*SYYSkuiset-04, TIISTAI*
Kommentit (29)
Mies pitää tänään lomaa, kipii. Itse ajattelin karata kaupungille, josko löytys ITSELLE jotain. Jotta kaikilla olis hyvä mieli, annan miehen nukkua, vaikka periaatteessa olis mun vuoro.
Paljon on taas sairastelijoita. Tuttiksen tarina on just semmoinen kauhuskenaario, jonka halusin välttää ja otimme lapsille vakuutukset. Mutta tuota en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, ettei kaikkialla ei vaan pääse rahallakaan lääkäriin. Täällä Ruuhka-Suomessa kun pääsee aina nopeasti lääkäriin. Toivottavasti saatte tänään jotain apua pojalle.
Meillä tytöllä on ollut jo viikon nuhaa ja korvat on edelleen terveet. Jouluna anoppilassa tytön olo oli selvästi huonompi, siellä kun on kuus ja huonosti siivottu ;) Tulipa sekin nähtyä, että pöly ja sähkölämmitys ei tee tytölle hyvää.
Eilen oli kavereita rääppimässä. Erityisen mukavaa oli, että ulkomailla asuva ystäväkin pääsi mukaan :). Meillä joulu sujui todella hyvin, mutta kovin lyhyet oli pyhät tänä vuonna. Tuleekin mieleen, jos ensi vuonna vietettäis eritavalla...
Ynis: ymmärrän hyvin sun ärtymyksesi miehen saamattomuuden suhteen. Meillä otetaan usein yhteen siitä, että mies tekee kaiken niin paljon hitaammassa temmossa kuin minä.
TAidan mennä suihkuun, eiku eka otan toisen kupin kahvia :)
Pilette
Veeti on nukkunut yön hyvin ja nukkuu edelleenkin.
Sain juuri soitettua terveyskeskuksesta ajan Veetille. Jouduin taas puhelimessa jonottamaan puolituntia. Eivät oikein olleet halukkaita antamaan aikoja jaloppupeleissä sain ajan jollekkin ulkomaalaiselle lääkärille joka ei ole vielä edes valmistunut lääkärisksi. Menee hermot noiden terveyskeskus lääkäreiden kanssa.
Viimeksi oli kanssa ulkomaalainen lääkäri joka puheesta ei saanut selvää ja Veeti ei antanut koko lääkärin koskea itseensä. Sen lääkärin puheesta sai selvää että 1500 litraa pitää vettä juottaa. Huh huh. Samainen lääkäri on esim siskolleni määrännyt ihan vääriä lääkkeitä yms. Lastenklinikalla yritti lääkäri lukea diagnoosia jonka terveyskeskuslääkäri oli Veetille kirjoittanut, mutta hänkään ei saanut siitä yhtään mitään selvää.
Taidan kohta alkaa yksityisellä lääkärillä käymään.
Tulipas valitettua.
Näyttääpä moni lapsonen olevan kipeänä. Nyt kaikki taudit pois!
Meen hetkeks lepäämän. Hieman on huono olo.
Öttis ja Veeti
Kyllä se on arki, kun mieskin on häipynyt töihin jo puoli kuudelta... kamalia tuollaiset aamuherätykset. Itse nukuttiin kahdeksaan asti, ihanaa. Nytkin T:lla taas virtaa vaikka muille jakaa, antais vähän mullekin.
Meillä käytössä Pampersin Active fit 7-11 kg (juu, tiedän, kirppu tuo meidän isäntä...) ja housuvaippana Libero, hyvin pieni koko (heh). T kun painaa vielä vajaa kymmenen kiloa. Jätkä syö kuin hevonen, mutta kuluttaa sitten kaikki, kun ei ole hetkeäkään paikallaan. Ei tartu ruoka kylkiin, ei!
Voi Tuttis tuota teiän lääkärireissua:(
Enkeliä mietin eilen illalla, että mitenkähän teillä on joulu mennyt. Juhlapyhät on vaikeita, tiedän kokemuksesta.
