Mitä ajattelin tänään: Saisipa lyödä naista!
http://nyt.fi/20130208-mitae-ajattelin-taenaeaen-saisipa-lyoedae-naista/
Kerran olen lyönyt naista. Se oli sille just oikein.
Kumma, että olen lyönyt vain kerran. Sisälläni asuu nimittäin tappokone.
Jo pienenä luin lehdistä ryhmäni väkivaltaisuudesta. Uutisista oli aina poistettu tekijän etninen tausta. Se olisi turhaan leimannut kaikki ryhmän jäsenet. Sen sijaan sukupuoli mainittiin aina.
Kummallista kyllä lapsena tai teininä en ikinä joutunut edes lähelle väkivaltaa.
17-vuotiaana postiluukusta kolahti lappu, jossa Valtio ilmoitti virallisesti minun olevan luokalla olevia tyttöjä kykeneväisempi tappamaan. Koulussa oli jo kerrottu, että tytöillä saman asian ajaisi synnyttäminen, joten heidät varmaan kutsuttiin samanikäisenä kasarmeihin synnytyskutsuntoihin.
Parikymppisenä peto sisälläni pääsi viimein irti kuin kakka kaukoliikenteen bussissa. Silloinen tyttöystäväni oli väkivaltainen ja kävi minuun usein käsiksi, usein hän tökki sormilla silmiin. Pysyin aina rauhallisena.
Sitten sain tarpeekseni.
Löin takaisin.
Tekisin sen milloin tahansa uudestaan. En siis selkeästi ole pasifisti. Tappaisin huoletta tyypin, joka vahingoittaisi lastani.
Minusta Suomi on myös parempi maa kuin Venäjä. Pasifismi ja toisen posken kääntäminen on avoin valtakirja diktaattoreille, terroristeille ja hulluille tyttöystäville.
Silti en ole koskaan tajunnut, miksi juuri minä olisin parempi puolustamaan Suomea kuin ringetteä pelannut ja sporttinen naispuolinen luokkakaverini.
Naisia on enemmän kuin miehiä. Me miehet olemme siis Suomen suurin vähemmistö. Epäoikeudenmukainen kohtelumme ei kiinnosta ainakaan hommasta palkkaa saavaa vähemmistövaltuutettua. Eva Biaudet sanoi, “ettei tyttöjen piirissä ole kiinnostusta armeijaan”, joten nykyjärjestelmä on hyvä.
Naisten kokemia pieniä ja tulkinnanvaraisia tasa-arvoloukkaantumisia liioitellaan. Niistä tehdään lehtijuttuja ja ne mainitaan juhlapuheissa. Valtio kuitenkin loukkaa miesten oikeuksia järjestelmällisesti. Sukupuolisyrjinnällä valitut orjat tekevät armeijassa pakkotyötä huomattavasti alle markkinahinnan.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Yksi vaihtoehto olisi palata maailmaan, jossa miesten väkivaltaisuus oli hyväksyttävämpää. Siinä maailmassa naiset olivat miesten omaisuutta, eikä perheväkivaltaan puututtu. Kun Valtio kerran on sitä mieltä, että väkivalta on luontainen osa miesten käytöstä, miesten väkivaltatuomioita voisi samalla logiikalla lyhentää.
Parempi vaihtoehto olisi tietysti pitää kansalaisia oikeasti yhdenvertaisina lain edessä. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla samanmittainen kansalaispalvelus, jossa tehtävät jaettaisiin yksilön kykyjen ja luonteen mukaan, ei sukupuolisen syrjinnän perusteella.
Ihmiset voi jakaa mielivaltaisesti monenlaisiin ryhmiin. Voimme laskea, että sinisilmäiset ovat useammin varkaita kuin ruskeasilmäiset. Tässä ei ole yksilön kannalta minkäänlaista syyn tai seurauksen logiikkaa.
Oikeassa tasa-arvossa yksilö vastaa vain omista teoistaan eikä ole syyllinen sukupuolensa tai etnisen taustansa aiempiin rikkomuksiin tai tilastollisiin keskiarvoihin.
Nainen on lyönyt minua paljon useammin kuin minä naista.
Kommentit (9)
Mutta olen sitä mieltä, että jos menisin lyömään itse toista ihmistä olisi se sitten mies tai nainen, sillä olisi ihan täysi oikeus motata mua takaisin.
Haluaisin keskustella kanssasi. Olen nainen, jota on lyöty usein, mutta minä en lyö. Ei olisi edes fyysisiä edellytyksiä alkaa lätkiä ympäriinsä, sillä minä siinä lentäisin.
