Kavereita on mut BESTIS puuttuu!!!

Mulla on paljon läheisiä ihmisiä. Ystäviä ja sukulaisia. On mulla joskus tiivimpiä vaiheita joidenkin ihmisten kanssa, mutta ne ovat usein sidoksissa johonkin yhteiseen tekemiseen. Miehenikin kanssa kaipaisin enemmän "omaa tilaa". Viihdyn aika hyvin vähän anonyymimpänä. Ja silloin voi jakaa itsestään tulevan "kuorituksenkin" useammalle tyypille.

Mulla on paljon kavereita ja ystäviäkin mutta ei ketään jolle voisin puhua kaikesta. Mutta miksi pitäisikään olla? Mua yhdistää eri ihmisten kanssa eri asiat. Erilaisissa tilanteissa saan tukea erilaisilta ihmisiltä. Jostain asiasta voin puhua yhden ystävän kanssa ja toisesta toisen. Mutta enpä edes toivo sellaista ihmistä joka tietäisi minusta KAIKEN.

On mulla kavereita joita tapaan silloin tällöin mutta loppujen lopuksi ne ei ole mitään kamalan läheisiä. Välillä mietin että olisi kiva jos olisi sellainen "soul mate" mutta en tiedä olisiko sellaista mulle oikeasti edes olemassa. Olen myös vähän sellainen ihminen joka tahtoo pitää etäisyyttä. Miehen kanssa kyllä jutellaan kaikesta ja se on mulle ehdottomasti se paras kaveri joka ymmärtää :)

että nuo bestikset on vähän lasten juttuja. Silloin, kun ei vielä seurustella vastakkaisen (tai miksei samankin) sukupuolen edustajan kanssa, niin silloin harjoitellaan ihmissuhteita noin yleensäkin ja silloin bestishommat toimii tavallaan harjoituksena parisuhteelle. On siis joku ihminen, josta tykätään kovasti, vaikkei romanttisessa mielessä, ja jonka kanssa tehdään asioita ja opetellaan ottamaan huomioon toisen mielipiteitä ja harjoitellaan riitelemistä ja luottamista ja uskollisuutta ja kaikkea sellaista.



Jossain vaiheessa se bestis maailman tärkeimpänä ihmisenä alkaa sitten vaihtua seurustelukumppaniin. Ja niinhän on kautta aikain teinien lehtien palstat olleet täynnä juttua tyyliin "bestikseni alkoi seurustella eikä sillä olekaan enää aikaa olla mun bestis", kun bestikset kehittyvät ja etenevät eri tahtiin. Ja samoin täällä palstalla ja muillakin "aikuisten" palstoilla sinkut itkee, kun pariutuneilla ja lapsia saaneilla kavereilla ei enää ole aikaa ja päinvastoin myös ne lapsia saaneet suree, kun sinkkuystäviä ei enää seura kiinnosta.



Minusta olisi omituista, jos minulla olisi sellainen bestis, jonka kanssa olisin joka päivä tekemisissä ja joka tulisi meidän sohvallemme notkumaan ja päinvastoin. Minulla oli joku vuosi sitten pari kaveria, jotka olivat keskenään bestikset eikä heidän väliinsä mahtunut kukaan, jäi poikaystävätkin aikalailla ulkopuolelle. Tuntuu vain jotenkin lapselliselle, että jollekin naiselle olisi bestis tärkeämpi ja ensisijaisempi kuin puoliso.

minulla on neljä "bestistä". Jokaisen kanssa puhutaan vähän eri asioista. Mutta ei minullakaan ole ketään, joka olisi ylitse muiden.

Niin minä olen aina ajatellut ja luullut. Että se paras tyttökaveri kuuluu aikaan ennen poikakaveria. Sitten kun kasvaa isoksi ja löytää oman kullan niin se oma kulta on se "bestis" ja vähän enemmänkin ;) ja muut on vaan kavereita. Sinkuilla tietty eri juttu, kun ei ole puolisoa.

Tai niin luulin..

Avioliiton ongelmien (mies petti) myötä käänsivät selkänsä ja lopettivat yhteydenpidon.



Yritin säästää heitä enkä kertonut kuinka pahassa jamassa olin ja tästä sitten loukkaannuttiin.



