Eronneet: mistä sait voimia eroon. Miten selvisit?

esim. omat vanhempani eivät ole tukeneet missään asiassa. Kavereille ei kauheasti viitsinyt kuormittaa tuntemuksilla. Tilaa ammattiauttaja sillä puhuminen helpottaa. Harmittaa etten tehnyt joskus niin, sillä itselläni kesti erosta toipuminen tosi pitkään ja monta vuotta..

Miten siis pääsit ajatuksesta tekoihin? Oletko tyytyväinen ratkaisuusi?



ap

1. Varmista, että sinulla on työpaikka. Jos ei ole, niin etsi sellainen. Taloudellinen itsenäisyys on välttämätöntä.



2. Varmista lasten päivähoitopaikat. Varmista, että kaikilla yli 10kk ikäisillä lapsillasi on tutut ja turvalliset päivähoitopaikat, jotka eivät mielellään vaihdu vaikka ero tulee. On lapsille parempi, ettei koko elämä muutu kerralla.



3. Jemmaa /säästä rahaa. Jos sitä ei sinulla ennnestään paljoa ole, älä huolehdi sillä silloin tulet myös pienemmällä toimeen. Kaikki vararahat ovat tarpeen. Muutaman satasen saati tuhannen säästöt ovat kullan arvoiset.



4. Mieti asumisesi. Onko asuntonne yhteinen omistusasunto vai vuokra-asunto? Onko se miehen tai hänen vanhempiensa nimissä? Kumpi lähtee? Jos sinä ja lapset olette lähtemässä, etsi uusi asunto. Muista että tarvitset vuora-asuntoon takuurahat. Esimerkiksi VVO:lla ne ovat todella pienet.



5. Tee lista tavaroista. Mikä kuuluu kenellekkin? Huomioi mahdollinen avioehto sekä ennen avioliittoa hankkimamme omaisuus. Yleensä tavarat kiinnostavat naisia enemmän, ota siitä hyöty itsellesi. Tyyliin jos teillä on kaksi astiastoa, valitse parempi ja anna miehelle huonompi.



6. Mieti lasten tapaamisoikeudet. Onko teillä 1/2 ja 1/2 systeemi? Jos isä on kunnollinen, on se varteenotettava vaihtoehto. Minimi lienee joka toinen viikonloppu isällä, mutta se on äideiltä melkoista julmuutta, ellei isä ole hullu, alkkis tai narkkari.



7. Rupea pikkuhiljaa tekemään jakoa tavaroihin. Käy läpi vaikkapa joulukoristeet ja jaa ne kahteen pinoon, niihin jotka lähtevät sinun mukaasi ja miehen pinoon. Sitten kun ero konkretisoituu niin on helppoa napata valmis pino mukaan. Sama koskee vaatteita, kirjoja, mitä tahansa. Heitä tarpeetonta ja rikkinäistä pois, siivoa. Silloin erohetkellä on helpompaa.



8. Ole rohkea

Ajattelin ettei se elämä huonommaksikaan voi muuttua enkä olisi koskaan voinut kuvitellakaan kuinka ihanaa elämä voi olla!

1) että olen yksin suhteessa, parisuhteeseen tarvitaan kaksi



2) en olisi voinut katsoa itseäni peilistä, jos olisin jäänyt suhteeseen - elin valehtelijan kanssa ja minä jos kuka arvostan rehellisyyttä ja jos olisin jäänyt suhteeseen, niin minähän olisin myynyt itseni valheille

lisäksi varaudu siihen, että itse muuttovaihe on erittäin raskasta varsinkin jos teet samanaikaisesti vaativaa palkkatyötä ja sinun on kaiken muun lisäksi keskityttävä lasten hyvinvointiin ja kuuntelemiseen + sukulaisten ja ystävien " sielunhoitoon" . Kun muutto vanhasta asunnosta on ohi ja pääset aloittamaan uuden elämän uudessa asunnossa, elo helpottuu tuntuvasti. Jos olet pitkään miettinyt eroa, olet itse parisuhteen päättymisen jo todennäköisesti surrut ( puhun kokemuksella ).



Itselläni on nyt ero ja muutto ohi ja voin sanoa, että olo on pitkästä aikaa energinen ja hyvä ja tulevaisuus näyttää vihdoinkin hyvältä = )

tietysti kaikenlaisia ongelmia tulee eteen varmasti jatkossakin, mutta entisessä parisuhteessa niitä ongelmia vasta olikin..



t. aikoinaan " kämppisavioliitto" -ketjun aloittanut

Tosin eroa suunnittelin jo vuosia, puhuin siitä exän kanssa että homma ei toimi ja petin exää ja kerroin sen sille, eli olin aika sika. Tosin ennen tätä vaihetta olin yrittänyt parannella suhdetta ja yrittänyt itse muuttua sellaiseksi kuin ex halusi ja sellaiseksi kuin itse halusin ja toivonut exän muuttuvan. Mikään ei auttanut, me vaan kaivettiin koko ajan esiin pahimmat puolet toisistamme :-( Exän kanssa ei ollut lapsia, joten ne eivät saaneet muuttamaan pois ja kun ei kumpikaan lyönyt, vaan elettiin sellaisessa suhteellisen siedettävässä kämppisavioliitossa, toisiamme nälvien ja vittuillen ja vähätellen. Ei edes huudettu.