Pää lyö taas vaihteeksi tyhjää... palailen (meinasin kirjoittaa että bailailen)!
mimmu, the mahakas 39+2 ja touhu-T - levittämässä taas vaihteeksi tavaroita, grrrrrr...
juhlathan jatkuu taas pian. Meillä on tarkoitus lähteä Itä-Suomeen mökille sitä juhlistamaan. Viimeksi ollaan käyty kesäkuussa, normaalisi oltais oltu monta kertaa välissä. Mukaan haluan jonkun jättipärskäyksen. Eniten miellyttäisi Iso-Esa -niminen raketti, on meinaan niin hölmö nimi sillä. Esite oli täynnä toinen toistaan hassumpia raketin nimiä, mutta Iso-Esa on kyllä suosikkini,
Huomista aamua kulutan ultraäänessä. Luottavaisin mielin suhtaudun siihen, vaikka illalla yritinkin kuvitella, mitä sitten, jos kaikki ei olekaan kunnossa. Päätin, että en taida sitä murhetta ennakkoon murehtia.
Mennään hiihtämään ja jatkamaan lumitöitä lasten kanssa. Mitähän keksisi Kukkaselle, kun neiti ei oikein keksi tekemistä pihalla?
Ynkkis tietää mun knoppikysymyksen: eikös Stokkan ale ala vasta myöhemmin? Saatiin lahjakortti sinne ja menen etsimään meille lämpimiä vaatteita kun ale alkaa.
Lumista ja kaunista päivää kaikille,
Kukkuu
Nii-in, mies on koko viikon lomalla, ainakin palkkatöistä. Täällä kotonahan miehellä on kyllä toinen työmaa eli remontti jatkuu tänään olohuoneen tapetoinnilla. Mullakin olisi homma - pitäisi käydä Anttilan alesta ostamassa olkkariin uusi matto ja verhot! Mietin vielä väriä - seinäthän on harmaat, lattia vaalean pyökin värinen ja sohvat tummanvihreät. Olen kahden vaiheilla - joko turvallisesti vihreä-vaalea paperinarumatto ja vihertävät tai vaaleat verhot tai sitten repäisevästi punainen-vaalea ja punaiset verhot. Onko näkökohtia kellään? Lila, sinähän olet syysmammojen sisustusekspertti, mitä mieltä olet?
Sähkömies laittaa nyt valoa meidän kylppäriin, tänään tulee myös vessaan valot ja keittiöön ja tuulikaappiin uudet lämpöpatterit, tai saa nyt nähdä miten pitkälle tuo ehtii. Kivaa kun homma etenee!
Tuttis, voi ei teidän lääkärireissua! Muillekin sairastaville pikaista paranemista!
Huomenna ajattelin kerätä lapset ja lähteä käymään SeaLifessa, jokatalvinen perinteemme ;-). Onko kukaan muu menossa, olisi kiva saada (aikuistakin!) seuraa. SeaLife on kyllä kallis...
Nyt Lillillä menee hermot, siirryn tekemään jotain hyödyllistä.
T. Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Juu, Stokkan ale alkaa yleensä myähemmin. En tosin tiedä milloin, mutta tällä viikolla ei ole kiirettä. Itse olen menossa huomenna kampaajalle värjäämään hiuksia ja anoppi on tulossa samalla mun kanssa alennusmyynteihin. Mutta Stokkan taidan kiertää vielä:)
Ankkis, minä en ole sisustajaekspertti, mutta saattaisin päätyä niihin vihreän ja vaalean sävyihin. Olen huomannut, että meillä homma karkaa käsistä, jos koittaa sekottaa useita värejä ja kämppä näyttää tosi sotkulta. Tota tavaraa kun on sotkemassa kasapäin järjestystä muutenkin:)
Esikoisella hieman lämpöä, mutta nenä ei nyt vuoda kauheasti. Yskii silti ja on kuumeisen näköinen. Huijasin itseäni eilen ajattelemalla, että viikko oltiin koko perhe terveinä välillä. Tänään muistin, että olihan pikkurinsessalla se ripuli viime viikolla. Perheneuvolassakin sanottiin, että ois aika saada perhe jo terveeksi välillä. Mutta millä ihmeellä???
