Lue keskustelun säännöt.
Ketään muuta joka haluaa menestyä suvustaan huolimatta?
02.02.2013 |
Ahdistaa oma suku ihan hirmusti. Nyt aikuisena olen tajunnut vasta koko kuvion. Sisarukseni eivät ole juuri palkkatöitä tehneet vielä kolmikymppisenäkään, työharjoitteluja kyllä. On fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia. Ovat niiden myötä jotenkin syrjäytyneet siinä mielessä että eivät edes yritä tai pyri mihinkään. Elävät toimeentulotuen varassa.
Se mikä ärsyttää on perheeni asenne. Olen yrittäjä ja teen pitkää päivää. Saan neuvoja miten palan tällä tavalla loppuun, pitää vähentää töitä ja kun sanon että en voi, tarvitsen rahaa niin saan kuulla että sossusta saa. Joo tiedän, olen saanutkin joskus eikä se mihinkään riitä sillä haluan elää normaalia elämää, matkustella ja tarjota lapsilleni parempaa kuin mitä itse sain. En enää halua palata sossuelämään koskaan jos valinnanvaraa on.
Minusta perheeni saa olla mitä on, ei siinä mitään. Olen monessa suhteessa ollut onnekkaampi kuin sisarukseni, tiedostan sen kyllä. Mutta olen tehnyt myös tietoisesti asioita pyrkiessäni parempaan elämään. Esim muuttanut pois pikkukaupungista, mikä muuttanut minua kovasti. En mistään hinnasta palaisi enää entisiin ympyröihin. Mutta tuntuu että minua yritetään painaa alas, toppuutellaan niinkuin eteenpäin meneminen olisi epänormaalia tai halu menestyä. Mutta en todellakaan aio alkaa ylipainoiseksi lukuisia eri diagnooseja omaavaksi alle nelikymppiseksi sairaseläkeläiseksi, vaikka kuinka olisi geeneissä. Tai juuri siksi haluan elää terveesti ja menestyä että lapseni saavat erilaisen mallin. Ei sukuni mitään juoppoa wt-sakkia ole, koulussa menestyneitä ja älykkäitä ihmisiä. Siksi minulla kestikin reilusti yli kolmenkympin tajuta tilanne. Olen jotenkin ajatellut että minussa on jotain vikaa yksilönä kun ei elämä ole mennyt kuin strömsössä, mutta kun vertaan muuhun perheeseen ja sukuun niin..
Ymmärrän hyvin mekanismin jolla köyhyys periytyy. Jos joku pyrkii johonkin parempaan niin annetaan ymmärtää että ei siitä mitään tule. Että luuletko olevasi parempi kuin me muut. En luule, mutta haluan parempaa elämää enkä usko että vain herään siihen joku aamu tekemättä itse mitään sen eteen.
Onko täällä ketään muuta joka ymmärtää mistä puhun?
Kommentit (11)
Unohda suku! Olet oma itsesi, eri yksilö ja eri sielu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni on sellaisessa elämäntilanteessa, että voi vielä suvustaan huolimatta luoda itselleen omanlaisensa elämän. Hän haluaisi olla terve ja hankkia hyvän työn, suku ei ole kiinnostunut asiasta. Hän yrittää ja arvostan sitä hänessä paljon. Tsemppiä sinulle, ap.
Minulle sanottiin kotona suoraan ettei kannata tehdä mitään koska valtio pitää huolen. Kaikki sukulaiseni ovat ammattityöttömiä ja minä puolestani outo, koulutettu ja työteliäs.
