Epähelsinkiläiset, missäpäin haluaisitte asua, jos syystä tai toisesta pitäis muuttaa Helsinkiin?
Itse viihtyisin jossakin Hakaniemen torin seuduilla, Kalliossa tai Käpylässä. Alppilassa tai vanhassa Herttoniemessä. Miksei myöskin Mannerheimintien loppupäässä. Tykkään 50-luvun kerrostaloista. :)
Kommentit (35)
Mistään ei ole niin hyvät yhteydet joka puolelle kuin Ruoholahdesta. H:gin keskustaan pääsee usealla kulkuvälineellä alle kymmenessä minuutissa. Metrolla Kamppiin ja Rautatieasemalle muutamassa minuutissa. Lauttasaaren upeat ulkoilumaastot ihan vieressä.
Lapseni kummi asuu Ruoholahdessa ja käymme hänen luonaan usein viikonloppuja viettämässä.
Toinen paikka on Lauttasaari. Varsinkin kun metro valmistuu.
tai sillan kaupungin puolelee Ruoholahteen. Toisaalta jokin Töölöntorin lähellä oleva vanhempi, jykevä kerrostalo kiinnostaisi.
en voisi kuvitellakaan asuvani muualla kuin:
Bulevardi, Merikatu, Armfeltintie tai ehkä Johanneksentie. Toooodella pitkin hampain Korkeavuorenkadulla.
ei huomio joitakin muutamia yksittäisiä taloja. Niissäkään ei voisi asua, koska ympäristöstään ei voi eristäytyä.
On siis lähdettävä muualle, mutta minne? Paikkaa ei olekaan, joten tilanne on aika hankala. Onneks mummot kuolee pian. Kuolemaan saakka voi asua jollakin autiolla saarella tai metsän siimeksessä jossain pikkumökissä.
Tilanne on karmiva. Ei enää voi ymmärtää kenelle näitä kaupunkeja oikein rakennetaan ja miksi? Joillekin bilehileille, jotka jäävät yksin lojumaan johonkin räkäseen yksiöönsä sit kun bileet on biletetty, alapää ja kakkonen pilattu ja duuni loppu, vaikka oli kova palkka ja luvattiin upea ura ja vaikka mitä... mutta se oli pelkkää kusetusta.
Muuttakaa porukat landelle, niin kauan kuin se on vielä mahdollista! Elämä on hankalaa, mutta elämä on! Kaupungeissa ei ole mitään! Voi tietysti olla, että koko elämässä ei ole mitään - joillekin!
Linannkoskenkatu kesäkuun alussa aamuyöllä: kaikki puut kukkivat ja kadut on kuin keskieuroopasta...
Ei kyllä hajuakaan. Koska asun Epähelsingissä, niin en tunne Helsinkiä lainkaan.
Haluaisin asua rauhallisessa kaupunginosassa, josta nopeat ja usein kulkevat joukkoliikenneyhteydet keskustaan. Mikä olisi tällainen?
asuisin aika lähellä keskustaa. Maksimissaan 15 minuutin ratikkamatka keskustaan.
Mun unelma on asua Helsinkin keskustassa vanhassa talossa, jossa on korkeat huoneet, ikkunasyvennykset, upeat näköalat ja tietysti tilaa tarpeeksi.
Pakon edessä valitsisin hautausmaan.
vaikutti ihan kivalta alueelta, en tunne hesaa kovin hyvin, mutta lähellä heidän asuntoaan on ainakin ranta sekä keskuspuisto (vai mikä puisto lie, mutta aika iso se oli)
Joten sinne suunnalle ehkä, mut taitaa olla aika kallista
t:maalaistollo
Varsinkin vetoo Hakaniemi, Käpylä, Kumpula.
Ja se Manskun loppupää + Pikku-Huopalahti.
Niin ja Suomenlinna, se olis Suomen paras paikka asua!!! Sieltä ei vaan oikeen saa asuntoa, ainakaan helposti = harvoin myynnissä ja sikakalliita , tai sitten pitäisi olla joku kapiainen että sais Suokista asunnon.
Kampissa tai Tähtitorninmäen ympäristössä tai Tehtaankadun tienoilla, Bulevardikin kävisi. Sitten toisaalta Vallila tai Oulunkylä.
Länteenpäin luulisin viihtyväni Lauttasaaressa, mutta itään päin en uskoisi haluavani.
Pitkäaika sitten asuin pienen hetken Meikussa, mutta se oli auttamattomasti palvelujen ulkopuolella, samoin kuin Töölökin - minusta.
Siksi en asukaan Helsingissä. Ei nimittäin ole mahdollista tavalliselle palkansaajalle.
Opiskeluaikoinani asuin siellä pari vuotta. Jos muuttaisimme oikeasti Helsinkiin niin valinta todellisuudessa kohdistuisi muualle. Kruununhakaan kuitenkin haluaisin. Emme siis muuta Helsinkiin. ;)
Ehkä ainoa vaihtoehto.
t.espoolainen, joka on asunut Lauttasaaressakin