Jos kuulet, että juttukaverisi on ammatiltaan...
psykologi, niin mikä on eka ajatuksesi? Alatko varoa sanojasi vai mietitkö mitähän se mustakin ajattelee....?
Olen itse psykologi ja ihan mukava sellainen; aika avoin ja seurallinen tapaus. Liikun lasteni kanssa paljon leikkipuistoissa muita lapsia ja vanhempia tapaamassa. Joskus joku kysyy, et mitäs teet työksesi ja kun kuulevat, on joskus ollut kysyjän ilme varsin ' mainio' ja juttu jää siihen. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan...
Kommentit (12)
kysyisin että mikä on pikainen arvio minusta, seinähullu, lievästi hullu vai pelkkä hullu ;p
Ehkä siinä hieman varoisin paljastamatta sellaisia asioita, että pelkään hysteerisesti pimeää ja hämähäkkejä, mutta ei se muuten mihinkään vaikuttaisi =)
lukioaikaisista tutuista psykologiksi opiskelemaan lähtevät oli lievästi sanottuna omituisia.
mikähän neurootikko tuokin on tms.
kaikki alkaa yleensä jännittämään;)
vaan eipä sitä viitsi valehtelemaankaan alkaa...
Mulla on ystävä- ja tuttavapiirissä muutamia psykologeja ja psykiatreja, joten kyseiset ammatit ovat tulleet hyvin tutuiksi. En ole koskaan ajatellut, mitä he ajattelevat musta ammattimielessä enkä kysynyt neuvoja mihinkään henkilökohtaiseen asiaan. Joskus puhutaan muista ihmisistä vähän analyyttisemmin.
Olen kätilö. En todellakaan kovin mielelläni leikkipuisto-tutuille kerro ammattiani. Kummasti tuppaavat muuttumaan hiljaisiksi ja vaivaantuneiksi...
Mutta jos juttukaveri kertoisi olevansa psykiatri, niin sitten ehkä..
Tunnen useita mielenterv puolella työskenteleviä ja samalla lailla olen kontaktissa kun muidenkin kanssa.
Eihän se mikään avu ajatusten lukemiseen ole. Ihan yhtä lailla voisi pelätä kasvatustieteiden maisteria (tmv).
Monet ajattelevat automaattisesti, että kaikki psykologit ovat " hulluja" tai että psykologin kanssa keskustelevat vain " hullut" . Että psykologia on irti tavallisesta maailmasta.
Vierailija:
kysyisin että mikä on pikainen arvio minusta, seinähullu, lievästi hullu vai pelkkä hullu ;p
Siis sun mielestä varmaan tosi hauska. Mutta mun korvissa se olisi sellainen " ha-ha-ha" -puujalkavitsi, joka on lakannut naurattamasta jo ennen kuin Pikku-Kallevitsit edes alkoivat huvittaa.
En olettanutkaan, että porukka heittäytyy ihan mykäksi, kun psykologin kohtaa. Kai se on joka ammatissa se oma juttunsa. Jos joku on halunnu jutella vähän syvällisemmin, niin sitten ollaan juteltu; autan jos voin. Itselläni kun on se työmotto, et mitä vähemmän ihmiset tarvitsee psykologeja/psykiatreja, sen parempi. Loppujen lopuksi ihmiset osaa itse parhaiten ratkaista ongelmansa, kunhan ne saa siinä prosessissa alkuun....
siis niin älytöntä kuin se onkin, mulle tulee tunne, että arvioikohan tää tyyppi sit mielessään mun psyykettäni yms. (vissiin olis tarvetta oikeasti terapeutille, kun oon niin vainoharhanen :D:D:D)