~~TRUPLIEN turinatupa TORSTAINA~~
Kommentit (62)
Tenava huusi kaksi tuntia viime yönä. KOhta pitäisi lähteä viemään siskoa bussille. Puolenpäivän aikaan sit mekin lähdetään, lauantaina on miehen siskon häät ja siellä riittää puuhaa meille. En muuten sulhasta olekaan aiemmin tavannut, joten ihan kiva nähdä ennen alttaria :)
Tänään eka lämpö oli alhaalla, toka ylhäällä. Ekan mittasin aikaisemmin kuin yleensä, joten luotan siihen tokaan. Ajattelen niin, että kun en mittaa ihan heti herättyä, niin ehtii elimistön lämpötila tasaantua.
Jotenkin mulla on ihan sellainen olo, että tenava tulee kipeäksi ja jää häät välin :(
Kiva kiva, juoksin eilen töiden jälkeen bussiin ja tietty sen jälkeen ollut maha tosi kipeä:( Yöstä ei tullut mitään kun ei missään asennossa kipu hellittänyt. Kai se on vaan tajuttava ettei tällä ruholla enää juoksennella vaikka miten meinais bussista myöhästyä. Eilen koiran kanssa lenkkeillessä meinasin jo soittaa miehelle, et nyt tuli lähtö tää tulee jo, kun alkoi niin järkyt kivut. Onneks helpotti kun pidettiin vähän taukoja ja käveltiin rauhallisemmin loppumatka.
[b]Federica[/b]: Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia välillä. Exien kanssa ollaan nykyään kuin sisarukset, tosi läheisiä mut ei puhettakaan et mitään kaveria enempää. Silti välillä miettii, et mitä jos olis valinnut toisin... millasta elämä olis nyt? Miestä en vaihtais mistään hinnasta, mut kiva silti olla entistenkin kanssa hyvissä väleissä.
Pakko hakea kahvia, että pysyy jotenkin hereillä. Töiden jälkeen pitäs vielä jaksaa kiertää aleissa ja käydä ostamassa vaunut.
Hui miten aikasin piti herätä, kun on lähtö sinne verikokeeseen. Ei yhtään houkuttele tuo pimeys..
Mä manaan täällä sellasta tädin karkotusaaltoa, että se pysyy kaukana teistä kaikista tuplailijoista! *tanssii noitarummun ympärillä ja loitsuaa julmetusti*
Ninnu! Toivottavasti pääsette häihin eikä kukaan sairastu! Mistä nuo tuntemukset välillä tulevatkin, ovatkohan ne sitä äidinvaistoa?! No toivotaan että se on tällä kertaa väärässä!
Eiliseen galluppiin. Mä oon maailman huonoin pitämään itselleni annettuja lupauksia. Siis jos lupaaan jollekkin muulle niin sen pystyn kyllä pitämään, mutta itseni onnistun aina ylipuhumaan tai lahjomaan..
Mä olin niin vakaasti päättäny, että jos kolmas lapsi saa alkunsa niin siinä on mun viiminen mahollisuus lopettaa tupakinpoltto kokonaan. Nyt kun se ei oo vielä ajankohtasta niin yritän psyykata itseäni tekemään siitä uudenvuodenlupauksen joka myös pitäis.. En mä montaa päivässä polta, mutta haluisin päästä niistäkin.
Onko kenellekään tullu ihme patteja kroppaan yht' äkkiä? Mä en siis tajua, oonko mä ihan tautinen vai mikä mättää...
Eilen illalla ilmesty käsivarsiin, kyynärpäiden ympärille sellasia kutiavia patteja. Kooltaan puolesta sentistä kolmeen senttiin halkasijaltaan. Siis niin ihme paikka etten käsitä, voiskohan olla jotain allergista vaiko kenties hyppykuppaa..?
Jaahas, nyt pitää ruveta tekemään lähtöä! Muksaa päivää kaikille!
Tuli mieleen kun luin tuota sun viestiä kilpparista, että mun äidillä on just se [color=blue]Basedow [/color]. Tuli tai ainakin havaittiin vasta sen jälkeen kun oli saanut kaikki meidät lapset,
Ja niistä [color=blue]paukamista[/color], mullakin on sellaisia :) Ekaa kertaa niitä tuli silloin kun odotin tenavaa ja aluksi niitä oli lähes joka puolella ja kutina ihan hirveää. Sit yöllä heräsin niin silmäluomet oli ihan turvonneet ja eikun päivystykseen. Mun kohdalla ainakin oli kyse [color=blue]allergisesta reaktiosta [/color]. Voisiko sun kohdalla olla sama juttu? Ja lisään vielä, että mulla ei aiemmin ole olut mitää allergiaa.
