KOTIHOIDON PILAAMA 3-vuotias ja hänen uupunut äitinsä

Lapset ovat TEIDÄN, ei vain sinun!

Tiedän, että se vaatii teiltä kummaltakin totuttelua ja opettelua, mutta sinä ET saa antaa tässä periksi!

Sinun pitää pitää puoliasi. Jos et vielä ole, niin kohta olet luhistumisen partaalla ja jos todella huonosti käy, niin saatat joutua lääkekierteeseen, tai peräti sairaalahoitoon. Toivottavasti tämä on jo liitoiteltua, mutta olen tosissani.

En moiti, vaan haluan, että pidät huolen myös itsestäsi!!!

Vierailija:

Vai mikä on mennyt pieleen? Ei kai tuo nyt ihan normaaliakaan ole?

ap.

tyttö täyttää pian 3v ja veljensä on nyt 1,5v. Tyttö on hyvin vaativa tapaus, vaatisi melkoisen sirkuksen viihtyäkseen ja pääosin päivät on sitten menneet siihen, että katsoo videoita tunnista toiseen..

En kuitenkaan usko, että kotihoito on pilannut hänet, tai sinunkaan lastasi, joskin tuon ikäinen alkaa olla jo turhautunut jos ei ole ' tarpeeksi' ohjelmaa. ja toisilla lapsilla tuo ohjelman vaatiminen tuntuu olevan hieman kohtuutontakin, kuten meillä.

Tyttö aloittaa ensi viikolla päiväkodissa, menee 2 päiväksi viikossa ja on koko päivän. Puolipäiväisyys ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, lasta olisi joutunut raahaamaan joka aamu tarhaan ja sitten riipaista sieltä pois kesken leikkien. Luulen, että tuo pari päivää viikossa helpottaa eloamme huomattavasti

Eli meillä kanssa aikalailla samanlainen tilanne kuin teillä. Ymmärrän sinua hyvin, olen itse ollut ajoittain todella väsynyt esikoiseemme. Hän on samanlainen kuin kuvailit omaasi. Vaatii paljon kärsivällisyyttä ja jaksamista olla hänen kanssa päivittäin. Meillä myös toinen lapsi, joka on aivan erilainen kuin isompi. Meidän esikoinen käy srk:n kerhossa kaks kertaa viikossa 3tuntia kerrallaan, ja syksyllä lähden töihin, jolloin molemmat lapset menevät päiväkotiin. Toivotan sinulle paljon voimia, ja uskoa siihen että kyllä tilanne joskus helpottaa! Mekin mietimme mieheni kanssa eroa, mutta toistaiseksi olemme pättäneet yrittää jaksaa yhdessä vielä, rakastamme toisiamme!

Muista, et ole yksin, meitä on monia!!!

mekin on pilattu lapsi kotihoidolla. Meillä on rajat ja rangaistukset käytössä. lasta rakastetaan ja se myös osoitetaan.



Esikoinen sattuu vaan olemaan niin jääräpäinen tapaus ettei tosikaan. Aivan eri luokkaa kuin ylihelppo kakkonen. Tosi paskamasita olla kotona, kun koskaan ei ole yhtään kivaa kokonaista päivää. koko ajan saa kieltää isosiskoa ettei se murjo täysin pienempää. Mutta hyvä äitihän on kotona siihen asti kun lapsi on 3 v.



Meillä ei kerho auta. Käy 2 x viikossa koko aamupäivän kerhossa. Sen jälkeen vaan kiukuttelee sitä, että hänet on hylätty kerhoon. Helpompia on ne päivät kun ei ole kerhossa.



Sympatiat sinne.

En olekaan ainoa tässä tilanteessa. Lohdullista havaita, vaikka en tämmöistä härdelliä toivoisikaan kenellekään. Tuntuu todella että parisuhde (tai mitä se nyt edes tarkoittaa, tuskin muistan) on jäänyt kaiken jalkoihin.



Täytyy kokeilla tuota kerho- tai tarhajuttua. Esikoinen tulee kyllä siinäkin pistämään kovasti vastaan, mutta yrittänyttä ei (kai) laiteta.



ap.

lastasi kotihoidolla, hän on vain ilmeisesti vilkas ja vaativa persoona. Ymmärrän kyllä tunteesi, meillä samanlainen vilkas poika, jaksaa touhuta aamusta iltaan, pitäisi olla koko ajan jotain aktiviteettia. En sano että hän ylivilkas olisi, mutta energiaa riittää hyvässä mieessä, ilkeäksi ei vielä ole alkanut. Itse olen kyllä ajoittain " aika" väsynyt :/

Onko teillä mahdollisuutta laittaa häntä hoitoon, vaikka pariksi päiväksi viikossa, alkuun ainakin. Sehän olisi varmaan lapsellekkin tosi mukava asia kun olisi paljon leikkikavereita ja saa kunnolla purkaa energiaan ja äitikin saa hetken levähdystauon.



