Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita, jotka kokee että loppujen lopuksi elämän ihanin asia on kuolema?
01.02.2013 |
Siis ei sillä tavalla, että olisi niin masentunut ja elämänhalua ei olisi ollenkaan, mutta yksinkertaisesti vaan tajuaa sen että sitten kun ihminen kuolee, se ei kaipaa enää mitään. kaikki on loppu. ja mistään ei tarvitse huolehtia, stressata tai olla väsynyt tai kiireinen tai suorittaa mitään rasittavia velvollisuuksia.
itse oon tosi nuori alle kolmekymppinen, mutta tavallaan kaipaan kuolemaa. se olisi helpotus. Saisi mennä nukkumaan ja levätä levät pois, eikä tarvisi enää herätä.
siis en todellakaan halua puhua itsemurhien puolesta, vaan sanoa vaan että kuolema olisi hyvin tervetullut.
Kommentit (8)
En osaa ajatella noinkaan. Kyllä elämä vaan on ihanaa elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viisikymppinen, lapset omillaan ja aikuisia, tuoreehko, onnellinen avioliitto ja kuitenkin jotenkin kaipaan kuolemaa. Juuri tuo järjetön kiire ja työstressi on niin uuvuttavaa, että tuntuu että kuolema olisi vaihtoehto ja saisi levätä.
Olen tehtäväni täällä suorittanut, eli kasvattanut neljä upeaa lasta.
sitäpaitsi pelkään, että ihana mieheni kuolee ensin ja jään yksin.
Niin moni asia stressaa ja turhauttaa. Varmasti elämällä on vielä hyviä hetkiäkin tarjota, mutta olen jotenkin kyynistynyt niin, etten enää osaa heittäytyä nauttimaan elämästä.
vetävät viimeiset henkäykset ja sitten se on ohi. En ole samaa mieltä kanssasi ap. Elämä on kipuilua siitä alkaen kun vedät ensihenkäyksesi ja sydän alkaa toimia. Syntymä on väkivaltaista. Elämään kuuluu tietty määrä epämukavuutta, elämän arvo on siinä millaisina kohtelemme toisia ihmisiä. Vaikka elämä olisi itselle arvoton siihen tulee merkitystä kun hoidat vaikka sairaalassa ihmistä jolle lähestyy kuolema. Elämän arvo ja kunnioitus tulee kun hiukan lopettaa sen itsesäälisen ajattelun ja alkaa ajatella toisia. Voi olla arvokas ja tärkeä muille ihmisille vaikka ei itse jaksaisi arvostaa itseään.
Kuolema ei ole nukkumista, huomaat ap sen kun jätät nuo goottilaiset fantasiat.
sikäli, että kukaan ei voi sanoa asiasta mitään varmaa. Ehkä kuoleman jälkeen joudutaan "ylitöihin" ja sitten se stressi ja kiire vasta alkaakin :D Mene ja tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole kovinkaan elämänhaluinen, mutta silti haluan nähdä kevään ja kesän ja ehkä lapsenlapseni joskus. mutta kuolleilla ei ole murheita. murheet on niillä jotka tänne jää suremaan.
Joskus todella masentuneena saatan ajatella ja tuntea noin.
Sitten muistan, että eihän kuolema oikeastaan ole lepäämistä. Lepo on sellaista, josta voi herätä virkistyneenä. Kuolemasta ei ehkä herää, mutta kukapa sen oikeasti vielä tietää. Uskon, että kuollut on kuten syntymätönkin, ei mitään. En oikeastaan halua olla ei mitään.
Lepoa kyllä minäkin usein kaipaan. Nukkuminen ja jännittävien ja mielenkiintoisten unien näkeminen on ihanaa. Usein on aamuisin ollut vaikeaa nousta todellisuuteen. Mutta aikansa kutakin.
Ap, voisitko mitenkään ajatella, että tämä elämä on kokemus? Ehkä olemme itse halunneet syntyä tänne, mutta emme muista sitä?
Näin kerran unta, jossa putosin kovaa vauhtia kohti maapalloa. Se oli kaunis, ja ajattelin, että tuolla haluaisin olla, yksi noista, jotka elävät tuolla. Ja sitten pääsin tänne.
Aikansa kutakin. Kuolema tulee sitten, kun sen aika on, ja sitä ennen katsotaan, mitä elämä tuo.
ei "levätä levät pois" vaan levätä, levätä ja levätä ja sitten ei tarvitsisi herätä :D