Suosittelen lukemaan Bruce Fisherin kirjan Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy, se auttoi ainakin mua ymmärtämään ja käsittelemään niitä eroon liittyviä tosi mutkikkaita tunteita. Tärkeintä on tehdä päätös ja pysyä siinä.



Nimim. 6 vuotta sitten 11 vuoden teinisuhteesta lähtenyt, nyt onnellinen äiti

että mieskin saattaa haluta lapsen/lapset. joko yhteishuoltajuudella vuoroviikoin tai huoltajuuden kokonan itselleen. ei kai se ole missään lakitekstissä kirjailtu, että nainen automaattisesti saa lapset? meilläkin ero on ajankohtainen, ja varmasti taistelen että lapset on mun luon vähintään joka toisen viikon, mutta koitan kyllä saada yksinhuoltajuuden.

Tämä ero olisi pitänyt tehdä melkein samantien kun suhde alkoi, mutta en tiedä mksi siihen vaan jäi, osti asunnot, teki lapset jne vaikka tiesi ettei siitä koskaan tuu mittän, enkä ollut onnellinen.

Nyt sitten vaan jotenki sai ihmeellisesti voimaa repäistä ittensä tästä irti. Siihen oli jo valmistunut niin pitkään, käyny ne eron tunteet niin monesti läpi, et ei se enää ees niin pahalta tuntunu.

Minulla uuden työpaikan etsiminen, asunnon myynti, uuden ostaminen, luultavasti lasten tarhojen vaihto ja tavaroiden jako edessä. Mies on toistaseksi häipynyt maisemista, muttei tee mitään mulle helpoksi.

On todella raskasta hoitaa kaikki yksin, mutta minulla on paljon ystäviä kelle puhua. Jotenkin kaikesta huolimatta olen iloinen ja helpottunut että vihdoinkin sain tämän eron aikaseksi. Pääsen vihdoinkin alottaman oman elämän, seisomaan omilla jaloillani. Mikä ei tapa, se vahvistaa. Kun tälläsen prosessin on käyny läpi, ni voi vaan huokasta helpotuksesta ja olla ylpee itestään että on pärjänny.



Paljon jaksamista sulle ja kaikkea hyvää. Kyllä se elämä kantaa.

Mieheni oli ns. aku ankka -luonne, aina pahalla päällä, itketti lapsia, huusi kaikesta ja imi kaiken energian minusta. Vuosia olin uuvuksissa, masennuslääkkeillä ja yritin silti pitää avioliittoa kasassa, miestä hyväntuulisena ja lapsia järjissään.



Lopulta ei auttanut, vanhin lapsi sai niin vaikeita ongelmia, että erotettiin koulusta, keskimmäinen rupesi puhumaan, ettei jaksa enää elää ja itse sain niin totaalisen burnoutin, että jouduin syömään rauhoittavia lääkkeitä ja kuukauden sairaslomalle (jota psykiatri olisi halunnut vielä jatkaakin, mutta menin töihin, kun en kehannut pitempään olla pois).



Sairaslomani aikana sain puhuttua mieheni kanssa niin, että selvisi, ettei häntä kiinnostanut, voinko hyvin tai huonosti. Hän ilmoitti, että voin painua minne lystään ja ottaa lapset ja lemmikit, hän ei kaipaa meitä ketään. Niinpä sain pinnistettyä sen verran voimia, että vuokrasin asunnon ja kävin siellä siivoilemassa ennen sairaslomani loppua.



Nyt olen vienyt tavaroita noin kuukauden pikkuhiljaa, mieheni alkaa vasta nyt auttaa minua, koska on kyllästynyt hoitamaan lapsia sillä aikaa, kun minä raahaan tavaroita.



Oloni on suunnattoman helpottunut, kun viimeinkin olen vapaa siitä synkkyyden ilmapiiristä, jossa mieheni elää. Lapsetkin pääsevät pois. Ihmettelen, miten aiemmin elätin optimistisesti vaan toiveita, että mieheni alkaisi nauttimaan elämästään ja meistä sitku ja sitku.

erossa kaikki omaisuus on yhteistä ja se menee puoliksi. Tosi kivaa olisi saada kuulla että toinen on pummannut yhteisiä rahoja jonnekin ja suunnitellut eroa pitkään eikä ole ollut sitä vertaa rohkeutta että olisi ottanut eron puheeksi. TÖRKEÄÄ!!!!!!

Itse harkitsen myös eroa, mutta tuntuu todella vaikealta. Sen verran välitän miehestäni, että tuntuu pahalta, että jompi kumpi joutuu luopumaan lapsista ja kodista. Eli myös se olisi kauhea tilanne, että lapset valitsisivat isän, mutta isälle se toinen olisi kai kauhea. Myös koulu olisi hyvä pysyä samana, jottei muutos lapsille kauhea.