Jos menette muualle joulun viettoon, otetteko kaikki lahjat mukaan?
Me ollaan jouluna kahdessa eri paikassa (miehen vanhemmilla aatto, mun äidillä joulupäivä). Otetaan lapsen (2 v) lahjat mukaan (jotka on meiltä, isältäni ja lapsen kummilta), mutta en tiedä, otetaanko omat lahjamme mukaan. Aattona avataan miehen vanhemmilta ja sisaruksilta saadut lahjat ja joulupäivänä mun äidiltä ja siskolta saadut lahjat.
Kommentit (6)
Osan lahjoista jätämme kotiin, on lapsilla sitten vielä seuraavana aamuna availtavaa ja itse säästymme edestakaisin kuskaamisilta.
mennään anoppilaan jouluksi ja otetaan mukaan vain meidän lahjat heille. Omat pakettimme sekä ne jotka ovat minun puolen sukulaisilta avaamme kotona aattoaamuna aamiaisen jälkeen.
Ihan kiva viettää vähän omaakin joulua. Me tosin menemme vain aattoillaksi anoppilaan, joten meille on aattona aikaa availla kotosalla paketteja.
Mutta kaikki lahjat, jotka on saatu, otetaan lauantaina mukaan joulupukin konttiin... Siis meille tulee lauantaina joulupukki;)
Emme vie muita lahjoja mukanamme kuin lapsille kullekin yhden kovan paketin, josta avautuvalla lelulla on sitten hyvä leikkiä kun aikuiset vielä juopaisevat kahvit lahjashown päätteeksi. Loput lahjat löytyvät sitten kotoa kuusen alta, jonne tontut ovat ne sopimuksen mukaan tuoneet. Lapset siis tietävät ettei lahjat lopu niihin muutamaan minkä saavat mummilassa.
Peräkonttiin olen salaa niitä kuskaillu, kun lapsukainen on nukkumassa ;)
Kaikki lahjat otetaan mukaan, mikä tuntuu kieltämättä hölmöltä kun ajomatkaakin on useampi tunti suuntaansa... Mutta perinne nyt vaan on sellainen, että tuntuisi tylsältä avata lahjoja vasta kotiin palattuamme, aattona ne pitää avata.