Onko sinusta tullut aamuruuhkassa bussiin juokseva tehotalouden broileri?
Jokainen minuutti ja sekunti on hyödynnettävä. Jokainen juoksu-askel on etukäteen harkittu ja toimivat mittarina "onko tämä aamu parempi kuin edellinen"?
Bussinkuljettajalta käydään kyselemässä, mikä näistä lähtee ensimmäisenä Elielin aukiolta, kun ei ehditä jonottaa sitä ratikkaa kotiin.
Kommentit (20)
Mulla on oma auto.
Tiedät kyllä mitä.
ja mulla on aina aikaa hengittää. Oikeasti. Tämä ON valinta, vaikka ihmiset luulevat käyttäytyvänsä pakon sanelemina.
Tosin nykyäänhän kiire on muotia ja ylpeillään sillä kenen kalenteri on täysin ja kenellä on kaikista kovin kiire. Kiire luo statusta, aika ei.
Olen vähentänyt työntekoa kolmeen päivään viikossa, ja aloitan aamuni kävelemällä töihin. En jaksaisi tai haluaisi olla sellainen ihminen, joka sporassa toisella kädelle meikkaa, toisella pitää aamupalaveria puhelimessa ja yhdellä rakentaa voileipää. Ennen sporaan tuloa (kolmen tunnin virkistävien yöunien jälkeen) on käyty toki salilla core-spinning-zumbassa.
vaikka vien lapset ja menen itse töihin omalla autolla. Tuntuu että jokainen päivä on vain ilotonta selvitytymistä.
ja mulla on aina aikaa hengittää. Oikeasti. Tämä ON valinta, vaikka ihmiset luulevat käyttäytyvänsä pakon sanelemina.
Tosin nykyäänhän kiire on muotia ja ylpeillään sillä kenen kalenteri on täysin ja kenellä on kaikista kovin kiire. Kiire luo statusta, aika ei.
nyt onneksi voi tehdä etätöitä useampanakin päivänä viikossa niin ei tarvise kuin siirtyä sängystä sohvalle. Ja kun tarvitse mennä töihin niin senkin reissun voi tehdä autolla ja ainakin joskus ruuhka-ajan ulkopuolella.

että lapsi on koululainen niin ei tarvitse tarhaan kiikuttaa enää etätyöaamuisin kuten vielä viime vuonna.
töissä ovat tiukentuneet ainakin meillä. Vähentynyt työntekijöiden määrä töissä, eikä uusia ole palkattu.
Teen töitä kotona. Elintaso ei päätä huimaa, mutta elämänlaatu on parhaimmillaan :)
töissä ovat tiukentuneet ainakin meillä. Vähentynyt työntekijöiden määrä töissä, eikä uusia ole palkattu.
Laitan lapset koulumatkalle klo 8 ja sitten hyppään autoon ja ajan viisi minuuttia töihin. Voin myös pitää etäpäivän tai mennä toimistolle myöhemminkin. Ei minkäänlaista stressiä.
eli siitä, että lähden kotoa 7.08, ajan auton halliin 7.47 ja olen työpaikalla leimaamassa 7.52. Kotiin lähden 2 kertaa viikossa 15.05 ja kahtena päivänä 16.30 ja yhden kerran milloin siltä tuntuu. Kaupassa käyn kahdesti viikossa.
Kotona laitan pesukoneen pesemään kolmena päivänä siikossa klo 17.10 ja kerran 7.15. Jne.
Ei, en ole pakkomielteinen vaan elämäni soljuu paljon mukavammin, kun tietyt asiat hoituvat sen enempiä miettimättä.
suurimman osan ihmisistä juoksemaan julkisten liikennevälineiden perässä. Jää heile sitten tyhjmmät tiet ajaella autoilla.
Olin joskun nuorena tyttönä Helsingissä kesätöissä ja ihan nauratti se bussiin juokseminen kun seuraava tuli jo 2-3 min kuluttua.
Ymmärsithän että jos asemalta lähtee bussi 2-3 minuutin välein ne yleensä ajavat eripaikkoihin!
Mä asun 8 kilometrin päässä Helsingin keskusta ja kuiten meillepäin menee bussi arkisin ruuhkaikaan 2-3- kertaa tunnissa, muuten 1-2 kertaa tunnissa. Työmatka on julkisilla pilkottu niin pieniin pätkiin, että ensin mennään bussilla sitten metrolla ja taas toisella bussilla ja sama iltapäivällä toiseen suuntaan.
Ja kyllä otan juoksu askelia, vaihtoihin tuhraantuu ihan tajuttoman pitkä aika joka päivä ja lasten hoitopäivän pituus vain pitenee.

ajaa samaa katua pitkän matkan esim. Mannerheimintietä, kunnes erkanevat pidemmällä eri suuntiin.
Meilahteen vaikkapa pääsee nopeammin bussilla Kampista, kuin ratikalla, jos on tosi kiire..
olen ollut reilut 13 vuotta jo kotiäitinä. Kiire ei kuulu sanavarastooni.
Esim. Vantaan perukoilla matkustajat pönöttävät kyllä aika säntillisesti pysäkillä. Helsingin puolelle kun tullaan niin johan kuntoilijoita ja tehoeläjiä riittää.
Täällä on pitkät pätkät katuja ja teitä, joita kulkee useat bussit samaan suuntaan, ja varmaan 70% matkustajista käyttää niistä mitä tahansa. Loput 30% asuu linjan loppupäässä ja ottavat täsmäkyydin.
T. bussikuski
ja ihan nauratti se bussiin juokseminen kun seuraava tuli jo 2-3 min kuluttua.