Lue keskustelun säännöt.
Jonkinlainen aviokriisi - mitä teen?
09.02.2013 |
Olemme olleet nyt puolisen vuotta naimisissa ja tänään oli taas tauotonta riitelyä melkein koko päivän. Mies taas tuuppi, repi hiuksista ja läpsi sekä mm. rikkoi passini siten, että minun pitää hakea uusi passi. Nyt sovittiin sitten niin, että ostetaan jatkossa erilliset ruoat, sillä minulla ei ole varaa hänen elintasoonsa, sillä tienaan ainoastaan noin viidesosan hänen tienesteistään (hänellä on erittäin hyvä palkka) ja jos vanhaan tapaan jaamme kauppalaskun puoliksi, niin jään koko ajan velkaa hänelle. Maksoin sentään monta sataa ruokalaskuvelkaa hänelle, mutta silti hän oli aggressiivinen. En jaksaisi enää pelätä hänen raivokohtauksiaan jne. Toki itse hieman saatan ärsyttää häntä, mutta hän on erittäin helposti ärtyvää tyyppiä ja vastaa jäkätykseen fyysisellä väkivallalla. Haluaisin erota, mutta jotenkin harmittaa pakata tavarat ja muuttaa takaisin omilleen. Pelkään myös, että en enää löydä muuta miestä, sillä olen reilusti yli kolmekymppinen enkä ole koskaan ollut mitenkään erityisen kauniskaan. En myöskään ole koskaan viihtynyt baareissakaan tai harrastanut nettideittailua, joten lienee mahdottomuus löytää ketään. Uneksisin sellaisesta perheidyllistä, mutta se lienee mahdottomuus enää tämänikäiselle uusiosinkulle?
Kommentit (34)
Lähde jonkun kaverin tai sukulaisen luo. Pura sydäntäsi ja kerro miten asiat on. Ei kannata jäädä tuollaiseen liittoon. Saat varmaan jostain tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kato mitä ite kirjoitit, laita asia listalle ja huomaat että de käyttää sua laskujen maksajana ja käyttäytyy sikamisesti. Eiks olis aika jatkaa matkaa?
Lapsen saaminen ja kaikki hankinnat, hoitamisen jakaminen ym ovat niin vaativa rasti, että liiton pitää olla vahva ja halu jakaa arkea iso.
Teidän rahariitanne vaikuttaa täysin älyttömältä, anteeksi vaan. en tajua että on avioliitto ja sitten siinä ollaan velkaa jostain ruokakasseista. Miehesi taitaa olla tosi lapsellinen ja ns kehittymätön yksilö, kun vaatii sulta tuollaista.
Mutta pahinta on fyysinen päällekäyminen. Kenenkään ei tarvitse sitä sietää kotonaan. Sun pitää vetää raja ja raja on se, ettei väkivaltaa saa olla.
Sulla on nyt hyvä sauma lähteä huonosta liitosta tai ainakin laittaa seinää vastan - joko muutos tai sitten loppuu. Eikä se mikäänmaailman loppu ole. Itse erosin aikoinaan 31 vnä, nyt 40-vuotiaana kahden ihanan lapsen äiti. Tsemppiä!
Eihän tuossa voi kysellä, että miten olis jos rahat oliskin yhteiset... Tuossa on niin paljon pielessä. Alkaen henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Mieti ennemmin miten pääset pois. Ei voi olla huonompi tulevaisuus yksin kuin liitossa.
kyllä, että yksin jääminen hirvittää ja että kumppaniin tahtoo puutteineenkin tottua. Mutta kenen elämä on niin pitkä että siitä on varaa hukata sellaiseen, mikä ei ole sen arvoista?
Parisuhteiden ja -suhteettomuuksien osalta taidamme kaikki olla itse vastuussa onnestamme. Ja siihen yksinoloonkin kyllä tottuu ja siitä oppii ajan kanssa nauttimaan, puolensa on siinäkin.
Toisaalta olin sinkkuna nuorempana monta vuotta, kun olin niin turkasen ujo. Mietin aina, että miksi minulla ei ole poikaystävää jne. Nyt kun on mies, niin oon liian kiltti ja nössö huonon itsetuntoni vuoksi. En vain osaa pitää puoliani. Mutta varmasti totun siihen yksinoloon jälleen, vaikka harmittaa kyllä. On siinä sinkkuudessa tosiaan puolensa; saa tehdä ja mennä oman halunsa mukaan. Luulin, että tässä se nyt sitten on, kun mentiin naimisiin, mutta vikaanhan se meni. Harmittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinun mahdollista mennä juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa? Saisit purkaa ajatuksiasi ja käsitellä niitä ihan puoluettoman ihmisen kanssa. Siitä voisi olla apua.