Josko nuo värit menisi nyt niin kuin tarkoitin
Pika käynnilla taas (töihin lähdössä).. Meni niin hermot eilen, pitkät pätkät kirjottelin pinoon, värit ja kaikki taiteilin.. Sit pam ja kona sammu! *voi sitä kiukkua* Enkä sit tietenkään jaksanu enää tulla uudestaan :/
Marieela - Kyllä se mies vaan niin sano. Mähän oon hehkuttanut käänteispsykologian voimaan ;D (ihan oikeestikin se oli varmasti ratkasevin tekijä)
Täytyy vähän lueskella päivän mittaan tota eilistä pinoa, niin on taas kärryillä. Nyt menoks! :)
Voi että tekis mieli jatkaa vaan unia,mikä onni,että pojalla ensviikkokin vielä lomaa,niin ei oo pakko herätä niin aikasin. Pienemmät kyllä herää,mutta ovat tyytyväisiä päästessään äitin kainaloon köllimään ja sit kun on sänky täynnä,ni noustaan ylös ;)
Axe: Miltäs tilanne näyttää?? Ja Mii? Mun kärsivällisyys on ihan tipotiessään,pakko laittaa testi lukkojen taakse ja antaa avain miehelle,että vasta uudenvuodenkunniaks saan sen takas ;)) Ne selkäpoltot ja mahakouristuksetkin onneksi loppuivat,eikä tätiä näy... mutta koitetaan olla ihan coolina vaan...
Ninnulle hyvää matkaa!!! Ja toivotan ettei pikkuinen tule kipeäksi!
Allergista reaktiota epäilisin,Piipaa...hyppykuppa..." reps" Vaihdoin äsken Eetulle vaippaa ja pelästyin,kun sille ilmesty eilen kans jotain ihottumaa sillain toispuoleisesti vyötärölle. Tänään niistä yhteen oli puhjennut vesirakkula,semmonen ku vesirokossa. Mutta kuumetta ei ole ja vesirokon poika sairasti kesällä kahden kuukauden ikäisenä,kun muutki sairastivat. Nyt sit mietinkin,että voiko se olla sitä vyöruusua? Tietäskö kukaan? Täytynee viedä päivystykseen illalla,jos tuosta pahenee,päivällä kun en saa autoa,kun on toi kakkosauto hajalla ja semmosten lumikinosten alla,ettei tosikaan.
Katzu ottaa nyt vaan ihan varovasti eikä juoksentele siellä,ettei tule vahinkoja!!! Ja muutkin,olkaahan varovaisia,ettette kaadu!!!
Jahas,jos sitä lähtis keittään kahvia.Ei tee kyllä yhtään mieli,mutta kun elimistö on tottunut,niin vieroitusoireet alkavat olla jo kovat :/
Nyt mä sit tsemppaan teidät muut syyskeijuihin ja yritän tulla itse perässä!!! Kyllä sun kannattaa testata jo - tänään! ;)
A kp1
Mun on niin paha mieli sun puolesta. Tää on niin niin väärin. Ei mun tee enää mieli ees testata. )))HALAA(((
Neuvolaan pitää mennä ennenko 16 rv täynnä. Ootan sinne asti. Testaan vappuna.
tuohan alkaa kuulostaa vähän samanlaiselta menolta, kuin meillä oli tammisten pinossa silloin kuun lopussa. Suunnitelmana oli mennä vappuna poksauttamaan mahat Helsinkiin jollekin patsaalle, jonka nimeä en nyt muista. Tietääkseni osanottajia ei kovin montaa ollut paikalla :)
Joo,tehdään me sit treffit kans vapuks jonnekin patsaalle ja pissitään kaikki yhtäaikaa tikkuun :DDD
Axe, olen todella pahoillani tuon hemmetin tädin takia :(((( Että juuri sinne piti taas ahterinsa tunkea :/ Mutta kierron pituus ainakin alkaa olemaan inhimillinen *etsii positiivista kantaa väkisin*
Emmasanna, onko Missymom:iin netti sivut?
Hönttä, mä haluun kans et testaat. Kannatan Axen ajatusta.... ;)
Ninnu, hyvää matkaa ja toivotaan et lapsukainen pysyy terveenä, edes häiden yli...
