Miksi ruoskin ja soimaan itseäni äitinä koko ajan? Olen ihan tavallinen, parhaani

hyvinkin armelias itseään kohtaan nykysellään :-)

Kaiken voi oppia, jos tahtoa löytyy.

olen miettinyt miksi sitä yrittää olla parempi kuin on, miksi soimaa itseään tietyissä tilanteissa, että voi kunpa olisin osannut tehdä paremmin, kunpa olisin osannut selittää lapselle kärsivällisesti, olisipa pitänyt olla suuttumatta, tai olisin halunut toimia toisin.... Tämmöseltä tuntuu hyvin usein VAIKKA tiedän ettei äitiys ole tekemisissä vaan olemisessa ja olen kyllin hyvä omille lapsilleni. Enkä muista että lapsuudessani arvo olisi perustunu tekemisiin...Mutta ainakin yhden syyn tiedän sille soimaamiselle. Sitä kautta estyy tekemästä "liian väärin" eli on kuin omanatuntona tekemisille.

Onneks äitinä kasvaa koko ajan, ja välillä tuntuu että tärkeintä on sanoa Rakas.

Ja onneksi en koe syyllisyyttä omasta ajankäytöstä, omalle virkistäytymiselle kodista, lapsista jne.

Itse yritän kyllä olla vähän armollisempi itseäni kohtaan

Täällä kun ei kelpaa kuin täydellisen uhrautuva äiti joka asettaa itsensä ja omat tarpeensa aina viimeiseksi. Kaikki aika joka ei mene lasten tarpeiden tyydyttämiseen, menee peräreiän sheivaamiseen että olisi varmasti riittävän seksikäs miestään varten.

ainakin mulle helpottunut ja hyvä mieli. kiitos

ja oikein hyvin koen onnistuneeni. Annan lapselle aikaa, rakkautta ja rajoja. Eikös se riitä? Itse asiassa olen äidin roolissa hyvinkin itsevarma. Enkä siis ole mikää SUPER, enkä siihen edes pyri.