Ap, kirjoitat kuin minun elämästäni! Tulen myös suvusta, jossa juuri kukaan ei ole käynyt/käy töissä, kun sossustakin saa. Silti saan kummastelevia katseita jos olen ostanut uusia juttuja kotiini, eivät oikein ymmärrä että kun saa töistään palkkatuloa,siitä JÄÄKIN jotain omaan käteen eikä kaikki mene asumiseen! En tiedä olisinko minäkin samanlainen kuin muutkin, jos en olisi tavannut miestäni ja päässyt haluamaani alaa lukemaan (olisin varmaan jäänyt kotiin jos en olisi päässyt sinne minne haluan) Mieheni asenne pärjätä itse tarttui minuunkin ja tässä sitä koitetaan pärjätä :) Mutta tuttua tuo perheenjäsenten erikoinen suhtautuminen, he eivät oikein ehkä pidä minua enää "samana" ihmisenä. :/
Ihan tutun kuuloista tarinaa puolisoni osalta. Hän on akateemisesti koulutettu ja kohtuullisesti menestyväkin, kun taas sisarukset ja serkut on joko ihan duunarihommissa tai työttöminä.
Kyllä sellaista tiettyä lyttäämistä ilmenee. Lisäksi elämänpiirit ja kiinnostuksen kohteet lähtevät hiljalleen eroamaan, niin että jossain vaiheessa huomaa että sukulaisten kanssa ei ole oikein mitään yhteistä puhuttavaa.
Se on surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, ymmärrän! :) Mulla on hiukan samantyylinen tilanne. Tausta vaikuttaa; itse menin yliopistoon vasta aikuisena - kun aiemmin kuvittelin etten siellä voisi mitenkään pärjätä. Kotona aikuistuvien lasten yliopisto-opiskelua ei pidetty edes vaihtoehtona. Ei mua olisi kielletty eikä estetty, mutta kannustusta sellaiselle ajatukselle en olisi saanut.
Kesti kauan ymmärtää että mulla on oikeasti mahdollisuuksia vaikka mihin! Kannustusta tai onnitteluja hyvin sujuneista opinnoista tai menestymisestä työelämässä on turha odottaa edelleenkään, mutta en anna sen haitata. En tuo koulu- tai työasioita esille kun olen perheeni parissa. Kyllä tilanne edelleen vähän surettaa; oishan se silti ihanaa kuulla vanhemmilta että ovat ylpeitä musta. Tavallaan ymmärrän vanhempiani; ei heitäkään ole eteenpäin koskaan kannustettu, tuskin kehuttukaan kotona.
koulutettuja, mutta niille on silti hyvin vaikeeta, että meillä menee hiukan "paremmin". Meillä on siistimpää, me panostamme vaatteisiin vähän enemmän, olemme molemmat tohtoreita. Omalle lapselleenkin siis voi olla kade... en tajua. Ei se voi johtua muusta kuin tyytymättömyydestä omaan elämään, ettei omaa lastaan halua kannustaa. Mieheni on aina saanut kuulla, että on hienostelua yrittää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannustaneet sekä tytärtä että vävyä, vaikkeivat ole itse mitään tohtoreita
olevan kade tai jotenkin kilpailevan kanssani joissain asioissa. Itse en voi ymmärtää. Itse olen omista lapsistani ylpeä. Jos he menestyvät minua paremmin olen mielestäni onnistunut äitinä. En voi kuvitella että minun ja lasteni välillä olisi mitään kilpailuasetelmaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:ta. Haluan kuitenkin sanoa, että jos joutuu 4-kymppisenä sairauseläkkeelle, niin kysymys on siitä että on valitettavasti sairas. Elintavoilla voi vaikuttaa sairauksiin vain hyvin rajallisesti. Joihinkin hieman tottakai. Mutta on paljon sairauksia, joihin alttius kulkee geeneissä ja siten suvuissakin.
Olet ap onnekas että nämä sairaudet eivät - ainakaan vielä - ole puhjenneet sinussa. Se mahdollistaa kovan työntekosi.
Ihminen varsinkin nuorena kuvittelee että on itse itsensä jumala ja kaikki on hallittavissa kun syö oikein ja lenkkeilee iltaisin. Mutta se ei mene ihan niin.