Päivän pimetessä, lumihiutaleiden sataessa kävin juuri hautausmaalla

oli niin kaunista että itkua nielin,tosin asiaan varmasti vaikutti sekin että vein muutama viikko sitten kuolleen äitini haudalla kynttilöitä.

Mutta oli niin kaunista,niin rauhallista,vain peltomaisemaa silmänkantamattomiin ja satoja vuosia vanha kaunis vihkikirkkomme ja vain vanhaa arkkitehtuuria muutenkin siinä ympärillä. Lumihiutaleita satoi ja kynttilämeri loisti pimeään. Katselin ohimennen muitakin kiviä ja jäin miettimään millaisia ihmiskohtaloita niiden taakse kätkeytyykään,oli aika paljon 50-ja 60-luvulla syntyneiden kiviä kuten äitinikin, oli 70-ja 80-luvun lapsia ja eräs ilmeisestikin tsunamissa menehtyneen (+26.12.2004) perheen (äiti, isä ja 2 lasta) muistokivi.

Siellä jotenkin tuntui aika pysähtyvän ja olisin mielelläni jäänyt vaikka hankeen makaamaan ja katselemaan hoitaleiden tippumista.