Sukulaisperhe matkii meitä
Sukulaisperheemme matkii meitä monessa asiassa koko ajan. Matkinta ei ärsytä, mutta huvittaa, enkä aina tiedä, mitä sanoisin. Tähän asti olen ollut kun en tajuaisi monen idean olevan meiltä peräisin.
Esim. Muutimme kaksi kerroksiseen taloon. He ihastelivat aikansa ja vaihtoivat yksitasoisensa saman tyyppiseen kuin me.
Muutimme 70-luvun punatiiliiseen omakotitaloon. Nyt he juoksevat kieli pitkällä katsomasa samanlaisia taloja.
Kiertelimme toissa kesänä asuntoautolla Euroopassa. He kiersivät viime kesänä saman reitin! (siis täsmälleen saman!). Lomailimme viime kesänä Portugalissa, he suunnittelevat sinne matkaa, mutta rahat eivät tahdo riittää samantyyliseen lomaan.
Viime jouluna koristelimme joulukuusemme vain kahdella värillä. He koristelevat tänä vuonna täsmälleen samalla kahdella värillä kuin me viime vuonna.
Puratimme takan ja rakennutimme sen uudelleen, erilaisen systeemin. Heillä on kaunis, uudehko takka (asuvan melko uudessa talossa), mutta suunittelevat nyt purkauttavansa sen ja rakentavansa uuden.
Meidän poika soitti ensi pianoa, nykyisin kosketinsoittimia. Samoin heidän (ei-niin kovin musikaalinen) poikansa. Meidän tytär lopetti erään urheiluharrastuksensa, kun se alkoi tuntua enemmän työltä kuin huvilta harjoituskertojen lisääntyessä. Nyt heidän tyttärensä lopettaa oman harrastuksensa samasta syystä. Tosin eri laji.
Meidän lapset (2 kpl) vaihtoivat juuri ennen joulua keskenään huoneita. Nyt heidän lapset vaihtavat huoneita...Kun me hankimme koiran, hekin hankkivat koiran, vaikka ovat allergisia...
Onko muilla näin uskomattomia sukulaisia/tuttavia?
Kommentit (23)
jospa ovat vaan huomanneet jonkun asian hyväksi/mukavaksi/kivan näköiseksi...Tuota makuakin pystyy testailemaan. Lueskele tutun kanssa joskus yhdessä jotakin esim. sisustuslehteä, ja sano jostakin mielestäsi karseasta jutusta positiivista, ja katso kamun reaktiota, jos on silleen että : " NO JAA..." niin ehkäpä tiellä on oikeastikin sama maku. Monesti kaveripiirin maku sattuu olemaan samanlainen, ja tässä surkeassa pikkumaassa on niin pienet valikoimat tuotteita, että harvoin niitä kivoja sattuu olemaan 100 erilaista tarjolla. Mäkin ostaisin kaverini kanssa samanlaisen sohvan ja sohvapöydän ja parven ja paratiisi-astiat, jos vaan olisi varaa samanlaisiin ;)
Matkakohteet, lasten vaatteet ja juhlien tarjottavat on aina samoja kuin meillä on edellisellä kerralla ollut...
Kaveri hankkin lapsen, kun oli niin kateellinen mun ollessa ensimmäinen kaveripiirissä, joka sai lapsen, myönsi tän mulle kerran kännipäissään.. että mua nauratti. Se teki samanlaisen vauvakirjan kuin mä, samanlaiset joululahjat sukulaisillen kuin mä... Noi molemmat otti todella päähän, kun olin kauan ideoita kehitellyt päässäni... Se teki lapselleen viime jouluna samanlaisen joulukalenterin kuin mä ja tänä jouluna ilmoitti ettei oo ehtinyt, kun nuorempi vie niin paljon aikaa.. mä melkein karjasin, ettei se oo mikään pakko tehdä kaikke samanlailla kuin mä, että etsi omat ideasi..
Tätä on jatkunut jo noin 10 vuotta, tutustuttiin yläasteella ja niitäkin aikoja ystäväni muisteli kerran niin, että sekoitti täydellisesti meidät keskenään.. Tekin mun muistoista omiansa!
Ihmetyttää todella.. Ei mun elämäni oo mielestäni koskaan ollut niin erikoista, että sitä viitsis kukaan matkia. Mä oon jo muutaman kerran testannu sitä, että heitän jonkun aivan kammotaavan idean ja katson toimiiko ystäväni.. ja näin on.. Lopetin kusetuksen kun pahimmat teiniangstit meni multakin ohi :) Se on vaan aika noloo nähdä ystävien toimivan kuin aivottomat kanat..