Tehtiin muuten myös uuden vuoden lupsautus pnla:ssa. Minä pelkään kauheaa ummetusta ja panttausta, mutta suostuin siihen, että uusi vuosi on se uusi käänne, että isorinsessalta yritetään saada vaipat kakatessa pois. Tulee olemaan vaikea homma, kun tyttö kammoaa koko ajatusta:(
Tekis mieli jo lähimoolin alennuksia katsastamaan, mutta eipä sitä viitsi kipeitä lapsia raahata mukaansa. Ärsyttää muuten, kun meidän äiti toivoi jotain vaatteita joululahjaksi ja nyt on palauttamassa kaikki kauppaan! Mikään ei koskaan ole sopivaa, joten miksi edes pyytää mitään. Ei äidille voi ostaa mitään vaatteita, kun on niin hankala maku ja hankalan kokoinen.
Meidän keittiö notkuu suklaista ja silti piti ostaa pari rasiaa lisää, kun oli puoleen hintaan:)
Meillä mies on töissä, hyvää arkea siis!
T: Ynis
Eilen alkoi menkat ja ärsyttää koko homma taas. Mutta jos äitiini olen tullut, niin 10 vuoden kuluttua voin alkaa odotella jo vaihdevuosia! Sittenhän se on mukavaa, kun täällä on yksi hormoonihirviö äiti ja kaksi hormoonihirviötä murrosikäistä tyttöä! Apua, saako jo nyt huolestua:)
T: Ynis
Eli stokkalla hesarin mukaan on off off alennuksia joillain osastoilla. Vaatteista mainittiin jotain naisten ja miesten merkkejä. Piti kertoa, etten ihan huijaa:)
T: Ynis
soitin päivystykseen ja sanoivat ettei tänään mahdu! Jonossa 30 potilasta ainakin ja pääsee vain jos on kuoleman sairas :`( Tai jos laspi huutaa suoraa kurkkua! Ai niin on täällä yksi yksityinen lääkärinainen mutta tottakai hänkin on lomalla. sain kotoa kiinni ja järjesti huomiselle ajan, mutta eipä paljoa lohduta. Lähteäkö ajamaan 100 km yhteensuuntaan kahden sairaan lapsen kaa että pääsee yksityiselle tänään, jos pääsee? Siis oisivat sanoneet tai laittaneet pienen jonoon jo eilen, itehän ne sössivät. Nyt lapsi saa siis kärsiä kun kahdella aikuisella hoitavalla ihmisellä ei oo sisua katsoa korvia???????????? jumalauta että ottaa päähän ja itkettää. Ja se mieskin on poissa ja jumissa hänkin kun ei saa junayhteyttä Hesaan väliltä, just viimiset paikat oli menneet nenän alta. Plaah.Ja etukäteen ei oo voinut ottaa paikkoja kun ei oo varmuutta onko auto kunnossa hesan päässä. Että vastustaa. Just soitin ja itkin äidilleni tätä peräkylää, haha, muka kaupunki...Se aikoi soittaa päivystykseen ja saada lapseni sinne.
Just sain molemmat unille, vaikka ei oo kuin kaksi tuntii kun herättiinkin. Pikkuinen nyt vuorostaan itki kokoajan ja tahtoo syliin. Isompi makaa vaan sohvalla eikä jaksa tehdä mitään. Aamupalaksi vajaa hedelmäsose :( Mehua onneksi huolii. Yö meni tosi hyvin, saimme kaikki nukuttua, kaipa olivat niin väsyjä. Nyttynenitse asiassa nukkui koko yön, paisti vajaa 8 aikaan sanoi hennolla äänellä: mammaa, annoin mehua pullosta ja nukahti ja heräsimme 10 jälkeen. isompi nukkui myöskin tosi hyvin, kuudne jälkeen oli levottomampi ja käytiin pissalla ja juomassa. Postiakin oli kuulemma haettava. Kuumeessa yhä molemmat ovat.