Saatan olla sitten vielä sellainen, johon on kohdistunut myös henkistä väkivaltaa. Siihen en osaa millään vastata muuta kuin olemalla hiljaa.
En hoksannut katsoa kuinka moni on jo klikannut tämän ketjusi auki, mutta mitään kommentteja et ole juuri saanut. Mahdatko saadakaan? En yhtään ihmettelisi, vaikka et saisikaan, koska taisit iskeä johonkin tabutyyppiseen asiaa. Mies ei edes saa ajatella lyövänsä naista, mutta nykynaiset hutkii sinne sun tänne ja syyllistyvät myös henkiseen väkivaltaan. Minä pidän sitä itse asiassa tyhmyyden osoituksena. Fiksu tekee jotain muuta. Ja onhan se käsittämätöntä, että miksi pitää uhoa jotain väkivaltaa toista kohtaa - sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt. Täällä on niin paljon kaikenlaista käytöstä, jota on vaan niin vaikea ymmärtää.
ei ole tosiaan oikein että miehiltä noin aikaa viedään valtion edun nimissä, mikä ei loppupeleissä etua edes aja. Käy keskustelemaan kannastasi useamminkin ja palstoilla joilla mielipiteelläsi on oikeasti väliä. Tai mene keskustelemaan avoimiin keskustelutilaisuuksiin. Itse saattaisin olla halukas myös enemmän mielipiteitäsi kuulemaan. Itse väkivallan keskellä kasvaneena en oikein turhautuneena osaa muuten tunteitani käsitellä kuin lyömällä, ja tukemalla lyödyksi. Syyllisyyttä en kanna ja olen sitä mieltä että niin kauan kuin molemmat nyrkin kestää ja sen merkittömäksi pystyy mieltämään asia on kunnossa. Itse kutsun itseäni feministiksi ja saattaisin sinutkin sellaiseksi mieltää.
saa lyödä puolustautuakseen. Toisen silmiin kajoaminen ja tökkiminen j´voi heikentää näköä! Ihan oiekin että veteli horoa korville.
Nainen jos sillä nyt väliä on.
Haluaisin keskustella kanssasi. Olen nainen, jota on lyöty usein, mutta minä en lyö. Ei olisi edes fyysisiä edellytyksiä alkaa lätkiä ympäriinsä, sillä minä siinä lentäisin.
Saatan olla sitten vielä sellainen, johon on kohdistunut myös henkistä väkivaltaa. Siihen en osaa millään vastata muuta kuin olemalla hiljaa.
En hoksannut katsoa kuinka moni on jo klikannut tämän ketjusi auki, mutta mitään kommentteja et ole juuri saanut. Mahdatko saadakaan? En yhtään ihmettelisi, vaikka et saisikaan, koska taisit iskeä johonkin tabutyyppiseen asiaa. Mies ei edes saa ajatella lyövänsä naista, mutta nykynaiset hutkii sinne sun tänne ja syyllistyvät myös henkiseen väkivaltaan. Minä pidän sitä itse asiassa tyhmyyden osoituksena. Fiksu tekee jotain muuta. Ja onhan se käsittämätöntä, että miksi pitää uhoa jotain väkivaltaa toista kohtaa - sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt. Täällä on niin paljon kaikenlaista käytöstä, jota on vaan niin vaikea ymmärtää.
Olen huomannut sen että jos sanoo missään että naiset on väkivaltaisia, niin saa heti lauman naisia huutamaan sovinistiksi ja naisvihaajaksi.
Ihmettelen eniten sitä kaksinaismoralismia mitä monilla on. Nainen saa lyödä miestä ja sitä pidetään jopa oikeutettuna, mutta jos mies puolustautuu ja lyö, niin hän on väkivaltainen hullu.
Mutta hänen onnekseen joku nainen on tehnyt häenelle lapsia ja suostunut synnytyskutsuntoihin. Muistaakseni useamman kerran?
Että ihanntoisen väkivalta oikeuttaa väkivaltaan. On oikein ylpeä pahoinpitelytaidostaan. Onpa hienoa.

Aika jännä et tää sana tyyppi myös korostaa sukupuolten eroja ja sit toisaalta väheksyy niitä, näkökulma vaihtuu sen mukaan mikä omaa sukupuolta hyödyttää..

Ei nyrkin ja hellan välissä olla orjuutettuja, se on koulutus.