Suhde näyttää hyvin erilaiselta sitten kun sitä eronneena katselee taaksepäin sitten vuosien päästä. Itse kadun vähän sitä, etten eronnut aikaisemmin vaikeasta liitosta. Olisin itse silloin hyötynyt tuollaisesta juttelusta jonkun ammattilaisen kanssa.
kamala suhde. Jos sitä voi edes suhteeksi sanoa. Itse en katselisi tuollaista hetkeäkään vaan pakkaisin tavarani ja lähtisin, pöydälle jättäisin avaimet ja avioeropaperit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PELASTA nyt hyvä nainen itsesi moiselta hirviöltä, kun vielä voit!!! Sitten kun niitä lapsia on, se on monin verroin vaikeampaa. Miksi ihmeessä jäisit tuollaiseen suhteeseen? Sano yksikin asia, joka teillä on hyvin?
että itsekin olin nuorena ujo, kiltti ja hyvin sopeutuvainen. Mieheni oli aika hallitseva ja vahva persoona, ei sinänsä paha, mutta jotenkin aika mahdoton. Toisaalta myös todella hurmaava. Rankan eron jälkeen olin nipinnapin 30 ja jotenkin vasta sen jälkeen löysin oman itseni. Olen nykyään aivan eri ihminen kuin silloin parisuhteessa, vasta myöhemmin ymmärsin, ettei siinä suhteessa ollut minun kasvulleni ihmisenä tilaa.
Syteen meni seuraavakin yritys, mutta nykyään olen hyvin onnellinen yksin. Tsemppiä oikein paljon! Elämäähän tämä vain on..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et pysty omin voimin eroamaan, hanki apua siihen. Lähipiiristä tai vaikka psykologilta. Älä vatvo sitä ujousasiaa vaan toimi.
Ja vielä yksi juttu: älä pidä kulissia kavereihin tai omiin vanhemppin päin. Sano, että asiat ovat huonosti.
On se totta, että tarvitsen varmaankin ammattiauttajan apua. Sukulaisilleni ja kavereille en edes kehtaa kertoa ahdingostani, sillä se hävettäisi liikaa. Tiedän itse, että jotain on pahasti pielessä, mutta en kykene pitämään puoliani ainakaan enää. Aiemmin yritin taistella ja pitää puoleni, mutta olen jotenkin liian väsynyt nykyään ja huono itsetunto vaikuttaa perimmältään myös asiaan. Itse kammoan väkivaltaa ja olen aina aikaisemmin ihmetellyt sitä, miksi joku sietäisi sitä edes yhtä ainoaa kertaa. Kuitenkaan aivan aluksi mieheni ei ollut väkivaltainen - ko. käytös vähitellen hiipi mukaan kuvioihin melkein varkain. Aika varhaisessa vaiheessa kyllä ilmeni aika erikoistakin henkistä väkivaltaa (ja lievää fyysistäkin väkivaltaa) ja siitä kerroin läheisille. Tilanne kuitenkin parani ja hän lopetti sen verbaalisemman piinaamisensa melkein kokonaan, joten luulin, että tilanne kääntyikin paremmaksi. Fyysinen väkivalta on tullut lähinnä nyt avioliiton solmimisen jälkeen pahemmaksi.
Kun hommat pitkittyvät, niin ne totisesti mutkistuvat. Nyt tuntuukin jo kiusallisemmalta tunnustaa tutuille mokanneensa ihmissuhteessaan. On myös noloa tunnustaa olleensa niin tyhmä - täytyy varmaan sittenkin pitää näistä osa salaisuuksina (esim. nämä epäreilut raha-asiat jne.) lähimmille tutuille, kun saan repäistyä itseni irti tästä ihmissuhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko pois, et ole ensimmäinen etkä viimeinen omituiseen parisuhteeseen joutunut. Asiat vaan menee kummallisemmiksi vähitellen ja itse on ihan liian lähellä nähdäkseen koko kuvioa kunnolla. Ja kun on niitä tunteitakin vielä siinä sopassa.. Etkä ole tilivelvollinen kenellekään tuttavalle kuin niistä asioista mitä haluat kertoa.
Kaikkea hyvää sinulle jatkossa! Toivoo nro 7 ja 16, joka lähtee nyt nukkumaan.
niin voit saada heiltä myötätuntoa ja tukea, ei ole mikään sinun häpeäsi se, että miehesi on alkanut käyttäytyä sinua kohtan huonosti. Siksi ei ole mikään häpeä sekään, että parisuhteenne ei toimia ja haluat siitä pois - tai ainakin sinulle tekisi hyvää päästä siitä pois, sillä ajan kanssa elämäsi tulee olemaan todella onnetonta ja olet jo liian tottunut huonoon oloon, eikä sinulla ehkä enää sitten ole voimia muuttaa elämääsi.
Voimia sinulle, ei mitenkään helppo tilanne, mutta selviät siitä lähtemällä.
Ehkä oon sen pieksemisen jäljiltä vähän pyörryksissä, kun ei ajatus kulje. Mutta siis sellainen vielä, että hän valitsi auton ja pakotti minut osallistumaan kustannuksiin. Hän maksoi käsirahan, mutta sen jälkeen olen joutunut maksamaan kaikki erät kokonaan sen vuoksi, että saan asua hänen luonaan (vaikka siis maksan myös yhtiövastikkeen). Itselläni ei ole edes ajokorttiakaan, joten hän käyttää autoa pääosin, itse vain joskus saan olla kyydissä.