Lue keskustelun säännöt.
Antaisitko tyttärellesi anteeksi jos hän veisi miehesi?
01.02.2013 |
Vai voisiko aina hyvissä väleissä ollut äiti olla ikinä antamatta anteeksi? Se mahdollisuus pelottaa. Aikuisia ollaan luonnollisesti kaikki.
Tällaista pikkuhumalan pohdintaa..
Kommentit (33)
että iän puolesta heillä voisi tyttäreni kanssa olla suhde. Elämääni mahtuu paljon rankkoja kokemuksia, etten voisi kuvitellakkaan, että välit tyttäreen menisi poikki tuollaisen takia. Mies tietenkään ei saisi anteeksi mutta lapseni eivät voi tehdä mitään sellaista, ettenkö antaisi anteeksi.
Lapsesi ei voi tehdä mitään mitä et anna anteeksi? Mitäs toisinpäin? Missä on lapsesi lojaalius omaa äitiään kohtaan? Jos sitä ei ole niin miksi sellaiselle pitää antaa anteeksi?
Ajattelutapa että antaa aina anteeksi lapselle on järjetön. Sen ymmärrän että jos hän tekee jotain jollekkin muulle, mutta että omalle perheelle? Lapseni voisi vaikka tappaa ja antaisin sen anteeksi, mutta jos hän pettäisi jonkun perheeni jäsenen niin heittäisin hänet elämästäni pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut on kasvatettu siihen, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Sitä paitsi, se mies ei siinä vaiheessa olisi minun arvoiseni. Veri on vettä sakeampaa, en voisi hylätä omaa lasta!
mutta jos se mies ei olisi sun arvoisesi, onko sun tyttäresi niin huono, että ansaitsee huonomman miehen? Tota perustelua voi ehkä käyttää jos joku muu "vie", mut ei kai nyt tyttären kohdalla?
mutta jos oma lapsi sen murtaa niin se ei enää mitään merkitse. Jos oma lapsi voi pettää vanhempansa niin se osoittaa järjetöntä halveksuntaa vanhempaa kohtaan. Miksi sellaista pitäisi kunnioittaa?
aikuine tytär ei saisi anteeksi, mies vielä vähemmän.
En antaisi anteeksi kummallekkaan. Tekisin testamentin jossa mitätöisin tyttären osan ja mieshän ei sais sitten muutenkaan mitään kun ottaisin eron...
nykyisen mieheni kanssa tämä tarkoittaisi, että tyttäreni vikittelisi isänsä. HYYYIIIH. Ja jos taas minulla olisi joku uusi mies siinä viaheessa kun tytär on aikuinen, en antaisi miehelle ikinä anteeksi. Lastani en ymmärtäisi ollenkaan, kyllähän siinä välit katkeaisi, kunnes lapsi pyytäisi anteeksi. Lapsi saisi anteeksi, se mies ei.
Tyttäresi ei olisi sen arvoinen. Hän ei olisi minulle enää edes ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin anteeksi, vaikka veisi mieheni ilkeyttään... loppujen lopuksi antaisin, mutta pitäisin sitä silti aina ja ikuisesti pahana tekona ja olisin surullinen että hän sen teki.
Mutta jos kyse olisi aidosti rakastumisesta, en olisi edes vihainen alunperinkään. Pahoillani kyllä, että näin saattoi käydä, välillä ehkä vähän katkerakin, mutta en vihainen, ei olisi anteeksi annettavaa.
Ainakin, jos hän itsekin olisi pahoillaan että näin kävi.
...mitä muut kirjoittivat ja olen hämmentynyt. Onko näin yleistä tämä mentaliteetti, että toisen voi "viedä"? Että toinen on alunperin "kuulunut minulle" ja on "epälojaalia viedä" hänet minulta.
En ajattele noin. Ihmiset tekevät päätöksensä itse, ja sydämen asioissa ei voi väkisin jatkaa suhdetta yhden kanssa, jos rakkaus kohdistuukin muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanomattakin selvaa, ettei ainakaan suhteen aikana olisi mitaan valeja.
Kaiken kaikkiaan kuvottava ajatus.
tuo uuden miehen kotiinsa, jossa asuu nuori teini-ikäinen tytär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulin äitien olevan suopeampia tyttärileen. Vihan miestä kohtaan osasinkin arvata.
Tää tilanne on jatkunut jo vuoden polkien paikallaan. Olen ihan sekaisin miten tämän päättäisi. :( Toisaalta yksikään mies ei ole äidin vihan arvoinen.
ap
osoitus täydellisestä epälojaaliudesta, että ihmettelen että edes kuvittelet saavasi moista anteeksi.
Tosin ehkä jossain WT-piireissä se on ihan tavallistakin...
Jos sä olet jo nyt vuoden äitisi selän takana heilastellut hänen miehensä kanssa, niin olet jo siinä pisteessä, että tuskin saat ikinä anteeksi. Itse en ainakaan antaisi. Ja kuten joku sanoi, tekisin myös kaikkeni että penniäkään ei pikku lutkatytär saisi perintöä. Saati mitään apua enää ikinä missään elämäntilanteessa. Tytär on tasan valintansa itse tehnyt.
...mitä muut kirjoittivat ja olen hämmentynyt. Onko näin yleistä tämä mentaliteetti, että toisen voi "viedä"? Että toinen on alunperin "kuulunut minulle" ja on "epälojaalia viedä" hänet minulta.
En ajattele noin. Ihmiset tekevät päätöksensä itse, ja sydämen asioissa ei voi väkisin jatkaa suhdetta yhden kanssa, jos rakkaus kohdistuukin muualle.
Ja ihan oikeasti, maailma on täynnä miehiä. On aika uskomaton sattuma, jos äitylin mies sattuu just olemaan se maailman ainoa sielunkumppani.
Ja jos näin todella on, sittenhän se on niin mieletöntä auvoa ja onnea, ettei siinä mikään suvun viha enää tunnu missään.
Mä siis olen periaatteessa ihan samaa mieltä, että ei toista ihmistä voi omistaa. Mutta silti pitää pystyä kunnioittamaan tiettyjä ihmissuhteita, ja ymmärtämään mitä seuraamuksia sillä on jos vaan painaltaa menemään muiden tunteista välittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kysymys oikeasti olisi, että voiko toisen ihmisen tunteita voida/saada kontrolloida vain ja ainoastaan oman mielen mukaan?!
Eli siis, miehen olisi ollut pakko rakastaa vain sitä "äitiä", eikä se saisi olla erillinen ajatteleva/tunteva ihminen joka saisi päättää itse mitä elämältään tahtoo?
Eiköhän omat lapset pitäisi mennä aina jonkun kaksilahkeisen edelle.
idiootti? Taidat olla. Ei miehen ole pakko rakastaa äitiä, äidistä voi erota. Mutta jos vaihtaa äidistä tyttäreen ( tai toisinpäin, onhan näitäkin), niin se on jo niin törkeää, että siinä menee väistämättä välit.
On pahempi pettää äitinsä kuin miehen vaimonsa. Suku pitäisi olla kaikki kaikessa. Äiti ja Isä pitäisi olla kaikista läheisempiä maailmassa. Jos voi pettää oman äitinsä noin törkeästi, niin sellaista ei voi antaa anteeksi.