedät mitä pitäisi tehdä juuri nyt... Pikkuvauva-aika kotona taas on ollut pahin kaaos, ei mitään rutiineja, väsymys saa ahdistuksen valtavaksi taakaksi, onneksi tämä aika on jo ohi.