Voi tätä äitiyden tuskaa, muuta en voi sanoa. Taidan sisuuntua ja jos ei äitini saa poikaani jonoon, meen vaan sinne. Mitä tässä voi tehdä? odottaa että tauti pahenee ja korva puhkee tai jotain?
Tuttis
Jaksuja puhelimessa hoidon vaatimiseen!
Vaipoista; Päivin, öin, Liberon housuvaipat 10-14kg käytössä.
Zsazsa, minähän se tuon oikeinkirjoituksen kanssa tuskailin. :-D Nyt otin paperille viereen.. Lime olisi jäänyt allekirjoittaneeltakin kauppaan Mimmu. K taisi pitää pirteistä väreistä. Onkos tuolin omistaja jo kovasti peppuaan tuoliin tällännyt? Meillä Sini on huvittavan näköinen kun itseään tuoliin tällää. Peppu pitkällä alkaa peruuttaa jo metriä ennen tuolia..
Ankkis, heh, minäkö sisustuseksperttti?? :-D Värivalintaa en osaa tehdä puolestasi. :-/ Nyt täytyy miettiä että kummassa sinä ja miehesi viihdytte? Päätyäkö turvalliseen vai vähän räväkämpään? Mutta vinkin voin silti heitttää;
-maalaa pieni puupala (esim. jalkalista) seinävärillä (jäi varmaankin hieman maalia tähteeksi)
-Leikkaa laminaatista pieni pala (sitäkin varmaankin jäi vähäsen yli)
- Jollet huomannut huonekaluliikkeestä pyytää pientä kangastilkkua sohvan väristä, niin pienen värimallin voi useimmiten leikata sohvan pohjasta.
Yllämainittuja on hyvä säilyttää käsilaukussa. Itselleni on ainakin helpompaa valita tekstiilejä kun on värimallit käsilaukussa mukana. Jep, minun tavaramerkkini on sellainen Maija Poppasen suhteellisen tilava käsilaukku, mitä sinne ei mahdu niin sitä ei tarvita.. ;-) . Matot Anttilasta saa kyllä kotiin sovitettavaksi (ainakin täällä, pääkaupunkiseutu voi olla eri juttu, mutta aina voi kysyä). Jos päädyt siihen vihreään, niin sitten punaista sohvatyynyä yms. pientä voi aina hommata edullisesti piristykseksi.
Oma 8( . )8, ei juurikaan ole raportoitavaa, kaikki menee niin tasaisesti ja rauhallisesti. Miehenkin koulutus uuteen työpaikkaan alkaa jo muutaman viikon kuluttua, Kääk, menetän taloudenhoitajani! Silloin iskee karu arki vastaan. No siisteyskäsityksestä huushollin suhteen joudutaan ainakin joustaa. Mutta vielä on mukavaa kun on mies kotona puuhastelemassa, vielä vähän aikaa! :-)
Lila75
äiti sai pojan jonoon, oli tuttu täti hoitsuna. Toki iltaan menee, mutta jotain silti.Soitan 16 aikaan sinne. Kipee on poika, mutta sanoo että ei mennä äiti, ollaan kotona. Koitin jo lahjontaakin, että saa uuden Teletappivideon, mutta tuumasi, ettei tarvii, on kuulemma jo tarpeeksi :)) Voi pientä. Ihana tapa muuten tolla näyttää että tykää äitistä. Ottaa ikein lujaa kädestä kii joko kädellä tais itten laitaa suun kättä vasten ja oikein tärisee, joskus hampaallakin ottaa ihosta silleen nätisti ja täristeleen. Aika hassu ja hellyyttävä tapa.
pelottaa mullakin mennä sinne näytille. Miten siitä selviää...
Kyllä tökkii! Mies kolme päivää kotona ja minä jo totuin siihen niin, että en muista miten päivät Motin kanssa kulutetaan. Ja pakkasta parhaillaan 26 astetta, joten ulos ei ole asiaa.
Mitä muuten pidätte taaperolla pakkasrajana ulkoleikeissä?
