Lue keskustelun säännöt.
Välit poikki oman siskon kanssa jo yli 5 vuoden ajan. Kohtalotovereita?
09.12.2005 |
Tämä on pitkä stoori; eri näkemys sairaan äitimme asioiden hoitamisesta ja sairaasta siippuvuussuhteesta perhemme sisällä. En enää jaksanut tätä kuviota. Päätin elää omaa, tavallista perhe-elämää. Sitten eräänä päivänä sisko ei vastannut enää viesteihini eikä tullut myöhemmin häihinikään vaikka kutsuin. Ei ole kertaakaan tavannut lapsiani tai käynyt meillä....Aikani yritin ja sitten päätin, että antaa olla, en lähde pyytelemään, jos ei kiinnosta.
Nyt on se tilanne, että omat lapset kasvaa ja muut sisarukset perheineen kärsii asiasta. Olen ' kuolettanut' tämän ihmisen eikä hänestä tai hänen perheestään meillä puhuta - tiedän; epänormaalia. Mutta kun itselläni ei ole enää tarvetta kohdata tätä vieraaksi muuttunutta ihmistä ja en halua sekoittaa/satuttaa tällä kaikella omien lasteni elämää. Näin olemme yhdessä mieheni kanssa päättäneet.
Tiedän, että minun taas pitäisi mennä ja hoitaa asiat kuntoon, kuten eräät sukulaiset sanoo....mutta kun silloin tekisin väärin itseäni kohtaan; miksi minun pitäisi tehdä jotain sellaista mitä en halua, jotta muilla ja varsinkin tällä välit poikki pistäneellä siskolla olisi hyvä olla?
Onko täällä muita, joilla on vähän vastaava tilanne tai kokemuksia tästä? Mikä neuvoksi?
Ps. Pyytäisin anteeksi, jos olisin jotain väärin tehnyt, mutta kun ei ole mitään anteeksi pyydettävää...
Kommentit (3)
tätä en ymmärrä ollenkaan. Miten sisarukset voivat vihata niin paljon toisiaan? Mieheni lapset edellisestä liitosta (tyttö ja poika, joilla vuosi ikäeroa) eivät voi sietää toisiaan, eivät koskaan puhu keskenään yms. Poika ei koskaan ole sietänyt silmissään siskoaan, ihan pienestä lähtien ja nyt arvatkaapa mitä kummatkaan lapset eivät pidä isäänsä enää yhteyttä, molemmat lopettivat yhteydenpidon tasan samaan aikaan (vuosi väliä). Isä parka yritti tehdä kaikkensa, meillä oli aina kiva olla keskenämme ja yhtäkkiä katkasivat välit. Eivät vastaa puhelimeen eikä tekstiviesteihin ( ei edes mieheni suvun puolelta tulleisiin). Mielestäni tämä on niin julmaa, miten 14-15-vuotiaat voivat päättää yhtäkkiä etteivät halua olla tekemisissä isänsä kanssa, joka on aina ollut heidän elämässään? Vanhemmat erosivat jo kymmenen vuotta sitten, mutta suhde isään oli säilynyt hyvänä. Minä en heidän liittoaan rikkonut ja olen aina ollut kaverilinjalla muutenkin ja meillä on ollut hyvät välit. Elämä on julmaa. Toivottavasti nämä lapset kärsivät yhtä paljon kuin miehenikin!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainut syy on se, että en ole ollut äitiini yhteydessä 15 vuoteen edes puhelimitse. Ja muita sisaruksia kismittää se. Eivät halua, että käyn heidän luonaan pelkästään, vaan mun täytyis käydä katsomassa myös henkisesti sairasta äitiä. Lapsuuteni oli yhtä tuskaa ja lopulta kun pääsin kotoa muuttamaan, niin aikaa meni ennen kuin sain elämäni joten kuten hallintaan.
Nyt kun kaikki on hyvin, on mies, lapset, talous ok... Niin muitten mielestä mun pitäis sitten osata olla sivistynyt aikuinen ja kestää äitiä. Mutta kun en vaan voi.
Siskostani olen viimeksi kuullut vuosi sitten, muista sisaruksista on jo pitempi aika. En tiedä tuleeko välimme koskaan kuntoon. Harmi vaan, ettei omat lapset tule sukuani yhtään tuntemaan. Eivät halua edes luonani käydä, jollen tapaa äitiäni.
itseään kohtaan. Se taas heijastuu omiin lapsiin ja perheeseen ja heidän hyvinvointiinsa. Näin olen itse oman tilanteeni ja ratkaisuni nähnyt.
Voimia sinulle elämässäsi, jos satut tämän viestin vielä lukemaan.