Ensireaktiosi, kun kuulit uutisen...

olin kai about ekoja kertoja jättänyt ne vähäksi aikaa keskenään kotiin ja lähtenyt jumppaan pienen bussimatkan päähän. Ne taisi olla 6 ja 7.

(Edesvastuuton äiti, hyi!)



Olipa kiva kuulla kun 7-v. kertoo asiantuntevasti, että "äiti telkkarissa on lentokone lentänyt isoja torneja päin...." Siinä sitten ihmettelet mitä oikein tapahtuu. Vissiin se kai osasi kertoa paikankin tai jotain.



Hetkeä aiemmin olin ihmetellyt, kun bussissa alkoi matkustaja niin juttelemaan kuskille, ja kuulin vain sanan sieltä toisen täältä - oli vain täälläpäin outoa niin tuttavallinen juttelu, mutta juttuhan oli niin iso että toki se heti kerrottiin eteenpäin.

Se oli siis vissiin aika justiinsa sattunut.

Ja kohta soi mun puhelin ja siellä tää poikani kertoo....

(älkää siis jättäkö kauhean pieniä yksin, voivat vaikka nähdä pelottavia uutisia!!)





...se joka aloiti Estonia-ketjun...

... ja jos Estonia on laivakammoisten kauhujuttu, on tää ehkä se lentokammoisten...

työkaveri näytti netissä videoklippiä

ja sit kun toinen kone syöksyi torniin, varmaan huusin...se säikäytti totisesti.

ja mietin, että onpa taas keksitty typerä aihe leffalle.... Palatessa kotiin kuului taas sama uutinen- ja sitten tuli oikeasti maailmanlopun fiilis, joka kesti monta viikkoa.

Muistan kun sitä törmäysvideota näytettiin kerta toisensa jälkeen tv-uutisissa, ja sit sitä romahtamista, en voinu uskoo. Olin silloin työttömänä kotona ja tuijotin vaan telkkaria järkyttyneenä.

itketti...niin vietävästi.

Asuimme silloin Jerseyn puolella, ja mietin, etta paasiko mies toihin. Se kavi silloin Manhattanilla toissa. Yritin soittaa sille, mutta kannykkaverkot oli jumissa. Pakkasin muutamia kamoja kassiin ja uskaltauduin ajamaan autoa. Ajoin appivanhemmilleni koko matkan Connecutiin. Eka matka missaan ite ajettuna. Mietin vaan, etta pois on paastava ja suurin ongelmani oli mista kolikoita tietulliin. Soitin miehelleni koko ajan autosta mutta ei se vastannut kuin vasta joskus illalla. Se oli itse odottanut laivaa Jerseyn puolelle yli 10 tuntia.

kai maikkaria, kun yläreunassa alkoi kiertää teksti lentokoneen törmäyksestä. Silloin sitä luultiin onnettomuudeksi. Vaihdoin BBC:lle joka näytti live-lähetystä ja näin toisen lentokoneen törmäämisen toiseen torniin. Eka reaktio oli vähän epäuskoinen nauraminen. Seurasin mielenkiinnolla monta tuntia uutisointia ja soitin parhaalle kaverilleni. En ollut mitenkään järkyttynyt, mun mielestä toi oli odotettavissa. Tietenkin kamalaa kaikille ''viattomille'', jotka kuolivat, mutta sellaista se on. Terroriskuja tapahtuu koko ajan ympäri maailmaa, ei jenkkien kuolema järkytä mua sen enempää kuin kenialaisten.

ja vietin siestaa ja heräsin puheeseen josta en tajunnut juuri muuta kuin Pentagon ja pommi tai jotain vastaavaa... sitten löytyikin CNN joka kertoi tilanteesta. Olo oli aika lailla omituinen.

Työkaveri oli nähnyt netistä uutisen. Työpaikan neukkariin avattiin tv, jota koko toimisto katsoi hiljaa ja epäuskoisena. Loppupäivän töiden lomassa etsin ajankohtaista tietoa CNN:n sivuilta.

että pienkone on törmännyt ilm vahingossa torneihin. Asia selvisi sitten kunnolla vasta kun pääsin kotiin ja television ääreen.

omalla maaperällään maistaa vähän sotaa, kun yleensä itse sotivat muissa maissa.



En silti ollut mitenkään vahingoniloinen ja säälin kyllä viattomia uhreja, mutta tuo nyt oli kuitenkin ensimmäinen ajatukseni.



Ikävää on myös että Irakin siviilit ovat joutumeet maksamaan noista torneista niin kovan hinnan, vaikka ilmeisesti irakilaisilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. irakissa on kuollut seurauksena aloitetun sodan jälkeen niin paljon ihmisiä ettei kukaan edes viitsi laskea.

Istahdin koti sohvalle ja aloin syömään avasin telkkarin ja sieltähän tuli ylimääräiset uutiset ja just silloin lensi se toinen kone päin sitä tornia.



Ensimmäinen ajatus oli, että kahta konetta ei lennä vahingossa varmaan joku kiihko muslimi. Oikeasti sitten aloin soimaamaan itseäni en saa olla niin ahdasmielinen, että syytän joitakin heti ensimmäisenä.

kertoivat asiasta; tornit ovat tulessa, presidentti evakuoitu jne. Ei sitä oikein uskonut todeksi, kotona katsottiin koko ilta uutisia.

Ja vielä pelotttavammalta kun työpaikan lähistöllä kone iski Pentagoniin. tuntui, että helvetti pääsi valloilleen. Sen päivän tulen aina muistamaan. Ja sen hajun, joka levisi Pentagonin iskusta lähistölle. ja tunteen kun ajoin pentagonin ohi päivittäin ja katsoin sohtunutta seinää ja sen rakennustöitä.

Elämäni oli tosin täysin erilaista silloin kuin nyt.



Jos se tapahtuisi tänä päivänä reaktio olisi täysin eri.

Sitten mentiin Tapiolan Stokkalle ja siellä oli telkkuosastolla todella aavemainen tunnelma. Ihmiset vain tuijotti ruutuja. Mentiin nopeasti käymään yhdessä toisessa kaupassa ja siellä tuli radiosta juttua. Yksi nainen tuli kysymään meiltä, että "anteeksi, eikö tuo olekaan kuunnelmaa". No ei ollut ei!

Ensimmäinen kone oli juuri törmännyt ja sitten nähtiin ikään kuin suorana se toinen. Ajattelin, että jotenkin epätodellista, mutta kuitenkin että jee, kerrankin uutisissa on jotain mielenkiintoista eikä aina sitä politiikkaa ja muuta kuivaa ja tylsää. Olin 19. Ehkä sitä ei ihan heti tosiaan tajunnut eikä osannut surra, se vain tuntui hurjalle. Sitten jälkeenpäin kun näki jotain videonpätkää, kun ihmiset hyppi sieltä korkeista kerroksista maahan, niin alkoi käsittää oikeasti, että niin, siellä oli tosiaan ihmisiä sisällä ja niillä ihan kamala hätä. Sitä vain ajatteli kerrostaloja ja lentokoneita, ei osannut ajatella ihmisiä niissä sisällä.

Ja epäusko jatkui sittenkin, kun tajusin asian.



Tein parhaillaan gradua kotona terrorismin uutisoinnista, joten silmä kovana seurasin ja tein muistiinpanoja koko päivän.

Epäusko varmaan eka miete.