Tuttis: Juuri ajattelin kirjoittaa että soita uudestaan ja vaadi se aika, ihmeellistä että meinataan pieni lapsi jättää ottamatta. Mutta hyvä kun saitte ajan. Lääkärissä pyydä lääkäriä neuvomaan oikea pitelyote ja sitten hoitaja kaveriksi pitämään kiinni. En edes Mottia pidä yksin kiinni, rimpuilevalla lapsella vaan on yllättävästi voimaa. Toivottavasti teillä helpottaa pian!
Paranemista myös muihin sairastupiin. Simamin eiliset mietteet olivat kuin omiani, miksi en osaa suhtautua sairastamiseen osana elämää, vaan mielestäni se on inhottava elämän lisä, joka saisi pysyä poissa. Meidän sairaskertomukset jatkuu, aattona pedin pohjalle kaaduin minä, aivan yllättäen alkoi raju flunssa. Nyt on kuitenkin jo hyvä olo ja tauti aika hyvin voitettu, johtuisikohan siitä että olen vaan nukkunut ja levännyt, mies on hoitanut kaiken.
JOulu sujui sairastamisesta huolimatta oikein rauhallisesti ja ihanasti. Oli vaan turhan lyhyt, varsinkin kun miehellä on tiedossa vuoden kiireisin viikko ja on töissä lauantainakin osan päivästä:/ Paluu arkeen tökkii kyllä ja kovaa, päivä on hirmu pitkä. Meillä ei miehen kanssa tullut mitään kinaa, mutta kyllä joulupäivä on aattoa jotenkin mukavampi päivä, siinä vasta kerkeää kunnolla tunnelmaan. Motti tosin rikkoi hiukan joulurauhaa kiukuttelemalla aivan mahdottomasti, kai reagoi erilaisille päiville ja rytmi meni aivan överiksi, meni toissa iltana nukkumaan puoli yksi.....!Nyt sitten ollaan rytmitetty uudestaan ja hyvälle jo näyttää.
Lahjoja tuli aivan liikaa ja ensi jouluna kyllä rajoitetaan tiukalla kädellä. Legoja, traktoriin peräkärry, soittopeli, kirjoja, vaatteita ja nukke. Motti ei oikein tiedä miten nukkeen suhtautua, eka iltana raivosi vaan sille ja vei tutin suusta, nyt jo käy juttelemassa, syöttää ja laittaa tutin suuhun, mutta syliiin ei nukkea halua:) Soittopelissä oli mikrofooni ja heti MOtti tiesi mitä sillä tehdään, otti käteen ja lauloi siihen Ooo beibe:D
Aavis ja Motti
On erillainen mitä olin ajatellu!!Minun piti tänään mennä illalla aleen ja tavata parina päivänä kavereita ennenku poika tulee kotiin ja ihan vaan nauttia kotona olosta!!!
Tänään mentii lääkäriin,saatii aika ihmeen hyvin!!Mies taas kipeempi,antibiootit ei auttanu ja typy edelleen 38kuume ja räkää riittää..Nyt siis täällä pyörii kaks sairasta ja minä niitä hoidan..nautin kotona olosta-hah!!poikaki tulee jo huomenna,ei jotenki nyt viihdy siellä..sai jääkiekko pelin ja hirmu hinku pelata isin kanssa!
MEidän lääkäri on melkosen jännä tapaus,jotenki hössö!Nyt ei oikein tienny kumpaa tutkis miestä vai typyä ja teki vähä kaikkee vuorotellen.Typyllä keuhkot ja korvat ok!lääkäri keksi et varmaa vauvarokko...kai siinä voi flunssakin olla samalla?!En oikein tuohon usko,mun mielestä typyllä räkänen kuumetauti!!Ei syö kunnolla,juo kyllä,yöllä heräilee ja räkä valuu ni minä en voi muuta ku käyttää lääkäris et korvat ja kauhkot katotaa,kun en niitä itse osaa...en sieltä kummempia selityksiä tarvii!lääkäri kyllä sano että on niin räkänen et voi korviin mennä....saa nähä!!
Ensviikolla varmaan mies töissä ja lapset terveinä ja minä kamalassa taudissa...ei kai tää voi mua jättää välistä ku pelkkää limaa ympärillä!!