Soffu, tääl alkaa olee hiukan sama juttu, eli kaikki normaali paidat ovat lyhkäisiä mahan kohdalta, vaikka muutoin menee päälle vielä.. Onneks on se yksi H&M:n paita mikä tuli ostetuksi jokin aika sitte.
Oma (.), aamusta taas tunsin liikkeitä, oikein kunnolla kun olin sängyssä. Klo oli jotain puol 6 pintaan ku heräsin ja huomasin että Paapero liikuskelee ihan masun pinnan tuntumassa. On se ihana tunne, vitsit sentää. Ajattelin jo neuvolaan soittaa ja yrittää aikaistaa aikaa sinne kuunellakseni ♥ääniä, varmistaakseni vain. Mutta nuo liikkeet on nyt tulleet lähes päivittäin ja se tekee oloa varmemmaksi -> ihanaa!! =))))))) Joten odottelen suosiolla neuvolaan menoa 10.1 tiistaina...
Nyt aamupalalle..
Marieela ja Paapero 14+5
Ettekö te nyt ymmärrä, että mulla sattuu vatsalihaksiin ihan sikana kun pitää nauraa?!?!?! Truplien joukko-kusema vapun kunniaksi Kolmensepän patsaalla :DDDD Pääsisköhän sillä lööppeihin..?
No sitä mun piti vaan tulla urputtamaan että mulla on siis NIIN kipeet vatsalihakset yskimisestä, että AUH! Voikohan raskaana ollessa käyttää mitään yskää hillitsevää?
Ja heilagalluppiin:
Mulla on takana niin onnettomia suhteita, että ikävä ei ainakaan tule... Sellainen jonkinlainen pätemisen minulla tarve noihin exiin on, että tekee mieli laittaa aina esim. lasten syntymäilmoituksiin lehteen aina vanha sukunimikin, että varmaan huomaavat, että täällä sitä porskutetaan ja perhettä kasvatetaan onnellisena oman kullan kanssa...
AXE
Voi pentele minkä se täti teki :o( Mutta Marieelaa myötäillen, positiivinen puoli on se, että kierto toimii, eli kroppa pelaa ja seuraavasta kierrosta olisi taas ihan hyvät mahkut raskautua!
Axe - Voi kilin kello!! Miten voikin olla niin vääärin.. :(
Marieela - Missymomin nettisivut: http://www.missymom.net
Joitakin ihan kivoja vaatteita löytyy niiltä, mä tykkään :) Ja kun sieltä saa xs kokoa - sitä on kokoa on tosi vaikee löytää! Eikä niillä hinnatkaan päätä huimaa - noin niin kun äitiysvaatteiks..
Mitäs muuta.. Työnantaja lähti viemään lapsiaan hoiton (olivat täällä aamusta). Jospa hakisin kupin kahvia :)
BTW - Mies tulee illalla!!! En pysy nahoissani ;)
Monta päivää menny niin kiireellä etten oo koneelle päässy... tänään sitten alkais työt...ei kyllä yhtään huvita...
Marieelalle Onnittelut liikkeistä!! :) mahtava fiilis...
Talvikki on päässy tositoimiin... voi ei... pian on vauvan tuhinaa siinä perheessä... Toivotaan että Allulla ja äidillä menee kaikki hyvin!!
Axe: pahoittelut tädistä :(
Serpun kanssa yhdyn samaan nauruun: tosissaan otsikoissa varmasti olis patsaalla tikkuun pissaava truplajoukko!! :)
en yhtään oo ennättäny kaikkea vanhoja pinoja lukee joten paremmin en kerkee nyt kommentoimaan... yöllä mulla sitten aikaa :(
Mut himppunen omaa napaa: eilen oli vissii bileet masussa: ainakin kun illalla makoilin sängyllä niin ihan tuosta häpyluun yläpuolelta alkoi masu poukkoilee ylös alas ja samalla tuntui semmosta mongerrusta (ihan kun ilma kiertäis) mieskin tuli ihmettelee ja todettiin että pakko tuon on olla vauveli!! aika hassua ja kyyneleet silmissä sitä ihmettelin: en kyllä usko et miten vois jo tuntuu mut selkeesti tuntu!!
eilen tuli postissa kutsu ultraan: 23.1!!! ei ois enää montaa viikkoa: ja neuvolassa ois käynti viel ennen sitä, kovasti mietityttää välillä et pitäskö käydä kuunteluttaa sydänääniä mutta katotaa... jospa toi masumöyrintä jatkossa vahvistuis... tuntuu niin pitkälle ajalle toi kuukausi ootella...
mutta nyt mennää mun äidille syömään... veli tyttöystävineen tulee pian hakemaan!!
