Kuinka paljon olette säästäneet kotihoidonkautta varten?
Kommentit (32)
Lasta suunnitellessa oltiin ajateltu, että menen töihin kun lapsi täyttää 1v joten emme tajunneet säästää.. ei ollut vakipaikkaa, joten en saannut edes lomarahoja ennen hoitovapaata ja silti kitkutin kotona kunnes lapsi 2,5v, en hennonut pientä aikaisemmin hoitoon laittaakaan.
Toisen kohdalla säästössä oli 3000 euroa plus lomarahoja tuli samanverran. Olen kuluttanut näitä ylimääräisiä noin 200 euroa/kk, joissan kuissa mennyt kirkkaasti yli, esim kun ostin uudet rattaat (300e) tai on tehty matkoja.
Saan nyt kotihoidontukea kuntalisineen 500 euroa (netto) plus lapsilisät kahdesta, miehen nettopalkka 2000 ja kun sukanvarressa on säästössä niin kauheasti ei ole tarvinnut mistään luopua vaikka olen kotona lasten kanssa, etelässäkin tullut käytyä joka talvi. En enää jaksaisi sellaista elämää, ettei olisi varaa kosmetologille kun sinne haluaa tai että joutuisn ostamaan kaiken kirppiksiltä tai etät miettisin kaupassa mihin ruokaan meillä on varaa...
Nyt on siis säästötilillä noin 11 000 e. Pidän myös vuosilomani vanhempainvapaan päätteeksi. Minulla on pitämättömiä lomia 5 viikkoa, joten saan siis 5 vko palkan ja lomarahat päälle. Siitä tulee siis lisää liki kahden kuukauden palkka (nettona reilut 4 tonnia).
Eli hoitovapaalle on rahaa 15 000 e. Aion pitää 10 kk. Mutta olen budjetoinut, että saan käyttää 400 e / kk.
mulla on ollut 8 500 kummankin lapsen kotihoidontukea helpottamaan, mutta aika pieneltä tuelta se tuntuu, eli olisi pitänyt olla ehkä 2x toi, niin olisi voinut jatkaa kohtuullisella elintasolla eikä köyhäillä. Olen ollut kotona kunnes lapset ovat olleet 2.5 v
Se muuten olikin kunnon rahasampo, normaali palkka, ei hoitomaksuja ja vielä kotihoidontuki päälle.
Mietittiin samaa vaihtoehtoa, mutta tuumattiin että rahaa tärkempää meille on se, että ollaan yhdessä perheenä muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena :(
Esikoinen meni hoitoon 10kk, kuopus vasta 2v, silloin hoidimme vuorotyöjärjestelyjen turvin, eli olimme molemmat töissä mutta eri vuoroissa. Se muuten olikin kunnon rahasampo, normaali palkka, ei hoitomaksuja ja vielä kotihoidontuki päälle.
Minä aloin laittamaan rahaa heti sukanvarteen, kun esikoinen ilmoitti tulostaan. Nyt säästössä on juuri tuo ap:n mainitsema 250 e/kk. En tosin pysty ihan kolmea vuotta olla kotona, mutta yli vuoden kuitenkin. Säästössä siis 3500 euroa. Syksyllä alkaa hoitovapaa.
Mulla on pienet tulot (palkkani työssä ollessani brutto 1700) mutta myös pienet menot.
Se muuten olikin kunnon rahasampo, normaali palkka, ei hoitomaksuja ja vielä kotihoidontuki päälle.
Mietittiin samaa vaihtoehtoa, mutta tuumattiin että rahaa tärkempää meille on se, että ollaan yhdessä perheenä muutenkin kuin jouluna ja juhannuksena :(
Toivon kyllä salaa, että niihin ei tarvitsisi koskea. Saan hyvät päivärahat sen ekan vuoden aikana, joten ihannetapauksessa selviän 1-2 vuotta lapsilisillä, kuntalisällä ja kotihoidon tuella.
Outoa ettei monikaan säästä.
... ei edes tiedä kotihoidontuen suuruutta lasta odottaessaan ja tajuaa vasta "liian myöhään" kuinka pieni se on eli on myöhäistä enää alkaa säästää siinä vaiheessa.
Ainakin minun tuttavapiirissä on on monia, jotka vasta lapsen synnyttyä on selvitellleet tulevaa kotihoidontukea ja ällistyneet kuinka pieni se on!
ja jokaista kotihoidontukikuukautta kohti on käytetty n 400-500 euroa säästöistä. Tuohon 5 vuoteen siis sisältyy 2 äitiysrahakautta, jolloin säästöjä ei olla tarvittu, koska minulla hyvä äippäraha.
Nyt loppuivat säästöt ja viimeinen vuosi mennään niin, että lainasta maksetaan vaan korkoja eli siten meillä on tuo sama n 400/kk käytössä kun ei mene lyhennyksiä.
-maksoin äitiysloman aikana osamaksut ja luottokorttivelat pois. Peruin lehtitilaukset, hoitovapaan aikana kaikki kulutus minimiin
-hoitovapaalla maksoin opintolainasta pelkkiä korkoja jonkin aikaa
-tein keikkatöitä, että sain joitakin satoja euroja lisää