Enää en todellakaan luota keneenkään ikinä. Tulen aina epäilemään ihmisten motiiveja.

ollaan molemmat naimisisa ja kahden lapsen äitejä ja

40 v ja risat



soitellaan ja kyläillään edelleen...vaikka Välimeri välissä

Missäs maassa sä asut?

On mies ja lapsia ja ikääkin 28v.

-ap-

Eri kavereiden kanssa tehdään ja puhutaan eri juttuja. Vaikea ajatella että yksi olisi ehdottomasti ylitse muiden.

Tottakai hyvä ja läheinen ystävä on ihana asia mutta en aikuisena enää jaksaisi elää kenenkään kanssa kuin paita ja peppu.

ja jolle voisi sanoa myös kaikki suoraan. Semmoista, jonka kotona voisi lojua sohvalla ja olla vaan, ei tarvitsisi esittää mitään tai väkisin keksiä puhumista, jos ei puhututa. Semmoista, joka olisi vähän höpsö välillä ja joka antaisi munkin välillä olla vähän vähemmän cool.

mutta en sellaista jonka kanssa jaettaisiin "kaikki". Siihen tehtävään on se mies.

ja jolle voisi sanoa myös kaikki suoraan. Semmoista, jonka kotona voisi lojua sohvalla ja olla vaan, ei tarvitsisi esittää mitään tai väkisin keksiä puhumista, jos ei puhututa. Semmoista, joka olisi vähän höpsö välillä ja joka antaisi munkin välillä olla vähän vähemmän cool.

nuo bestisjutut ärsyttivät jo kouluaikoina. Liiemmin en kyllä ystävistäkään pittaa. Sellasia tuttuja on, joita voi moikata. Mutta oma rauha, parasta. Olen huomannu 30 elämän vuoden aikana, että ystävät on uskomattoman kateellisia, epäluotettavia sekä puhuvat seläntakana. Parempi siis ilman.

Mulla on mies, se jolle puhun ja jonka kanssa vietän aikaa. Muuta en kaipaa.

Olen huomannu 30 elämän vuoden aikana, että ystävät on uskomattoman kateellisia, epäluotettavia sekä puhuvat seläntakana. a.

Ikävää että sulle on sattunut tuollaisia kokemuksia ja olet jäänyt paitsi kokemuksesta oikeasta ystävyydestä.

ja jolle voisi sanoa myös kaikki suoraan. Semmoista, jonka kotona voisi lojua sohvalla ja olla vaan, ei tarvitsisi esittää mitään tai väkisin keksiä puhumista, jos ei puhututa. Semmoista, joka olisi vähän höpsö välillä ja joka antaisi munkin välillä olla vähän vähemmän cool.

-ap.

Lisäksi sitten ystäviä ja kavereita.

Tai on kaksi, mutta toinen heistä asuu Saksassa ja toinen Rovaniemellä, joten yhteydenpito on satunnaista ja harvinaista muutenkin. Olen erittäin harmissani tästä tilanteesta ja tunnen itseni hirveän yksinäiseksi välillä.



Oma mies on toki ystävistäni se parhain, mutta välillä kaipaisin myös oman sukupuolen edustajien juttuseuraa, sisaruksiakaan kun ei ole. Olen huono lähtemään minnekään yksikseni, joten nökötän aina kotona, vaikka menohaluja riittäisi muillekin jaettavaksi. Meillä on myös miehen kanssa oma yritys, joten eipä ole edes sitä kautta työkavereita, joita välillä voisi tapailla.

MInä olen miettinyt ihan samoja juttuja viime aikoina aika paljonkin. Kavereita mulla on kyllä aika paljon ja hyvä mieskin löytyy, todelliset ystäväni ovat silti toisessa päässä suomea (pohjoisessa) ja semmoista kaipaan kipeästi lähelleni.



Juuri sellaista jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä, hyvässä ja pahassa, voi olla reilusti vaikka eri mieltäkin asioista ilman että tulee välirikko tai kauhea riita, ihminen jolle voi soittaa vaikka keskellä yötä jos maailma murjoo ja ihminen jolle haluaa soittaa ensimmäisenä kun saa uuden työpaikan.



Olis ihana välillä käydä elokuvissa, baarissa, kirppareilla ja shoppailemassa ja sitten taas toisinaan vaan olla jomman kumman luona ja vahdata sohvannurkassa Emmerdalea sanomatta sanaakaan.



Muuta ei elämästäni puutu ja sitä vain kaipaan.