Jouluna muuten saatiin jo vauvalle: turvakaukalo, sänky ja vaatteita!!!
Miitsu 15+5
Huomenta!
Aloitetaan aamu taas näin pinon purulla. Teette niin valtavia pinoja, että pitää ottaa word avuksi niin muistaa kaiken mitä pitää sanoa :) Eilistä pinoa kurkin eilen minkä ehdin, mutta en ehtinyt kommentoida.
Talvikki siis meni? Voi, voi... Millonkahan siitä kuuluu?
Ninnu: Toivottavasti mukelo ei sairastu!
Katzu: Se juoksentelu loppuu nyt! Pitää sanoa sun ukolle, että laittaa pallokahleen sun jalkaan. Ottaos nyt relax siellä :)
Exixtä ollut galluppia vissiin. Muutaman kanssa oon ihan väleissä, en tekemisissä, mutta väleissä, tai ainakin sinnepäin. Yhden kanssa koitan olla olematta tekemissä. Se on sellanen läheisriippuvainen alkoholisoitunut vainooja tyyppi. Pelottaa jo välillä, onneksi ei asuta samalla paikkunnalla enään!
Piipaa: lol :DDD Noitarumpu :DDD Nyt otappas ne tupakat ja poltat kaikki yhteen menoon, sitten lopetat kuin seinään. Aina kun tekee röökiä mieli otat purkkaa. Nimimerkillä: Kaksi vuotta polttamatta.
Hönttä: Mikä kp sulla taas olikaan? Ja millon aattelit testata? 1.1.? Vai vasta vappuna :DDD?
Axe: EIIIIIIIII!!!! Rasittava, idiootti, paska, ääliö täti! Ootas, tuun sinne haulikon kanssa.... Räjäytän sen tädin maailman kartalta. Oikeesti: Halaus! Sulle se plussa ois pitänyt tulla jos kenelle.
Tuosta kimppapissimisestä: Näin sen sieluni silmin! Pitäskö meidän pohjosessa olevien mennä sit esim. Joulupukinmaahan pissimään tai ainakin Joulupukilta pyytämään avustusta ahdinkoon? :DDD
Serpenttiini: Mulla on samoja oireita noitten exien suhteen. Kun kihloihin menin niin teki mieli mennä paikalislehteen tekeen ilmotus ;) Säälittävää tiedetään.
Miitsulla oli ihania kuulumisia :D
Jaahas. Täällä ei täti näy, mutta sitä emme edes odota kuin vasta kymmenien päivien päästä. Oireita ei ole, mutta niitäkään emme odota. TEstien pitäsi vihdoinkin tänään tulla. Pitäsköhän munkin lukita ne kaappiin ja avain ukolle? Tänään on tasan 2 viikkoa tuosta aikuisten vahingosta... Kannattaakohan mun edes 1.1. vielä testata?
Tuli eielen käytyä uimassa, oli ihanaa pitkästä aikaa. Voisin melkein tänäänkin mennä. Muuten tämä päivä menee vuosipäivää juhliessa. Neljä vuotta räpsähtää täyteen :) Nyt halimaan ukkoa....
[color=purple]NIFKIN: Kyllä sun kannattaa testata!;) Ja kohta mä
pakotan
sen HÖNTÄN, ei tämmöinen peli vetele!!
Mikäs MIIN tilanne on?! Jonkun on nyt ainakin saatava plussa!! Tosin tuosta HÖNTÄSTÄ olen jo varma... ;)
[color=navy]Pelit vasta loppui, ei tullut rahaa:/ Yhdestä pelistä jäi taas kiinni, höh!
Mikäs [b]höntän ja Miin[/b] tilanne on?! Kamala kun sitä voikin jännittää toisten puolesta! :)
[b]oma napa:[/b] mulla olis tänään ensimmäinen mahdollinen tädin tulopäivä. Nimittäin kaksi viikkoa sit aamulla sain ekan ovis+:) Todennäköisemmin se täti kurvaa vasta pe-aamuna paikalle:/
Eipä mulla mitään asiaa ole.. Hyvää yötä, kauniita unia!
A kp32/32