Mies haluaisi jakaa minut toisen miehen kanssa
Luulin ensin, että tahtoo itsekin olla toisten kanssa mutta ei; on kiinnostunut ajatuksesta että saisin kahta miestä kerralla. Ei ole mustasukkaista tyyppiä, sanoo itsekin että kunhan saa osallistua niin on aivan tyytyväinen.
Minä en oikein tiedä, mitä ajatella. Olen toki fantasioinut aiheesta joskus, mutta samaan aikaan minua pelottaa jokin.
Kommentit (4)
Turha pelko pois. Kaikki uusi toki aina aluksi vähän pelottaa. Reippaasti vaan toimeen. Ehdota kaveriksi joku itse tuntemasi mies, joka on miellyttävä.
Sitten annat vain tälle pillua miehesi katsellessa. Älä päästä miestäsi pillulle tällöin, ettei koko hupi valu hukkaan. Tulet todennäköisesti kokemaan pitkästä aikaa seksuaalista nautintoa.
älä suostu, siinä ei ole mitään järkeä. voi esimerkiksi ostaa erikokoisia dildoja. Mutta se ei ole rakentavaa käytöstä, eikä se anna mitään.
Samoin on muitakin leluja. Mielestäni meillä on hyvä seksielämä. Jos meillä olisi toinen mies mukana leikeissä, haluaisin kyllä mieheni mukaan touhuun myös. ap
[quote author="Vierailija" time="09.02.2013 klo 16:44"]
Samoin on muitakin leluja. Mielestäni meillä on hyvä seksielämä. Jos meillä olisi toinen mies mukana leikeissä, haluaisin kyllä mieheni mukaan touhuun myös. ap
[/quote] Suosittelen parinvaihtobileitä. Siellä tuntemattomien kanssa helppo toimia oma mies/ nainen mukana ja uusia kokemuksia tulee. Meillä omakohtainen kokemus. Otin suihin vieraalta ja sitten herra siirtyi panemaan mua takaa päin.Mieheni oli mukana, ei ongelmia , mustasukkaisuutta tai mitään syytöksiä. Molemmat tiedettiin minne ollaan menossa ja mitä tekemään, asia puhuttu jo kotona selväksi. Kuten yhdessä laulussa sanotaan " se mitä tiellä tapahtuu se tielle jää"