Lue keskustelun säännöt.
Vaikea äitisuhde ov
08.12.2005 |
Taas paloi pinna äitini kanssa!Vietimme jokin aika sitten äitini synttäreitä ja järjestimme yllätyksen ravintolaan.Kutsuimme ystäviä ja sukulaisia syömään ja kakkukahvit oli sen jälkeen.Muutama päivä sitten kävin äitini luona ja hän oli jo pahalla päällä valmiiksi,kun menimme sinne.Isääni sätti,että pitäisi imuroida.Sitten se nalkutus alkoi.Marisi,että joutui tiskaamaan kauheat tiskivuoret,vaikka itse oli synttärisankari.Sinä olet mun tyttö ja olis pitäny tajuta tiskata.Haukkui ravintolayllätyksen,ei olis saanu järjestää mitään sellaista koska ei tykkää olla ravintoloissa,se raha mikä siihen meni olisi pitänyt käyttää kokonaan esim.hierojalle.Päivänsankariakaan ei kuulemma kuvattu ollenkaan vaan vieraita(mikä ei ole totta)Hermostuin asiasta ja sanoin kiittämättömäksi ja sanoin,että itse en edes kehtaisi valittaa asiasta.Sitten homma meni marttyyriasenteeksi(kuten yleensäkkin riitatilanteissa)Kuulemma aina häntä haukutaan.Äitini ei ikinä myönnä olevansa väärässä ja aina minä ja isäni ollaan mukamas häntä vastaan.Ikinä en ole saanut häneltä minkäänlaista tukea,vaan äitini on hermostunut asioista.Minun pitäisi sitten kuunnella äitini valituksia,kun haukkuu isääni.Isäni on myös lujilla äitini oikkujen takia:vahtii,kyttää,sättii pienimmistäkin asioista.Raha-asiatkin isä hoitaa ja ostaa ruuat.Toista sisarusta äitini kehuu,kuinka hän kertoo äidilleni murheet ja pystyy keskustelemaan hänen kanssa.Välillä tilanne kärjistyy niin,että äitini on väkivaltainen isääni kohtaan.Riitelyä on ollut paljon silloin jo silloin,kun olen ollut pieni. Kommentteja??
Kommentit (8)
Ei lapsella ole mitään VELVOLLISUUTTA vanhempiaan
rakastaa, vanhemmilla kylläkin on lapsiaan. Oksettaa
nämä " äidit" , jotka vissiin aluperinkin ovat tehneet lapsia
siinä toivossa, " että sitten on joku joka aina rakastaa" .
Mulla kanssa 55- vuotias äiti, jota oon yrittänyt halia
ja helliä ehjäksi. Eipä onnistu, on yks musta aukko, johon
saa syytää miten paljon vaan ja marttyyripaskaa saa vasta-
lahjaksi.
Kyllä se äiti on ihan itse vastuussa siitä, jos on " niellyt" isältä
kaikkea soopaa vuosikymmenet. Ja pitäisi etsiä niitä tukihenkilöitä
muista kuin omista lapsistaan. Mutta sen oman lapsen niskaan
sitä paskaa ja katkeruuttaan on helppo syytää, kun harva
kuitenkaan kokonaan katkasee välejä vanhempiinsa.
" Hali sitä äitiäs" , voi yrjö. Jos ei äiti osaa vielä 50- vuotiaanakaan
sitä MAHTAVAA äidinrakkauttaan osoittaa muulla, kun tommosella
katkeralla paasamisella, niin miksi hitossa sen aikuisen tyttären pitäis
hali-hali-pusutella sitä äitiään?
Mulle kun synty lapsia, niin vedin peli poikki oman mutsini kanssa.
Sanoin, että oon häntä tunnekivirekenä vetänyt niin kauan kuin muistan, nyt satsaan enegiani omiin lapsiini. Pidän korrektist yhteyttä
ja näin, mutten enää yhtään niele noita marttyyrinelkeitä. Jos ei
löydä muita ihmisiä " sisäistä pikkutyttöään hoivaamaan" , niin kuolkoon
katkeruuteensa. Ihan sama mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenelläkään ei ole velvollisuutta mihinkään, mutta ei silä lyötyäkään saa lyödä, oli sun äitis tai ei. Ja paljon sulla on vihaa sisälläs tosta puheenvuorosta se oikeen uhkuu. Tuollainen viha vaan katkeroittaa ihmisen. Älä siirrä sitä lapsiisi. Mikä ihmisiä vaivaa kun ikävää mieltä toisilleen tuotetaan, äidit lapsille, ja toisinpäin. Ja koskaan ei ole liian myöhäistä halata sitä äitiään, tai lähimmäistä jolla menee huonosti. Ja ihmisiä saa halia joka päivä, ja mielummin monta kertaa, olet ittekin niiden tarpeessa.