Tuttis:Hyvä että pääsette lääkäriin,on kyllä tosi hankalaa siellä!Toivottavasti korvat saadaa katsottua ja pääsette paranemaan!!
Täytyy kauppaa lähtee et saadaa ruokaa...taidan samalla edes Lindexin ja Seppälän pyörähtää-ainoot vaatekaupat mitä tuossa on!!
Voi Enkeli ku mä nii uskoin et täl viikol shoppailtas ja jatkettas suklaan syöntiä ku typykät nukkuis..Bläääh!!!Ärsyttää!!!!!!
jatu
Ihan kyynel herahti silmään, kun luin Pilen pojan kommentin..että jäädään äiti kotiin...sniif... Tuttikslle jaksuja kanssa. Epätoivoista tämä syrjäkyliltä lääkäriin pääseminen :( . Meillä esikoinen on taas oma itsensä. Aamulla kehoitti keittämään kaksi kattilallista riisipuuroa, kun ei eilen ollut syönyt.
Nyt Antsa heräsi (nukkui vain 30 min). On kuumeessa pienoinenkin...
SM
mies lomailee tän viikon joten ei kai arjesta voi puhua.
Kovasti paljon paranemista sairastupiin, hirmunen määrä pikkuisia kipeenä.
Lähden huomenna aleja kiertämään kaverin kanssa, yritän itelleni löytää ulkoilupuvun ettei tarttis jäätyy. Rintsikat pitäis myös ostaa....se on kyllä tuskaisaa, puhista kopissa hikisenä ja ihailla itseään peilistä.
Juu arjesta puheenollen, mies lähtee kahden viikon päästä Raumalle töihin, meillä on sitten viikonloppu-isi ja arjen pyöritän minä. Pesti kestää toukokuulle asti. Voipi mennä taas jonkun aikaa ennenku " tottuu" arkiyh-elämään.
Jouluruokaa syödään vielä tänään, niin paljon niitä on jäljellä etten voi heittää roskiin. Koskahan oppisi tekemään vähän vähemmän kun joka vuosi on sama juttu.
Lintsulle maistuu jouluruoat hyvin, rosolli taitaa olla herkkua.
Tänään hurjapää Lintsu laski Stigalla isoveljen kanssa, tykkäsi kovasti istua kyydissä.
Hilu
Nopsaan taas..
Lila" seiska viis" : Sinäkö se olitkin se " nikintuskailija" ? ;)
Joo, kyllä tuoli on kovassa käytössä ollut, Kassu heti kampee siihen, välillä pungerretaan siihen nojan kautta....Mut kyllä otti tuolin heti omakseen...mieluisin lahja oli:) Otettiin s iitä viel jalat pois ,kun ne lähti helposti pyörittämällä, vähän nyt matalampi tuoli pikkuistujalle.
Muita lahjoja pojulle oli: lehmätyyny, " Hyvääyötä" nalle-tyyny, vaatteita, Muumiaterimet, Nalle Puh palapeli, 2 pyyhettä, villasukat, jarrusukat....siinäpä ne taisi olla. Leluja siis ei muuta tullu kuin tuo palapeli...ja hyvä niin. Kassulle kun välillä leluja kiinostavampia on isin ja äitin puhelin, isin avainnippu, kattilat ja kauhat, vispilät...;)
Nyt vääntäydyn tuonne keittiön puolelle jauhelihakastikkeen ja spagetin tekoon. Sisko tulee lapsiensa kanssa kylään (Ruotsista), Tulivat viime viikolla, olivat toisen siskon luona Joulun, tuolla LPR:ssa, ovat meillä ens yön ja huomenna lähtevät takas " rapakon tuolle puolen" . KIva nähdä, kun viimex nähtiin vuosi sitten....ja meillä kun huumori lentää...
Kaikkiin Sairastupiin paranemissäteitä lähettää zsazsa.
En meinaa päästä alkuun...