Paljon jaksamisia perheellesi :)

vaikka kolmena päivänä viikossa. tekee varmasti hyvää. meillä on molemmat pojat tosi paljon reipastuneet päiväkodissa.



ja kyllä miehellesi kuuluu yhtälailla lastenhoito kuin sinulle, pidä siinä asiassa puolesi!



parisuhde tosiaankin kärsii (niinkuin meilläkin) pikkulapsi vaiheessa, juuri kun aikaa ei jää yhtään toiselle jne. mutta elkää luovuttako helpolla. apua on saatavilla ja yrittäkkä saada joskus hoitaja (vaikka mannerheimiltä), että saisitte kahden keskistä aikaakin, se olisi tärkeää.



Tsemppiä!Heti huomenna alat täyttämään sitä hakemusta päiväkotiin!

Jälkeen päin kiität siitä että on tehnyt jotin oikein. Meillä auttoi se että katkaisin sen jatkuvan kielto ja rangaistus rumban.

Tietysti silloin kun on tarvetta niin kiellän muuten KIITÄN ja KEHUN paljon.

Esim jos teillä on nuorempi vielä vaipoissa niin pyydät isompaa hakemaan ja viemään vaipan pois siitä sitten kiitosta ja kehuja hyvin suoriudutusta työstä. Myös " siivous" voi olla kiittämissen aihe ja ihan kaikesta pinestäkin hyvästä kiitetään. Vaikka vaan jos on ollut 5 min kiltisti ilman kitinöitä ja lyömisiä.

Myönnän etä se vaatii iteltä paljon, mutta se myös palkitsee kummatkin lopulta.

Kannatan myös osapäivä hoitoon viemistä et sais ite ekaks levätä että jaksaa jatkuvaa kiittelyä lapsen kanssa

Meillä kaksi lasta 5 vuoden ikäerolla, ja esikoinen on ollut tosi " haastava" hoidettava vauvan syntymän jälkeen. Tästä viestiketjusta olen saanut tosi hyviä nakökulmia asiaan.



Meillä esikko on päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. En jaksaisi, jos hän olisi aina kotona, sillä kaverit päiväsaikaan ovat vähissä.



Päivähoidossa hänellä sujuu hyvin, pärjää toisten lasten kanssa ja noudattaa sääntöjä. Kotona sitten on aina joku rääkyminen menossa. Tuntuu siltä, että hän haastaa riitaa tahallaan ja niin varmaan tekeekin. Kiusaa pienempäänsä ja puhuu ihan kamalia asioita (sellaisia, mitä ei kyllä ole aikuisten suusta kuullut).



Meillä varmaan yksi osatekijä on juuri tuo negatiivisten palautteiden kierre. Toisekseen mietin sitäkin, että lapsi oli jo vauvana vaativa, häntä kanneltiin, hän oli itkuinen, nukkui vähän ja huonosti. Isompana hänen kanssaan on isänsä leikkinyt paljon ja hän on ollut paljon kotihoidossa.



Päiväkoti ei todellakaan ole mikään ratkaisu meidän kohdallamme esikoisen hankaluuteen, mutta se antaa minulle ihan vähän kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa ja auttaa minua jaksamaan arjen pyöritystä.



Olen saanut oikeasti lohtua tästä ketjusta.

Hänestä tuli aivan kamala, kun hän täytti neljä. En ymmärtänyt, miksi hän oli sellainen: olimme johdonmukaisia, poika joutui jäähylle jne, kuten teilläkin. Mutta ne raivokohtaukset olivat kamalia!



Mitä isommaksi hän kasvoi, niin sitä enemmän tulin siihen tulokseen, että pitää olla kova kovalle. Hänen käytöksensä muuttui, kun otin toisenlaiset keinot käyttöön. Eli: lopetin hänen " ymmärtämisen" . Siihen mennessä olin aina keskustellut hänen kanssaan ja selitellyt tilanteita. Eli lopetin selittelyn.Ja otin " fyysiset" keinot käyttöön: Jos hän riehui, niin istuin nelinkontin hänen päällään. Pidin holdingissa kerran jopa tunnin putkeen. Nurkassa pidin häntä niskasta kiinni, ettei pääse pois. En puhunut muuta kuin että " päästän sinut pois heti, kun lopetat lyömisen" . Mitään muuta en sanonut, toistin vain samaa lausetta kuin mantraa.



Ehkä suurin muutos tuli sen kautta, että lopetin reagoimisen kiukkukohtauksiin. Missään nimessä en enää katsonut silmiin. Poika sai huutaa miten paljon vain, minä vain leikin pikkuveljen kanssa. Vasta sitten ,kun hän kävi päälle, niin otin holdingiin ja toistin mantraa " en päästä pois ennenkuin..."