Oma kantani on, että ota vähän etäisyyttä ja anna juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuollaisille henkilöille kun ei voi juuri mitään sanoa ilman että syttyy kolmas maailmansota ja ikuinen kauna ja katkeruus (tai ne jälkimmäiset on tainneet jo syntyä ihan muutenkin).
Toivottavasti sulla on muita hyviä läheisiä.
Meni pari vuotta että äiti tajusi vian olevan hänen omassa käyttäytymisessään. Tytär voi paremmin kun ei tarvinnut olla martttyyrin kanssa tekemisissä. Nyt heillä hyvät välit.
Ei kukaan ole lyönyt lyötyä. Toi 11 sanoi, että on yrittänyt
kovastikin äitinsä kanssa. Nämä vinkit, että ap:n kannattaa ottaa
etäisyyttä on ihan järkeviä. Ei varmaan ole koskaan myöhäistä
halata ketään, mutta jos olet koko ikäsi koettanut olla äidillesi
ystävällinen, ns. kiltti ja hyvä lapsi, muistanut syntymäpäivät jne.
ja silti se äiti vaan aina esittää marttyyria ja valittaa, niin ihan
oman mielenterveyden ja just niitten omien lasten kannalta
kantsii ottaa hajurakoa.
Jotkut tarvis ihan ammattiapua omiin ongelmiinsa, pelkät
läheisten halimiset ei riitä. Mutta nämä ihmiset eivät sitä suostu
uskomaan yleensä ja myrkyttävät kaikki läheiset pois lähipiiristään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei jaksa kuunnella. Ja kieltäydyt kuuntelemasta isäsi haukkumista.
Itse en enää muistaisi ko henkilöä synttärinä, jouluna enkä minään muunakaan päivänä...
Meillä on vielä se tilanne, että olen ainoa lapsi ja tiedän olevani se, joka vanhempieni asiat joutuu loppupeleissä hoitamaan. Mies on monta kertaa ehdottanut välien katkaisemista kokonaan.
Oman hyvin dominoivan, " vaihtoehtoisista" elämänkatsomuksista kiinnostuneen ja asiat aina omasta kummallisesta vinkkelistään näkevän äitini kanssa olen elämäni ajan pärjänyt sillä, etten ole ottanut asioita itseeni. Syvällisellä tasolla ongelma on hänen, itselleni kyse on vain käytännön ongelmasta. En ole vastuussa äitini mielialoista jne, teen vain parhaani niin, että pystyn itse omien tekemisteni ja sanomisteni kanssa elämään.
Ohjeeni sinulle on, että ota etäisyyttä, astu pois lapsen roolista, ole sinä suhteessanne se aikuinen. Vähän niin kuin olisit palveluammatissa. Koeta pitää mielessä äitisi hyvät puolet, niitäkin on, ja hyvät muistot, niiden kanssa jaksat eteenpäin.
Mä alan itte lähestyy viittäkymmentä, vaikka pienet lapset, ja on moni asia muuttunut tässä vuosien varrella. Ja kun ystäviään katsoo, huomaa että toiset on tosi katkeria elämästään, kun ei tullut tehtyä mitä aikoi tms. Meillä on raha tiukoilla, ja mua inhottaa kun mä saan kalliita lahjoja ystäviltä, tai sukulaisilta, kun en kestä katsoo kun se tavallaan heitetään hukkaan, vaikka hyvää tarkoittavat. Ja mä inhoon ravintoloita, kun en omista mitään ihmeempiä vaatteitakaan. Sun äidilläs on varmaan nyt sellanen vaihe elämässä, että pitäs tehdä suuria ratkasuja, mitä se yleensäkin tulee vielä tekemään, synttäreinä tälläisiä ajattelee aina, ja vielä voi kääntää kelkkaansa johonkin suuntaan, jos on sellainen tarve. Varmaan se on nielly yhtä ja toista sun isältä vuosien mittaan, ja nyt sanoo takasin korkojen kanssa. Äitikin on vaan ihminen, ja pohjimmiltaan ihan sellainen pieni tyttö mikä säkin sisimmässäs olet. Hali sitä ja pidä siitä kiinni, se kuitenkin rakastaa sua enemmän kuin kukaan muu maailmassa.