Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa, mutta henkisesti yksin :(.
28.01.2013 |
Mä olen niin surullinen tähän. Mulla on mies, meillä on perhe, mutta mulla ja miehelläni ei ole mitään yhteyttä toisiimme. Emme keskustele yhtään mistään (paitsi kauppalistoista, mitä tänään syödään). Mä en kestä tätä! Mä haluaisin että meillä olis miehen kanssa hauskaa yhdessä, juteltaisiin yhdessä kaikesta, nautittaisiin toisistamme. Mutta ei. Olemme erkaantuneet tosistamme niin etäälle, etten tiedä miten toimia? Tuntuu vaikealle lähentyä miestä, kun olemme jo niin etäällä. Olen puhunut tästä miehelleni monesti, hän ei oikein tunnu ymmärtävän, tai sitten hänelle on ihan sama. Haluaisin jopa erota, sitten ei tarvitsisi surra sitä että olen yksin vaikkakin suhteessa.
Kommentit (28)
Minulla on ihan samanlainen suhde sulhaseni kanssa. Meilla on valimatkaa jo muutenkin kun asumme eri maissa viela talla hetkella, mutta nyt han on vieraantunut minusta henkisesti taysin. Olemme kihloissa ja yhdessa olleet 2.5v. Han ei soita, ei laheta viestia, ei emailia. Jos mina en pitaisi ylla yhteytta, en kuulisi hanesta juuri mitaan. En tieda edes mita hanelle kuuluu tai mita han on kahden viimeisen viikon aikana tehnyt. Olen kysynyt, mutta hanesta ei saa mitaan irti. Han ei enaa kysele minun kuulumisiani. Olen ottanut taman asian puheeksi monesti ja kysynyt ihan suoraan, etta haluaako han erota? Ja vastaus on ollut, etta ei halua. Olen kysynyt hanelta, etta rakastaako han minua? Ja vastaus on kylla. Mutta olen henkisesti yksin ja tunnen olevani suhteessa taysin yksin. Hanen mielestaan viestittelyssa ei ole mitaan jarkea! En ymmarra. Jos asumme eri maissa, niin milla tavalla sita pitaisi olla yhteydessa jos ei soittelemalla ja viestittelemalla. Olen hyvin vasynyt tahan tilanteeseen ja pelkaan, etta en jaksa enaa kauan yksin. Rakastan hanta, mutta en saa vastakaikua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhuminen ei auta, sitä on yritetty monta kertaa. Kaikki kauniit sanat ja lupaukset unohtuu viidessä minuutissa ja hetkessä ollaan taas samassa tilanteessa, kaksin yksin. Tätä kierrettä on jatkunut 20 vuotta. Pahinta on tietää, että minkää ei tule muuttumaan.
Ei mene nallenarkit tasan. Mulla on 39 v tyttöystävä joka puhuu lähinnä arkisista ja perheeseen liittyviä asioita. Olen monesti yrittänyt herättää keskustelua, että miksi me ei puhuta. Itse haluaisin puhua aivan kaikesta. Olen parisuhdeihminen ja myös romantikko. On alkanut tuntua siltä, että menen hukkaan tässä suhteessa sillä mulla on paljon annettavaa, mutta mua ei kuunnella tai mun tarpeitani vähätellään. Olen jotenkin tottunut tähän elämään toinen puoli sielustani halvaantuen. Lisäksi seksiä meillä on ollut 3 vuotta sitten viimeksi.
Katson tässä vielä jokusen vuoden ja odottelen ihmettä. Olen lukenut, että 40 ikävuoden jälkeen naisessa tapahtuu seksuaalinen herääminen, mutta tuskin kannattaa henkeä pidätellä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan samanlainen suhde sulhaseni kanssa. Meilla on valimatkaa jo muutenkin kun asumme eri maissa viela talla hetkella, mutta nyt han on vieraantunut minusta henkisesti taysin. Olemme kihloissa ja yhdessa olleet 2.5v. Han ei soita, ei laheta viestia, ei emailia. Jos mina en pitaisi ylla yhteytta, en kuulisi hanesta juuri mitaan. En tieda edes mita hanelle kuuluu tai mita han on kahden viimeisen viikon aikana tehnyt. Olen kysynyt, mutta hanesta ei saa mitaan irti. Han ei enaa kysele minun kuulumisiani. Olen ottanut taman asian puheeksi monesti ja kysynyt ihan suoraan, etta haluaako han erota? Ja vastaus on ollut, etta ei halua. Olen kysynyt hanelta, etta rakastaako han minua? Ja vastaus on kylla. Mutta olen henkisesti yksin ja tunnen olevani suhteessa taysin yksin. Hanen mielestaan viestittelyssa ei ole mitaan jarkea! En ymmarra. Jos asumme eri maissa, niin milla tavalla sita pitaisi olla yhteydessa jos ei soittelemalla ja viestittelemalla. Olen hyvin vasynyt tahan tilanteeseen ja pelkaan, etta en jaksa enaa kauan yksin. Rakastan hanta, mutta en saa vastakaikua...
Tajuat kai että hänellä on muitakin naisia? Miten voit olla niin sinisilmäinen...
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tosta aleksitymiasta. Nyt tiedän, että on erottava. Tilanne ei tule koskaan muuttumaan!!!!!
Aleksitymia johtuu vanhempien kasvatustavasta ja siitä voi parantua. Se vaatiii aikaa. Kun suhde on muutenkin jo tulehtunut, epäilen että aleksitymia ei ainakaan parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten aleksityymikon erottaa narsistista?
Ensikohtaamisella aleksityymikko on hiljainen, narsisti on yltiöpäisen mukava ja puhelias.
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/aleksitymia_vie_sanat_ja_tun…
Alkusysäys lapsuudesta
Aleksitymian alku löytyy usein lapsuudesta. Aikuiset eivät ehkä ole piitanneet lapsen tunteista tai ovat kieltäneet niiden ilmaisemisen, jolloin lapsi ei ole saanut tilaisuutta harjoitella tunteidensa käsittelyä. Lapsi on saattanut myös joutua kaltoinkohdelluksi. Tavallista on, että aleksityymisilla tavataan masentuneisuutta muita enemmän.
Koska tunteet tuottavat vaikeuksia, aleksityminen ihminen keskittyy pohdintojen sijasta ulkoisiin yksityiskohtiin. Vastoinkäymisissä hän ei osaa ajatella, että siitä tuli paha mieli. Hän ei ymmärrä, mitä paha mieli kertoo tapahtuneesta, ja miten voisi toimia, että tunne muuttuisi hyväksi. Hän pyrkii vain pääsemään irti tilanteesta ja käyttäytyy ehkä hyökkäävästikin.
Sisäisen elämän autius ilmenee myös niin, että aleksityymisen mielikuvitus on vähäistä eikä hän juuri mieti menneitä.
Meillä oli myös etäisyyttä parisuhteessa ja syyksi paljastui mihen ratkaisu pitää salasuhdettaan yllä kolmen kuukauden ajan salassa minulta. Mies vaati avioeroa ja allekirjoitimme avioerohakemuksen. Avioeron ensimmäisenä harkintapäivänä mies ymmärsikin rakastavansa vain minua eikä halunnut rikkoa perhettään. Salasuhde ulkomaalaiseen naiseen, joka halusi mieheni kanssa naimisiin päättyi siihen. Aasialainen nainen oli vailla oleskelulupaa... Harkinta-aika on nyt vielä kesken. Salasuhteesta sain kuulla vasta avioerohakemuksen allekirjoittamisen jälkeen.