Ensimmäisen päivän aikana poika sai kolme samanlaista raivokohtausta. Minä istuin pihalla ja odotin ja odotin. En katsonut, en reagoinut. Sanoin vain, että emme jatka matkaa, ennenkuin hän on rauhoittunut.



Poika on vieläkin tulisieluinen ja kun hän suuttuu, niin hän mustaksi muuttuu. Mutta en vieläkään katso silmiin silloin. Tämän ohjeen muuten sain eräältä psykologilta, että missään tapauksessa kiukkukohtauksiin ei saa reagoida. Hän myös sanoi, että kahdessa viikossa tulee tulosta, kun lopettaa reagoimisen. Ja niin tuli.

Kannattaa mennä jutteleen tilanteesta ensin neuvolaan. Antaa luultavasti lähetteen perheneuvolaan ja saattaa suositella päiväkotia.

Sitten hipsit päiväkotiin pomon juttusille ja kerrot tilanteet ja täytät hakupaperin. Jos neuvolasta/perheneuvolasta voidaan ottaa yhteyttä päiväkotiisi, saattaa paikka järjestyä nopeammin...

Mä oon lastentarhanop. Tällä hetkellä mulla on kuvailemasi kaltainen lapsi hoidossa. Aluksi ajattelin, että on rajaton, mutta mitä paremmin opin tuntemaan, epäilen yhä enemmän adhd:tä.

On tärkeää, että lapsella on rajat ja kielteinen käyttäytyminen tuomitaan ja myönteisestä palkitaan. Kaikille se vain ei riitä. Jos lapsellasi on esim. toimintakyvyn häiriö, hän ei pysty toimimaan toivotulla tavalla. Tässä mielessä esim. puolipäivähoitopaikka tarhassa auttaisi - jos siellä huomataan ajan mittaan ongelmia, on asioihin mahdollista puuttua, etsiä diagnoosia, tukea kasvatusta.

En usko, että paapomisella kukaan pilaa lastaan. Yhteiset säännöt vanhempien kesken on tärkeitä ja se että AINA toimitaan samalla lailla. Eli ei välillä lepsuilla ja anneta periksi... Jos takana on toiminnallisia häiriöitä on todella tärkeää, että lapsella säilyy hyvin säännöllinen päiväjärjestys. Nopeat muutokset sekoittavat lapsen elämän...Tuntuuko tutulta?

Tsemppiä!

ei kotihoidon pilaama. Keskity siihen, ettet liikaa huomio hänen huonoa käytöstään ja kehut kun hän tekee oikein/hyvin. Anna lapselle myös vastuuta. Anna hänen itse osoittaa, että osaa tehdä asioita ja tuntea itsensä " hyödylliseksi" . Sopikaa yhdessä leikkiajat eli esim. aamiaisen jälkeen leikit hänen kanssaan ja iltapäivällä päiväunien jälkeen. Että ne ajat ovat hänelle omistettuja. Lähde lapsen kanssa kahdestaan vain jonnekin, vaikka kivaan leikkipuistoon tms kerran viikossa. On miehellesikin varmaan kivaa vaihtelua kun saa olla kahden vauvan kanssa. Älkääkä olko eroamassa " vain" sen takia, että lasten kanssa on rankkaa ja yhteistä aikaa ei jää. On surullista että niin monet pienten lasten vanhemmat eroavat niiden syiden takia. Aika aikansa kutakin! Malttakaa nyt vaan mielenne ja muistelkaa asioita joiden takia olette toisiinne rakastuneet! Pienillä teoilla on suuri vaikutus, sanokaa joka päivä, että rakastette toisianne. Osoittaa se halauksin, suukoin. Ne eivät vie aikaa.



Toivon teille jaksamista ja ratkaisujen löytymistä ongelmiinne.

Älä turhaan arastele paikan hakemista. Vaikka sinulla onkin vahva näkemys, että kotihoito on lapsen paras paikka, niin itsekin olet huomannut, että poikkeuksia on. Sinä todella tunnut tarvitsevan lepoa lapsestasi, ja sen hoitopaikka pystyy tarjoamaan. Sitten kun alat saamaan voimiasi takaisin, niin hoitopäivien määrää voidaan mahdollisesti vähentää. Eli jos nyt laitat lapsen hoitoon, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että hän on siellä kouluikään asti.



Mutta kuten edellä on jo monesti sanottu, ei pelkkä hoitoon vieminen välttämättä ratkaise kaikkea. Se kyllä antaa sinulle aikaa kasata voimiasi takaisin. MUTTA ÄLÄ UNOHDA VINKKEJÄ PERHENEUVOLASTA. Päiväkoti ei poista niitä ongelmia, mitä teillä kotona on vanhempien ja lasten välisissä suhteissa. Lasten kasvatusvastuu on kuitenkin aina vanhemmilla, eikä sitä voida siirtää päiväkodille.



