8-vuotiaan leirin jälkipyykkiä...
Poikamme oli juuri leirillä 5 päivää (isäkin oli paikalla). Leirin loputtua kävi ilmi, että hän oli yrittänyt ottaa toisen pojan pöydällä lojunutta kolikkoa, mutta oli jäänyt kiinni. Asiasta oli pidetty asianmukaisesti puhuttelu, mutta meille ei tietoa tullut leirin johdon puolelta. Eikä poikammekaan kertonut meille asiasta ennenkuin kuulimme muuta kautta asian ja aloimme kysellä...
Olen todella murheissani sekä siitä että hän yritti ottaa toisen omaa, mutta etenkin siitä ettei hän tunnustanut asiaa ennenkuin pakon edessä meille. On valehdellut ennenkin viime aikoina pienistä asioista, mutta näpistys on mielestäni jo aika paha juttu.
Tuli sellainen olo, ettei voi luottaa pojan sanomisiin enää ollenkaan! Ollaan lukemattomia kertoja selitetty lapsillemme, että pahimpia asioita mitä he voivat tehdä on valehtelu, ja nyt tämä:( Poikamme on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen ja hänellä on melko paljon kavereita. Välillä tulee kinaa kavereitten kanssa, mutta niin kai kaikilla? En ymmärrä mistä tämmöinen käytös nyt johtuu?
Kommentit (2)
"Kaikki" lapset valehtelevat joskus. Tottakai he haluavat kokeilla paasisiko kuin koira verajasta.Tarkeampaa minusta on kuinka valehteluun suhtaudutaan kotona eli aina uudelleen pitaisi selittaa, etta valehtelu on pahempaa kuin itse teko. Meillakin pojalla (kohta 7) tuntuu olevan kausi meneillaan, jolloin puhutaan hieman muuneltua totuutta. Suurin osa valheista on ehka lapsen ylidramatisointia tai vaarin kasittamisia tyyliin "Ville loi tahaallaan paahan" kun kyse on leikin tiimellyksessa sattuneesta vahingosta. Joukossa on kuitenkin ollut muutama ihan oikeakin vale. Samoin poika usein "unohtaa" mainita jostain koulussa tapahtuneesta jutusta. Ikava kuulla niista sitten muuta kautta jalkikateen. Olemme yrittaneet selittaa, etta kun jatkuvasti valehtelee niin kukaan ei enaa usko, mutta tuskastuttavaa se on :-(. Tosin muistan itsekin noin 6-vuotiaana seliteleeni tarhassa kuinka perheeseemme kuuluu minun lisakseni pikkusisko ja koira. Halusin kumpaakin kovasti, mutta mitaan todellissuspohjaa selityksilla ei ollut :-).
Minulla on sellainen käsitys, että varastamisen kokeileminen kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen. Joillakin se tapahtuu aiemmin, toisilla myöhemmin. Olemme keskustelleet asiasta monien äitien kanssa ja päätyneet samaan lopputulokseen. Me äidit olemme jossakin vaiheessa lapsuudessa tai nuoruudessa varastanut jotakin. Kuka on ottanut salaa keksilaatikosta keksin, kuka varastanut kaupasta, kaverilta jne.
Sama on valehtelemisen suhteen. Jokainen lienee päästänyt elämänsä aikana suustaan valheen tai ainakin ns. valkoisen valheen.
Mielestäni nämä kokeilut ovat sitä niin sanottua rajojen hakemista. Lapsen tarvitsee tuntea toden teolla, että hänen puuhailujaan seurataan ja että niihin puututaan. Eli selkeästi vaan rajojen asettaminen ja vääristä teoista johdonmukainen rangaistus.
Lienee kuitenkin parempi, että nämä asiat voidaan käsitellä nyt lapsena vanhempien kanssa. Etteivät ne tule eteen vasta aikuisena, jolloin vastassa on poliisi ja oikeuslaitos.