Missä olit syyskuun 11. päivänä 2001?
Kommentit (28)
Meillä oli joku palaveri, jonka päätteeksi jäimme vielä vähän rupattelemaan. Joku ehti kuitenkin tietokoneelleen ja napsautti esiin Hesarin tuoreet. Ehdimme juuri avata TV:n hetkeä ennen toista törmäystä ja meni vähän aikaa, ennen kuin tajusimme katsovamme suoraa lähetystä.
Suu auki sitten tuijotin, kun toinen kone tuli. Ja sitten tiedot Pentagonista. Mitä helv?! oli tunnetila.
Katottiin ihan shokissa telkkua kaikki ja totesin, että onneks me ollaan täällä jumalan selän takana turvassa...
päivällä oltiin käyty cittarissa ostamassa esikoiselle toppapuku ja sitten mentiin vanhemmilleni syömään. katsottiin juuri telkkaria kun ruudun ylälaidassa alkoi juosta uutisteksti että jotain on tapahtunut jenkeissä. käännettiin parahiksi cnn:lle ja ehdittiin nähdä livenä toiseen torniin törmäys. oli kyllä aika uskomatonta, ei sitä uskonut helpolla että katsoo live-lähetystä...
meillä on muuten vieläkin tuo toppahaalari jäljellä, odottaa kolmannen käyttöön pääsemistä ja aina kun näen sen niin muistan wtc:n...
ihan tajuamattomassa tilassa. No, tv:tä erinäisiä kertoja katsottuani tajuntaan on kyllä asia iskostunut.
Monesko syyskuuta 96 muuten kuoli Diana ja monesko syyskuuta 94 muuten upposi estonia. Muistan kyllä hetket, kun kuulin, mutta päivämäärä ei enää ole muistissa.
Diana kuoli muistaakseni 31.8.1997
Estonia uppos olisko 26.9.1994 korjatkaa jos meni väärin...
Näin toisen koneen törmäyksen " livenä" ja olo oli kieltämättä aika epätodellinen. Seuraavana yönä ei oikein nukuttanut. Sama tunne tuli silloinkin, kun usa hyökkäs irakiin, katsoin tv:stä live-kuvaa bagdadista ja mietin, että vähän on erilainen lauantai-ilta irakin pojilla kun meillä... Ei tuollaisia oikeen osaa hahmottaa siinä heti.
ja siinä tuijotin tv:tä suu auki, kun toinen kone törmäsi.
Vierailija:
Diana kuoli muistaakseni 31.8.1997
Estonia uppos olisko 26.9.1994 korjatkaa jos meni väärin...
Entäs tuo Diana eikö se ollut oikein?
" Tulin yliopistolta kotiin ja avasin telkun. Siellä taisi olla toinen WTC vielä ehjä."
Ykköseltä piti alkaa joku ohjelma ja avasin telkan, mutta kyseisen ohjelman sijaan töllöstä tuli suorana kuinka toinen torni savusi ja pian tuli toinen kone ja toinenkin torni alkoi savuamaan. Ja sitten ne tornit sortuivat. Asuin vielä kotona ja huusin isälleni, joka naapurin kanssa keittiössä kahvilla, että tulkaas kattomaan, mitä Nykissä on tapahtunut. Eivät uskoneet, mutta tulivat kuitenkin katsomaan. Tuota päivää en unohda koskaan.
Onneksi potilaita oli vahän, joten katsoimme kanssa hämmästyneinä uutisia.
olin sopinut vanhan kaverini kanssa kyläilystä. olin hermona, koska olimme tavanneet vuosia sitten ja pelkäsin ettei meillä ollut mitään yhteistä ja juteltavaa. kun menin hänen luokseen, hänellä oli telkkari auki. yhdessä näimme kun tornit romahti. oli paljon yhteistä juteltavaa...
ja mies istui sohvalla katsomassa tv:tä. En tajunnut mistä oli kyse, tuntui niin epätodelliselta - sitten iski todellisuus ja ahdistus.
Koneiden törmäyshetkellä, iltapäivää Suomen aikaa, istuin vessassa. :)
Ja ohjelma keskeytettiin,tuli hiukka epätodellinen olo..Ja sitten sain tekstarin suomesta kaverilta ja ajattelin että tottahan tää on..Muistan sen kuin eilisen päivän:(
viela silloin vahvistamattoman uutisen radiosta. Kun parkkeerasin autoa toinen kone tormasi. Tuli kauhea olo.
Katsomassa suu auki telkkaria. Kävin kiskalla, naapuri ei uskonut mitä tapahtui, vaan nauroi, että onhan niissä ennenkin räjäytetty pommi, kyllä ne takaisin rakennetaan ja korjataan. Ei uskonut, kun sanoin, että kun niitä torneja ei enää ole olemassa.