Ensiksi sairaille tervehtymistä; myös omaan tupaan. Väkkärä on kaamean räkäinen ja yskii. Nuha ei oikeastaan ole ollut kokonaan poissa kuukauteen. Pojalla on pikkuisen lämpöäkin, mutta ihan vaan vähän. Saisikohan Valituilta Paloilta tai muusta tv-shopista tilata jonkun wannabe-lääkäri -setin, jossa tulisi korvalamppu ja käyttöohjeet mukana? Yhtään ei huvittaisi taas juosta (oikealle) lääkärille...
Meidän perheen paras joululahja taisi tulla apteekista: Pyörskyn astmalääkkeet. On nimittäin yöt rauhoittuneet *kopkop*.
Sain joululahjaksi Leena Lehtolaisen Rivo Satakieli kirjan. Luin sen, oli hyvä.
Joulupinoon piti kommentoida vaikkas mitä, mutta kummasti kaikki ajatukset ovat kadonneet.
Palaan kun on jotain järkevää sanottavaa (hmm... sitten meneekin ehkä vuosia). Saatan ilmestyä jo aiemmin.
on nyt syysvauvoissa roppakaupalla :-( Pikaparanemista kaikille lähtee täältä nyt!
Tuttis: hurjalta kuulostaa tuo taistelu lääkärille pääsemisestä. Toivon, että saatte apua.
Me ollaan kutakuinkin terveiden kirjoissa ja niinkuin aikaisemmin kommentoin " against all odds" joulunvietto sujui mukavasti.
Typykin on tavannut äidinisäänsä jo kaksi kertaa eli on tuplannut tähän astiset tapaamiset. Aluksi kyllä pelkäsi ja vierasti mikä oli outoa, sillä Typy vierastaa todella harvoin. No, isäni asuu reilun parin tuhannen kilometrin päässä, joten ei hän mullekaan kovin läheinen koskaan ole ollut.
Pian on tulossa vielä lisää vieraita, joten jälleen kerran katoan siistimään kämppää, esim. imuri rohjottaa keskellä keittiön lattiaa.
Miehen pitäisi tulla puolen tunnin sisällä töistä. Saas nähdä ehtiikö ennen vieraita...
Keilin & Typy
Voi kun on paljon sairastavia, kunpa olisitte kaikki saaneet nukuttua. Erityisesti Tuttikselle voimia, Jatulle ja kaikille muille myös pienten äideille! Toivottavasti Tuttis lääkärissä menee tänään paremmin..
Me tultiin sunnuntaina kotiin. Joulu meni hieman suruisissa tunnelmissa, kun pappa puuttui joukosta, mutta äitini oli iloinen että oltiin siellä ja nautti Neasta. Jäi kova ikävä ja tuntui haikealta lähteä, mutta kotieloon on jo totuttu. Eilinen kului siivoilun merkeissä ja mies on tuossa töihin lähdössä.
Mun huonosti nukkuminen jatkuu edelleen. Moni asia painaa mieltä ja tulee valvottua. Herään aina Nean ääntelyyn ja sama valvominen alkaa joka kerta alusta, kunnes hetkeksi aina kerkeän nukahtaa.
G:Lidlin vaipat kotosalla (isoin koko) ja Active Fit 4 tai 5 yöllä, sekä kyläillessä/ulkoillessa, kun on luotettava. Nea 11 kg, mut kun on pitkä, niin ne pienemmät koot jää vyötäröltä jotenkin huonosti, niin isommat vaipat istuu paremmin, kun on enempi säätelyvaraa. Pitäis edelleen niitä kestovaippoja tilailla, mut en oo saanu aikaseksi ottaa asioista selvää. Pissat kuitenkin tehdään pottaan melkein poikkeuksetta kun siihen istuu ja kakat aina, kun on hätä.
Jatu, harmi että teillä joulu ei mennyt niin kivasti. Voi kun Typy pieni paranisi pian. Olis niiiiiiiiiin ihana nähdä!
Mut menempä tästä meikkailemaan ennen kuin Nekkis herää. Mukavaa viikkoa jokaiselle ja toivottavasti pikkuiset paranevat pikaisesti!!
Enkeli1 ja Nea