Eli päiväkodin lisäksi minäkin suosittelen vielä ottamaan yhteyttä perheneuvolaan. En voi kylläkään puhua asiasta omana kokemuksena, mutta mieleeni tulee veljeni perhe. Heidän esikoiseensa sopii myös kuvailusi lapsestanne. Kun äiti lähti töihin, lapset menivät päiväkotiin. Kuvittelin, että perheen arki rauhoittuisi päiväkodin myötä, mutta nyt muutaman kuukauden jälkeen en ole kovin vakuuttunut. Näin jouluna perhe oli kotona ja kasvatusvastuu taas pidemmän aikaa kokonaan vanhemmilla. Meno oli entisenlaista: Pienimmistäkin asioista syntyi hirvittävä huuto ja parku, mikään ei kelvannut ja kaikesta piti kiukutella. Perheessä vierailu oli todella rasittavaa, kun lasten leikit keskeytyivät jatkuvasti esikoisen parkuun ja kiukkuun.



Eli päivähoito ei tunnu vaikuttaneen millään tavalla siihen, kuinka lapset perheessä toimivat. Varmaan he päiväkodissa pärjäävät hyvin, mutta vanhempien kanssa pärjääminen on edelleenkin jatkuvaa taistelua.

Et osaa sanoa lapsesi huomionpyynnöille ei, et osaa vaatia mieheltäsi osallistumista lasten- ja kodinhoitoon. Haluat hoitaa ja joudut hoitamaan kaiken yksin, ja haluat tehdä sen hyvin. Hieno tavoite sinänsä, mutta ei sitä ihminen yksin kaikkea jaksa. Perhe on teidän yhteinen vastuunne. Kannattaa rohkeasti keskustella asiasta ensin miehesi kanssa.



Sitten omia kokemuksia. Meillä on myös huomiota kovasti kaipaava (ja sitä saanut) 3-vuotias, ilman sisaruksia. Omasta lapsestani huomaan, että hän on jo siinä iässä, että hän kaipaa hurjasti jo virikkeitä ja seuraa. Ja jos on lapsen kanssa kotona, niin kukapa muu sitä kaikkea tarjoaisi kuin äiti. Meillä meinasi tulla kriisi syksyllä, kun säännöllisestä viikkorytmistä tippui menoja pois, ja kotonaoloaikaa tulikin yhtäkkiä enemmän kuin ennen. Lapsi olisi kaivannut kovasti korvaavaa viihdykettä äidiltä, ja mitään hän ei olisi tahtonut tehdä oma-aloitteisesti. Aktiviteetit, vaikkakin mukavia, olivat tavallaan passivoineet lapsen siihen, että aina jonkun muun olisi pitänyt jotain olla järjestämässä. Siinä piti olla vaan tosi tiukkana ja sanoa, että nyt sinun pitää leikkiä yksin, jotta äiti saa tehtyä sen ja sen. Aluksi tuli hirveää huutoa, mutta lopulta on asia mennyt perille. Lisäksi minun on itse täytynyt aktivoitua paljon enemmän niin, että lapsi saa ikäistänsä seuraa, jota hän ennen tapasi aktiviteettien parissa.



Sen myös huomasin, että meillä lapsen lelut olivat sellaisia, jotka eivät enää hänen ikäistään niin kiinnostaneet. Kun sitten hankimme uusia, ikäsuosituksiltaan sopivia leluja, niin niiden parissa vierähtää aikaa ihan eri tavalla kuin ennen.

Kunhan muistat, että päiväkodin tarkoitus ei ole tarjota lapselle virikettä kahdeksaksi tunniksi. Virikkeitä kyllä tarjotaan, mutta ei sitä sielläkään jatkuvasti tehdä. Kukaan ei hoidossa ehdi viihdyttämään lastasi koko aikaa. Tylsiä hetkiä tulee sielläkin eteen.



Toinen mitä sieltä ei saa, on jakamaton huomio. Isossa ryhmässä huomio täytyy jakaa vielä pienempiin osiin. Ei sillä, että lapsesi kaipaisikaan hoitajien jakamatonta huomiota. Sinun huomiotasi hän kaipaa, ja sinun se täytyy antaa hoitoon menosta huolimatta.



Lapselle hoito ei siis välttämättä ole mikään simsalabim-ratkaisu. Jos hänellä on ongelmia ne täytyy ratkaista muuten. Mutta, jotta jaksaisit ne ratkaista tai edes hakea niihin ratkaisua, on hoitoon meno erittäin hyvä ajatus. Kaipaat selvästikin aikaa miettiä mitä tehdä ja miten.